Hevosenleikkiä, osa 21

Siiri kuuli äidin ja Marian juttelevan vaimeasti hänen sänkynsä vieressä, hän mietti, mitä he tekivät hänen huoneessaan. Seuraavaksi Siiri alkoi pohtia miten oli päätynyt sänkyyn, hänenhän pitäisi olla tallilla. Silmäluomet tuntuivat kovin raskaalta, tokkuraisena hän pakotti silmänsä auki ja huomasi, ettei todellakaan ollut kotona.

- Äiti! Siirin huulilta pääsi hätäinen voihkaisu. Hän oli aivan oudossa paikassa ja koko vartaloon koski kuin hänen ylitseen olisi ajettu.
- Siiri, voi rakas, sinä olet hereillä, Marja sopotti innokkaasti kyyneleitä silmissään.
- Mä käyn hakemassa hoitajan, Marian ääni kuului jostain vasemmalta.
- Missä mä olen?
- Kulta-pieni, sinä olet sairaalassa.
- Miksi?
Ennen kuin äiti ehti vastata kysymykseen, hoitaja ja lääkäri tulivat sängyn viereen.

- Jaahas, täällä on herätty, kaljupäinen mieslääkäri sanoi.
- Onko sinulla kipuja?
- Tuntuu kuin mun yli olisi ajettu katujyrällä muutaman kerran, Siiri kähisi. Kurkku tuntui kamalan kuivalta.
- No varmasti sellaisen tällin jälkeen, mutta koskeeko johonkin erityisen kovasti.
Siiri sulki silmänsä ja mietti.

- Oikeaa solisluuta pakottaa ja koko käsi tuntuu vähän oudolta, niska ja hartiat on ihan jumissa ja päähän koskee. Huimaa ja on huono olo.
Lääkäri nyökkäili Siirin puheen tahtiin ja katsoi papereitaan.

- Mikä sinun nimesi on?
Tyttö tuijotti hölmistyneenä lääkäriä, mutta huomasi tämän olevan tosissaan.

- Siiri Inkeri Kauppinen, syntynyt 21. toukokuuta 1995.
Lääkäri sutaisi jotain papereihinsa.

- Muistatko miksi jouduit tänne?
Siiri pudisti hiljaisena päätään, sitä hän oli miettinyt siitä lähtien, kun oli silmänsä saanut auki.

- Onnettomuus tapahtui Tapaninpäivänä, muistatko siitä päivästä mitään?
- No mä heräsin, söin aamupalaksi ruisleipää ja joulukinkkua, kinastelin mun veljen kanssa. Lähdin tallille, tein normaalihommat, ratsastin Mintulla ja… Siiri vaikeni, hänen muistissaan oli musta aukko seuraavien tapahtumien kohdalla.
- Ja seuraavaksi mä heräsin täältä, Siiri jatkoi.
- Katso nyt tätä valoa kohden. Hyvä, ja nyt seuraa sormeani, oikein hyvä, lääkäri totesi tyytyväisenä.
- Kaikki näyttää ihan lupaavalta, Siirin arvot ovat kohdillaan, reagointi normaalia, eikä aivojen TT-kuvissa näkynyt mitään hälyttävää. Pidämme häntä kuitenkin vielä yön yli tarkkailtavana ja jos komplikaatioita ei ilmene, hänet voidaan kotiuttaa huomenna.
- Onko tuo muistikatko vakavaa? Marja kysyi.
- Se on ihan normaalia näihin pahoihin aivotärähdyksiin liittyen, muisti luultavasti palautuu, kun aivot saavat levätä. Oman terveyskeskuksen kanssa voitte sopia kipsinpoiston. Kotona muutama päivä vähän rauhallisempaa ja tarkkailette, että tyttärellänne ei ilmene sekavuutta, lääkäri päätti lausuntonsa ja lähti.
- Minä lähden järjestämään sinulle tuonne osastolle huonetta, hoitaja sanoi ja poistui lääkärin perään.
Siiri kääntyi katsomaan äitiä ja Mariaa.

- Voisiko joku nyt kertoa mitä hittoa mulle on tapahtunut?
- Sinä olit lähtenyt ratsastamaan Calistalla maastoon ja pudonnut sen selästä, Luojan kiitos Sami löysi sinut ajoissa ja tilasi ambulanssin, Marja selitti ääni väristen. Hän nousi seisomaan kyyneleitä pyyhkien ja mutisi menevänsä soittamaan Jussille.
- Mikä sille nyt tuli? Siiri kysyi ymmällään.
- Äiti on ollut vähän herkillä. Kyllähän sä mutsin tiedät, se ei oo vielä päässyt yli tuosta ”mitä jos”-vaiheesta, Maria vastasi.
- Häh?
- Ulkona oli miinus kymmenen astetta pakkasta ja sinä makaat hangessa tajuttomana, kai sä olet hypotermiasta kuullut?
- Ai, Siiri sai vain vaimeasti äännähdettyä.
- Niin just, saat olla ihan helvetin kiitollinen sille pojalle, Samiko sen nimi on? Maria kysyi, Siirin pysyessä hiljaa, isosisko jatkoi: - Mutta ihanaa, että sä olet kunnossa. Oltiin jo aika huolissaan, Maria sanoi ja puristi varovasti Siirin kättä.
- Mua väsyttää, tyttö kuiskasi Marialle.
- Nuku vaan ihan rauhassa, ei ole mitään hätää.

Siiri kyllä tunsi olonsa väsyneeksi, mutta ummistettuaan silmänsä uni ei tullutkaan. Oli pelottavaa, kun muistissa oli iso, musta aukko. Miten hän oli pudonnut niin pahasti, oliko Calista tehnyt jotain yllättävää vai mitä ihmettä oli tapahtunut? Siiristä tuntui pahalta, että hän oli aiheuttanut niin paljon huolta perheelleen, äidin kyynelten näkeminen oli saanut hänetkin surulliseksi. Ja hänen hengenpelastajaan oli toiminut kaikista ihmisistä juuri Sami. Poika jota hän oli viime ajat vihannut enemmän kuin ketään koskaan.

Tyttö tunsi palan kurkussaan kasvavan ja hän puristi silmiään entistä tiukemmin kiinni yrittäen estää kuumien kyyneleiden valumaan poskille. Samassa äiti alkoi hellästi silittää hänen hiuksiaan, eikä muuta tarvittu.
- Anteeksi, Siiri kuiskasi ja purskahti itkuun.

Osa 22