Hevosenleikkiä, osa 25

Sami laskeutui alas Leevin selästä ja silitti ihaillen ruunan kaulaa ennen kuin lähti taluttamaan sitä kohti tallin ovea, vielä olisi ratsastettava Patella. Hän oli jo tottunut ratsastamaan Siirin hevosilla ja pystyi vähän vertaamaan niitä keskenään. Pate oli kuin vanha traktori, iso, hidas ja luotettava. Minttu oli kuin farmari Volvo, järkevä ja vähän jopa tylsä. Leevi taas oli kuin Ferrari, tarjosi vauhtia ja jännitystä koko rahan edestä. Hän oli alkuun ratsastanut Siirin valvovan katseen alla, mutta nyt hän uskalsi maastoillakin molemmilla hevosilla. Minttu ja Leevi olivat selvästi Patea herkempiä ja kaikkien apujen kanssa piti olla todella tarkka. Vasta nyt Sami ymmärsi Siirin jatkuvan niuhotuksen istunnan tärkeydestä.

Tallissa Sami huomasi kengittäjän saapuneen, ilahtuneena poika tervehti Tapsaa ja kiinnitti Leevin käytävälle. Uteliaana Sami meni lähemmäksi katsomaan, kun Tapsa kengitti Puhkua.

- Taisi olla apua siitä erikoiskengästä mitä viimeksi esittelit? Sami kysyi.
- Jussin kanssa äsken puhuttiin asiasta, ja se ainakin sanoi että tamman ravivarmuus on parantunut. Siinä työ taas tekijäänsä kiittää, mies tuumasi ja naputti viimeisen naulan etukavioon kiinni.
Kengittäjä suoristautui ja siirtyi takajalan viereen, Sami oli jo palaamassa Leevin luo, kun Tapsa jatkoikin puhettaan:

- Milläs luokalla sinä olet?
- Mä oon kympillä, poika vastasi.
- Et ole ajatellut, että alkaisit kengittäjäksi? Tapsa kysyi ja katsoi Samia.
- No en ole, Sami hymähti.
- Kannattaisi ehkä miettiä, noin pitkä ja voimakas kaveri ja tulet vielä hyvin juttuun hevosten kanssa. Jos asiansa osaa hyvin, niin tällä alalla riittää kyllä töitä, mies päätti myyntipuheensa ja kumartui lyömään uutta kenkää kiinni.
Mietteliäänä Sami palasi Leevin luo. Hänestäkö kengittäjä? Ei se ihan kuolleelta syntyneeltä idealta vaikuttanut.

***
Sami nyppi hermostuneena hupparinsa nauhoja ja tuijotti opinto-ohjaajan huoneen ovea. Hän oli viime ajat pyöritellyt Tapsan ehdotusta mielessään ja ajatus hevosiin liittyvästä ammatista kuulosti päivä päivältä houkuttelevammalta. Viimein hän sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja koputti ovelle. Huoneesta kuului vaimea ”sisään” ja Sami avasi oven. Koulun opinto-ohjaajana toimi eläkeikää lähentelevä Terttu Ikonen, hän nosti katseensa tietokoneen näytöltä ja katsoi Samia kysyvä ilme kasvoillaan.

- Hei Sami, voinko auttaa?
- Tulin vähän kysymään jatko-opiskeluista, poika sanoi ja kävi istumaan.
- Hienoa, mitäs sinä olet ajatellut?
- Oon tässä miettinyt kengittäjän ammattia, Sami sanoi melkein ujosti.
- Minä en tiennytkään, että sinä harrastat hevosia, nainen vastasi hymyillen.
- Viime syksynä aloitin ja sen tallin kengitysseppä mulle ehdotti tätä ammattia. Ei mulla ole ollut mitään ideaa mihin kympin jälkeen ja mitä enemmän olen tätä miettinyt sitä paremmalta se vaikuttaa. Mutten tiedä yhtään missä kengittäjäksi voisi opiskella ja millaisilla papereilla pääsee sisään, niin siksi mä tulin, Sami kertoi ja Terttu kuunteli tarkkaavaisesti.
- Minä tunnustan heti kärkeen, että minullakaan ei ole antaa suoraa vastausta tähän asiaan, mutta lupaan ottaa selvää, opo kääntyi jälleen tietokoneensa näytön puoleen ja klikkasi hiirellä muutaman kerran.
- Pääsetkö huomenna tulemaan vartin yli yksi? Keskustellaan sitten enemmän.
- Kyllä mä pääsen, Sami vastasi.
- Hienoa, minä ilmoitan opettajallesi.
- Kiitos, mä tuun sitten huomenna, poika nousi tuolista ja lähti mieli keventyneenä ulos.

