Siiri asettautui pitkäkseen sohvalle ja veti viltin ylleen.
- Vai olisiko sinun sittenkin parempi olla omassa sängyssä? äiti hössötti hänen vieressään.
- Äh, tässä on ihan hyvä, jääkaappi ja vessa lähellä, Siiri vastasi ja pöyhäisi tyynyä.
- Minä kyllä voisin peruuttaa sen konsertin, Marja totesi katsoen huolestuneena tytärtään.
- Etkä peruuta, menet ja laulat niin, että kirkko raikaa. Kuulithan sä
mitä lääkäri sanoi, kaikki on ihan kunnossa ja minä vielä varmuuden
vuoksi otan ihan rauhallisesti, Siiri vastasi ja yritti saada äitiään
rauhoittumaan.
- No niin kai sitten, miksi sen Marian piti lähteä juuri nyt sinne
risteilylle? Ja miehetkin on tietysti raveissa. Jos minä lähtiessä käyn
katsomassa, jos tallilla olisi vielä Päivi tai Sami, niin olisi joku
sinun kaverina.
Huokaisten tyttö vajosi sohvalla syvemmälle, äitiä oli turha yrittää estellä, kun tällä oli kanaemo-vaihe päällä.
Hän oli iltapäivällä päässyt kotiin sairaalasta ja oli ihanaa olla
tutussa ympäristössä, ei tarvinnut kuunnella muiden potilaiden höpinöitä
tai kestää tutkimuksia. Kipsattu käsi tuntui vielä oudolta, onneksi pää
alkoi olla kunnossa. Siiri yritti olla liikoja miettimättä
onnettomuutta, muut olivat jankuttaneet miten onnekas hän oli ollut.
Tietysti hän tiesi ratsastuksen vaarat, mutta ei ollut ikinä kuvitellut,
että juuri hänellä voisi tapahtua mitään kamalaa. Ajatus siitä, että
hän olisi voinut kuolla, oli absurdi. Järjellä ajateltuna ei mitään
hätää ollut, mutta hänen alitajuntansa ei ollut samaa mieltä.
Painajaiset riivasivat aina kun hän pääsi uneen.
Sami havahtui tallin oven kolahdukseen, Päivi olikin tullut takaisin
aikaisemmin kuin oli luvannut. Yllättäen valjashuoneen ovella seisoikin
Marja. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Sami oli koskaan nähnyt
häntä tallilla.
- Hei Sami, Marja tervehti lämpimästi hymyillen.
- Hei, poika vastasi.
- Minun pitäisi lähteä kirkolle, kun meillä on kuoron kanssa siellä se
konsertti. Minua kuitenkin hermostuttaa jättää Siiri yksin kotiin näin
pian onnettomuuden jälkeen, jos siitä ei ole sinulla hirveästi vaivaa
niin voisitko pitää Siiriä vähän silmällä?
- Kai se käy, poika totesi varovasti.
- Siirihän ei tietenkään tunnusta kaipaavansa minkäänlaista holhousta,
mutta minusta ei voi olla liian varuillaan tuollaisen onnettomuuden
jälkeen. Hän on olohuoneessa ja lepo on nyt ehdottoman tärkeää. Harmi
nyt kaataa tätä sinun niskaasi, mutta vaihtoehdot ovat aika vähissä.
- Ei siitä ole vaivaa ja Päivinkin pitäisi kohta palata asioiltaan,
kyllä me pärjätään, Sami totesi rohkaisevasti ja katseli kun nainen
poistui tallista.
Vai pitäisi hänen vahtia Siiriä, mitähän siitäkin tulisi? Hän oli
melkein ratkennut riemusta, kun Matias oli laittanut viestiä, että Siiri
oli herännyt ja kaikki näytti olevan kunnossa. Hän ei kuitenkaan ollut
puhunut tytölle sanaakaan heräämisen jälkeen ja heidän välinsä olivat
ennen onnettomuutta olleet lievästi sanoen jäätävät.
Tallin ovi kolahti jälleen ja Sami käveli käytävälle katsomaan, joko
Päivi oli palannut. Tallityöntekijän sijaan hän näki Siirin silittämässä
Mintun turpaa. Tyttö kääntyi ympäri ja ensimmäistä kertaa aikoihin he
katsoivat toisiaan suoraan silmiin.
- Moi. Tota, kiitos… Kaikesta, Siiri takelteli sanoissaan. – On kivaa
olla elossa, Siiri vielä lisäsi kuin kevennykseksi ja hymyili pienesti.
- Sun pitäisi olla lepäämässä, Sami sanoi hiljaisella äänellä.
- Ai äiti kävi sullekin saarnaamassa. Mä olen jo levännyt ihan tarpeeksi, sä saat auttaa mua ratsastamaan!
- Taisit kolauttaa sen pääsi pahemmin kuin luultiinkaan, nyt mä autan
sut takaisin sisälle ja pitkäkseen, poika sanoi rauhallisesti.
