Hevosenleikkiä, osa 23

Siiri istui laukkaavaan hevosen selässä, mutta hän ei pystynyt näkemään mitään. Ympärillä oli pelkkää mustaa ja hän oli kauhuissaan, äkkiä valojuova melkein sokaisi hänet ja helvetillinen jyrinä täytti korvat. Hevonen karahti pystyyn ja Siiri putosi pimeyteen. Huutaen hän ponnisti istumaan ja huomasi olevansa omassa sängyssään.

- Ei hätää, se oli vain pahaa unta, äidin rauhoittava ääni kuului hänen viereltään.

Se oli vain unta, Siiri vakuutti itselleen sydän yhä hurjasti tykyttäen. Hän vajosi takaisin selälleen ja samassa muistot ryöpsähtivät hänen mieleensä.

- Calista säikähti moottorikelkkaa ja siksi mä putosin! Se kelkka ilmestyi ihan tyhjästä ja mä pysyin selässä vielä kun Cali nousi pystyyn, mutta sitten kun se kiepsahti ympäri ja lähti täyttä laukkaa kotiin, mä putosin, Siiri kertasi tapahtumia.
- Oletko varma, ettei se ollut vain unta?
- Tietysti mä olen varma! Siiri äsähti.
- No hyvä, että muistisi on palannut. Millainen olosi on? Sami kertoi, että sinulle oli noussut kuumetta ja mittari näyttikin yli 39 astetta.
- Tietysti sen piti olla heti juoruamassa, että mä olin tallilla, tyttö puuskahti vihaisena.
- Mitä? Menit talliin? Ja älä vain sano, että meinasit kavuta hevosen selkään. Kai minun pitää sitoa sinut sänkyyn siksi aikaa, että nuo murtumat paranevat, äiti papatti kiihtyneenä.

Siiri katsoi parhaimmaksi vaieta. Harmitti, että hän oli mennyt paljastamaan itsensä, kun Sami ilmeisesti oli turvannut hänen selustansa.

- Vieläkö paleltaa? Sattuuko johonkin? Onko jano?
- Ei.
- No nyt on parasta, että yrität saada taas unen päästä kiinni, katsotaan aamulla lähdetäänkö käymään terveyskeskuksessa.
Siiri kääntyi kyljellään ja ummisti silmänsä, uni tuli onneksi pian.

Tuskastuneena Siiri niisti nenäänsä. Kuume oli viimeinkin kääntynyt laskuun, mutta räkää riitti niin, että hän epäili niistävänsä jo aivojaan pihalle. Kaksi päivää hän oli maannut omassa sängyssään ja nyt kolmantena, hän oli vaihtelun vuoksi tullut alakerran sohvalle lojumaan. Äiti ja isä olivat olleet ehdottomia ratsastuksen suhteen, hän voisi nousta hevosen selkään vasta kun murtumat olivat parantuneet ja lääkäri antanut luvan. Nyt pitäisi keksiä miten hevosten liikuttaminen järjestyisi hänen sairauslomansa ajan. Hän voisi ruinata, että isä, Matias tai Päivi ajaisivat Calistalla rauhallisia lenkkejä muutamana päivänä viikossa. Leeviä ja Minttua ei oltu opetettu kärryjen eteen, joten niille pitäisi yhä keksiä ratsastaja. Pieni ideanpoikanen alkoi itää tytön päässä. Hän kaivoi kännykän lattialta ja valitsi Matiaksen numeron.

- Joo, isoveli vastasi kuin ohimennen.
- Onko Sami tallilla? Siiri kysyi.
- On se tuolla, kui?
- Käsketkö sen käymään täällä sisällä, mieluummin nyt heti.
- Jeppisjepulis, Matias sanoi ja lopetti puhelun.
Siiri kaivoi puhtaan nenäliinan paketista ja niisti taas kerran.

Sami oli puhdistamassa käytävän viimeistä karsinaa, kun Matias ilmestyi sen ovelle.

- Sun pitäisi mennä käymään sisällä, Siirillä on sulle jotain asiaa.
- Mitä asiaa? Sami kysyi varuillaan.
- Ei se sanonut, mene vaikka sitten kun olet saanut tuon homman tehtyä.