Sami käveli vihellellen Paten tarhalle. Hän oli iltapäivällä ollut keskustelemassa Tertun kanssa ja saanut tietoa kengittäjäksi opiskelusta. Hän oli yllättynyt, sillä mitään koulua kengittäjäksi ei ollutkaan, oli vain koulutusohjelmia joihin sisältyi vähän kengitystä ja paljon muuta hevosasiaa. Vasta oikea työ tekisi kengittäjän ja näyttökokeen kautta pääsisi kengityssepäksi. Jos hän ei pääsisi kouluun, vaihtoehtona olisi myös oppisopimuskoulutus, mutta sitä voisi myöhemmin kysyä Tapsalta, nyt hän keskittyisi Pateen ja Minttuun.

- Missä asti meinasit Paten kanssa käydä? Siiri ilmestyi Samin viereen, kun poika oli satuloimassa ruunaa.
- Varmaan jättikiven kohdalla kääntymässä, Sami vastasi hetken mietittyään.
- Okei, miksi sä olet niin hyvällä tuulella? Siirin oli pakko kysyä katsottuaan Samia vähän tarkemmin.
Sami oli hetken vaiti, mutta päätti, että hän halusi kertoa Siirille tapaamisestaan opon kanssa.

- Tiesitkö sä, että Ahosen Tapsa ehdotti mulle kengittäjäksi ryhtymistä? Sami aloitti jutun kertomisen, Siiri pudisti päätään kysymykselle.
- Oon miettinyt sitä aika paljon, ja se vaikutti aika hyvältä idealta. Sain tänään opolta tietoa eri kouluista ja… Sami vaikeni, kun huomasi Matiaksen tulevan valjashuoneesta. Mies kuitenkin meni suoraan ulos.
- Onko tämä joku salaisuus? Siiri kysyi kuiskaten.
- Tavallaan, Sami naurahti hämillään.
- Tai mä haluaisin ensiksi jonkinlaisen varmuuden tästä jutusta, ennen kuin kerron siitä kaikille. Mutta jotenkin hienoa, että ekaa kertaa ikinä mulla on ehkä jonkinlainen tulevaisuus, Sami vaikeni ja katui, että oli avautunut jo vähän liikaakin.
Siiri kurtisti hämmentyneenä kulmiaan kuunnellessaan Samia.

- Kai sulla jotain suunnitelmia on ollut? Tai haaveita? Siiri kysyi.
- Ainut suunnitelma on päästä 18-vuotiaana yksin asumaan. Haaveet taas… No niitä on vähän, eikä yksikään niistä koske sitä mitä minusta tulee isona, Sami vastasi äänellä, joka sai Siirin pahoittamaan mielensä pojan puolesta.
- Mä luulen, että susta tulee tosi hyvä kengittäjä, Siiri totesi rohkaisevasti ja ihmetteli vähän itsekin, miksi oli niin tärkeää saada alakuloinen ilme pyyhittyä pois Samin kasvoilta.
- Ihan tosi? Sami katsoi tyttöä yllättyneenä.
- Mä olen siitä varma, Siiri hymyili pienesti ja hänen virneensä leveni entisestään, kun Sami vastasi hymyyn.
- Nyt voisit lähteä sinne maastoon, että ehdit ratsastaa vielä Mintunkin, tyttö sanoi.
- Käskystä pomo, Sami vastasi ja lähti taluttamaan Patea ulos.

Osa 26