- Sami-kiltti, auta mua. Mä olen nähnyt ihan hirveitä painajaisia
putoamisesta ja Calistasta. Jos mä en kiipeä nyt heti takaisin hevosen
selkään, mä en ehkä pysty siihen ikinä, Siiri vetosi poikaan harmaat
silmät anovina.
- Ei onnistu, poika vastasi.
- Hyvä on, mä olen pystynyt tähän viimeisen kymmenen vuotta ilman apua
ja pystyn kyllä nytkin. Pitihän se arvata, ettei susta ole kuin haittaa,
Siiri sanoi vihaisena.
- Jaa, no olis varmaan pitänyt sitten jättää sut sinne hankeen paleltuman, Sami ärähti takaisin.
Siiri valahti kalpeaksi ja tarrasi karsinan reunaan pysyäkseen pystyssä.
Nopeasti hän sulki silmänsä ja toivoi, että tallin käytävä lakkaisi
pyörimästä.
- Siiri, mikä sulle tuli? En mä tarkoittanut sitä mitä mä sanoin, Sami
sanoi hädissään ja oli äkkiä hänen vieressään, tuntiessaan pojan käden
olkapäällään tyttö rojahti sitä vasten.
- Vähän vaan pyörryttää, kyllä tämä tästä, Siiri kuiskasi heikosti.
- Niin varmasti, Sami totesi ja kiepsautti Siirin kevyesti syliinsä.
- Mitä sä nyt? Laske mut alas, Siiri vastusteli.
Sami marssi ulos tallista välittämättä tytön vastalauseista. Voipuneena
Siiri nojasi poskeaan Samin olkaa vasten, kun tämä kantoi häntä sisälle.
Maailma ei enää pyörinyt, mutta häntä palelsi niin, että koko vartalo
tärisi. Sami keplotteli talon ulko-oven auki.
- Missä sun huone on?
- Yläkerrassa, mutta ei sun tartte mua sinne kantaa, mä kyllä jaksan itekin.
- Sä olet kyllä kaikkien minä-ite tyyppien äiti ja isä, poika tuhahti noustessaan rappusia.
Siiri ei tietenkään tunnustaisi, ettei mitenkään olisi jaksanut nousta
portaita tässä kunnossa. Siiri neuvoi oikean oven heidän päästyään
yläkerran aulaan ja varovasti Sami laski hänet sängylle.
- Sähän olet ihan tulikuuma, poika raportoi kokeiltuaan hänen otsaansa.
Siiri keskittyi estämään hampaiden kalisemista, eikä vastannut mitään.
Sami riisui hänen kenkänsä, auttoi toppatakin pois ja laittoi peiton
sikiöasennossa makaavan tytön päälle.
- Missä teillä on lisää täkkejä?
- Viereisessä huoneessa.
Sami poistui huoneesta ja palasi pian kahden lisäpeitteen kanssa.
- Tarviisitkohan sä jotain lämmintä juotavaa? Sami kysyi varovasti.
- Jääkaapissa on marjamehua, tyttö pihisi peittojen alta.
Sami laskeutui alakertaan, odotellessaan veden kiehumista hän pohti mitä
tekisi Siirin kanssa. Pitäisikö hänen soittaa Marjalle, Jussille,
Matiakselle vai suoraan hätäkeskukseen? Höyryävän kuuman
mustaherukkamehun kanssa hän nousi yläkertaan ja vei sen Siirille.
Kiitollisena tyttö kohottautui puoli-istuvaan asentoon ja lämmitti
käsiään mukin ympärillä. Sami katseli tyttöä mietteliäänä, kun tämä
puhalteli mehuun jäähdyttääkseen sitä.
-Onko sulla muita oireita kuin kuume nousemassa?
- Ei.
- Ei pyörrytä, huimaa, koske päähän tai mitään muutakaan outoa?
- No ei ole, Siiri toisti siemaillen mehuaan.
- Onko teillä kuumemittaria?
- Alakerran vessassa on lääkekaappi, se on varmaan siellä.
Sami nouti kuumemittarin, se oli perinteinen malli ja hän sai hetken
ravistella, että sai elohopean oikealla kohdalle asteikolla. Mitään
sanomatta hän ojensi mittarin Siirille ja oli nielaista kielensä, kun
tyttö työnsi mittarin kainaloonsa paljastaen samalla kaistaleen vatsansa
vaaleaa ihoa. Sami todellakin piti näkemästään, Siirin vatsa oli litteä
ja lantion kaari kaunis. Omaa mielenterveyttään ajatellen hän perääntyi
ikkunan luona olevan kirjoituspöydän viereen ja istahti tuolille.
- Puhu mulle jotain, peitteiden alta kuului vaimeasti.
- Ai niinku mitä?
- No ihan sama, kunhan mun ei tartte ajatella miten mun luut on alkamassa muuttua jääpuikoiksi. Tai siltä tämä ainakin tuntuu.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus ja Siiri jo ajatteli, ettei Sami keksisi
mitään puhuttavaa, kun pojan pehmeä ääni täytti huoneen.