Sami lapioi nopeasti karsinan puhtaaksi ja toi uudet purut tilalle. Ihmetellen hän ylitti lumisen pihan ja kopisteli kenkänsä huolellisesti portaille ennen kuin astui sisään. Olohuoneesta kuului television ääntä ja varovasti Sami huikkasi:

- Siiri?
- Täällä sohvalla, Siiri huikkasi ja Sami seurasi tytön ääntä olohuoneeseen.
Kun ei muutakaan keksinyt, Sami jäi seisomaan olohuoneen ovenpieleen.

- Moi, tule vain istumaan, Siiri sanoi kuin itse ystävällisyys. Samista tuntui, että hän oli metsäneläin astumassa ansaan, kun hän istahti nojatuoliin ja kohtasi Siirin katseen.
- Mä pyytäisin sulta palvelusta, tyttö aloitti.
- En edelleenkään aio auttaa sua hevosen selkään, Sami vastasi nopeasti.
- Ei tää sitä ole. Äiti ja isä on tehneet täysin selväksi, että mulla ei ole mitään asiaa hevosen selkään ennen lääkärin antamaa lupaa. Kevään kilpailuja silmällä pitäen mä en voi seisottaa hevosia pelkästään tarhassa seuraavaa viittä viikkoa. Niillä pitäisi ratsastaa ja siinä sinä astut kuvaan. Voisitko sinä tehdä sen?
- Sä siis haluat, että minä ratsastan sun hevosilla? Niillä kaikilla? Sami kysyi epäuskoisena.
- No Calista siirtyy nyt vain kärryajeluun ja muut saa hoitaa sen, mutta jos mitenkään pystyt niin ratsastaisit ainakin Mintulla, ehkä Leevilläkin. Rauhallisia maastolenkkejä, paljon kiipeilyä ja vaikka lumessa kahlaamista, sellaista peruskunnon lisäämistä. Ajattelin soittaa Annikalle ja kysyä, että jos se tai joku tallilta pystyisi edes kerran viikossa ratsastamaan niillä vähän vaativammin.
Sami oli yllättynyt, hän yritti saada päässään risteileviä ajatuksia puettua sanoiksi.

- Tota, mä en tiedä osaanko tai siis, että mä en vaan mene ja jotenkin pilaa niitä sun ratsujas. Ja mä kyllä ihmettelen tätä koko juttua… Kun meidän välit on olleet vähän… No kyllä sä tiedät ja nyt olisit valmis uskomaan mulle näin ison vastuun niin se tuntuu vähän oudolta.
Siiri rytisteli käsissään käyttämätöntä nenäliinaa ja kuunteli pojan avautumista.

- En mä sua olis kysynyt, jos mä en uskois, että sä pystyt tämän homman hoitamaan. Kyllä sun kokemuksellasi pystyy jo menemään käyntiä maastossa, ilman että hevonen siitä mitenkään pilalle menee, Siiri naurahti.
- Mitä meihin sitten tulee, tai siis eihän ole mitään meitä, mutta mä olen ihan vähän kaivannut sitä tallikaveruutta mitä meillä oli aikaisemmin. Ja jopa mun on vähän vaikea vihata sydämensä pohjasta ihmistä, jolle on henkensä velkaa.
- Et sä ole mulle mitään velkaa, Sami totesi lujasti ja katsoi Siiriä silmiin.

Siiri häkeltyi Samin intensiivisestä katseesta, eikä keksinyt mitään nokkelaa vastausta, joten hän keskittyi seuraamaan pikkulintujen parveilua lintulaudalla.

- Mä voin ylihuomenna yrittää ratsastaa niillä, Sami rikkoi pitkittyneen hiljaisuuden.
- Ylihuomenna vasta?
- Jos et ole sattunut huomaamaan tänään on uudenvuodenaatto, mun pitäisi olla neljältä valmiina lähtemään yhdelle mökille. Tuun sieltä ehkä huomisiltana takaisin, Sami vastasi.
- Taasko jotkut bileet? Siiri kysäisi kyllästyneellä äänellä.
- Jep, mennään Juhon porukoitten mökille, siellä me oltiin viimekin vuonna ja meno oli aika legendaarista, Sami hymyili muistoilleen.
- No tuu sitten ylihuomenna. Jos tämä flunssa olisi silloin jo ohi, niin voisin tulla tallille neuvomaan, tyttö tokaisi.
Sami nousi ylös nojatuolista ja teki lähtöä.

- Hyvää uutta vuotta tallikaveri, Sami toivotti ovella ja virnisti poikamaisesti.
- Sitä samaa, Siiri vastasi ja niisti jälleen kuuluvasti.

Osa 24