- "Helmikuinen sade takoi harmailla sormillaan Kastanjan Ratsumajatalon
ikkunoita. Takka lämmitti vanhaa kivirakennusta ja sai Hessun ja
Dooran…"
- Siis luetko sä mulle? Siiri keskeytti Samin.
- En mä keksinyt mitään puhuttavaa, Sami puolusteli. – Ja sitä paitsi
tän kirjan nimi on Hevostytöt vaarassa, sopii hyvin sulle, kun sinäkin
tunnut olevan jatkuvasti pulassa, poika jatkoi selittelyään.
- En todellakaan ole jatkuvasti pulassa, Siiri ärähti. Sami vastasi siihen pienellä naurahduksella.
- Mutta voisit jatkaa sitä lukemista, sulla on kiva ääni, Siiri mutisi.
Sami katsoi hämmästyneenä sängyn suuntaa, tytöllä oli varmasti jo
kuumehoureita, kun tämä kehui häntä. Sami jatkoi lukemista,
kuunnellessaan tämän tasaista ääntä Siiri sulki silmänsä ja pian hän oli
unessa. Muutaman sivun luettuaan Sami jäi kuuntelemaan Siirin tasaista
hengitystä ja varovasti hän hiipi sängyn viereen varmistamaan oliko
tyttö unessa. Katsoessaan nukkuvaa Siiriä, hän olisi halunnut käpertyä
tytön viereen. Sami muisti kuumemittarin olevan yhä Siirin kainalossa.
Hän olisi kyllä voinut ottaa sen pois sieltä, mutta arveli, ettei tyttö
arvostaisi elettä. Ehkä oli parasta antaa hänen nukkua ja toivoa, että
mittari säilyisi ehjänä.
Huokaisten hän istahti takaisin tuolille ja tylsistyneenä katseli
ympärilleen. Huone kertoi selvästi, että sen omistaja eli ja hengitti
hevosurheilua. Seinillä oli mahdoton rivi rusetteja, enimmäkseen
sini-valkoisia tai sinisiä. Korkeassa vitriinissä oli pokaaleita ja
mitaleja vaikka muille jakaa, pöydällä sekalainen kasa koulukirjoja ja
hevoslehtiä. Eniten Samia houkutti Siirin violeteilla lakanoilla pedattu
sänky, hetken aikaa Sami haaveili miten he Siirin kanssa kietoutuisivat
toisiinsa tuossa samalla sängyllä ja saisivat petivaatteet hetkessä
sekaisin. Huokaisten Sami karkotti fantasiat päästään, omien
toilailujensa takia niin ei todellakaan tulisi koskaan käymään.
Sami istui ja odotti, korjasi välillä asentoaan ja odotti vielä lisää,
että Marja palaisi kotiin. Viimein alakerrassa kuului oven kolahdus,
Sami hiipi varovasti ulos Siirin huoneesta ja kohtasi Marjan eteisessä.
- Hei! Onko Siiri omassa huoneessa?
- Joo, minä autoin hänet sänkyyn, kun Siiriä alkoi palella. Se nukkuu
nyt ja kuumetta on varmasti, mittari on edelleen kainalossa, poika
sanoi.
- Tämäkin vielä, Marja totesi huolestuneena ja lähti kapuamaan yläkertaan.
Sami päätti seurata naista, kun ei muutakaan keksinyt. Marja oli jo
kaivanut mittarin esiin ja tiirasi sen lukemaa kulmat kurtussa.
- 39.3 astetta, minun taitaa olla parasta soittaa sinne osastolle ja
kysyä mitä seuraavaksi. Oliko Siirillä mitään muuta oireita? Marja
kuiskasi.
- Ei ollut, mä vielä kysyin huimauksesta, päänsärystä ja pahoinvoinnista, mutta mitään sellaista ei ollut.
Sami jäi jälleen kahdestaan Siirin kanssa, kun tämän äiti lähti soittamaan sairaalaan. Hetken kuluttua Marja palasi.
- Sanoivat siellä, että tämä oli vähän odotettavissa, kun Siiri joutui
siellä hangessa olemaan. Kotona nyt tarkkaillaan mihin suuntaan kuume
lähtee kehittymään.
- Okei, jos mä tästä lähden takaisin tallille katsomaan, joko Päivi on saanut hommat tehtyä, Sami sanoi.
- Kiitos taas sinulle, Marja vastasi ja hymyili pojalle.
Tallilla Päivi oli jakamassa iltaruokia hevosille.
- No olethan sä täällä, luulin, että olet jo livistänyt kotiin! Päivi kailotti Puhkun karsinasta.
- Marja pyysi mua pitämään Siiriä silmällä ja sille nousi kova kuume, en sitten uskaltanut jättää sitä yksin.
- No voi hitto, onko Siiri nyt okei?
- Jäi nukkumaan, huomenna varmaan tiedetään enemmän.
Sami ryhtyi jakamaan ruokia Päivin apuna ja hiljaisuuden vallitessa he tekivät iltatallin työt loppuun.
Osa 23
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti