keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Hevosenleikkiä, osa 5

Seuraavana aamuna, tai oikeastaan iltapäivällä, Sami nielaisi Buranan. Hänellä oli krapula, mikä ei ollut ihme, jos ynnäili illalla juotua viinan määrää. Lindan bileet olivat olleet ihan hyvät ja juttu Iinan kanssa oli edennyt lupaavasti. Varovasti hän uskaltautui vessan peilin eteen, silmät verestivät ja iho oli nihkeän kalpea. Viime yönä kaljan kittauksen lomassa hän oli saanut pojat suostuteltua lähtemään viemään kisa loppuun. Samia kutkutti ajatus päästä käymään Siirin kotona. Poika raahautui suihkuun ja tunsi sen jälkeen olevansa vähän enemmän elossa. Ruokaa hän ei vielä uskaltanut edes ajatella, joten hän pukeutui ja lähti mopolleen.

Pojat ajoivat letkassa kohti Siirin kotia. Aku johti joukkoa, koska hän oli täältäpäin kotoisin ja tiesi varmasti reitin. Harmaa ja tihkuinen syyspäivä sopi kuin nakutettu Samin sen hetkiseen olotilaan, viimein he kääntyivät maantieltä soratielle, jossa pienen metsikön jälkeen avautuivat ensin pellot ja sen jälkeen aidattuja tarhoja, joissa oli kymmeniä hevosia. Aidan vierestä iso, musta polle lähti juoksemaan ja vasta sen nähtyään Sami alkoi ajatella edessä olevaa tehtävää. Hän joutuisi oikeasti kapuamaan tuollaisen selkään ja ratsastamaan. Ilo Siirin näkemisestä vaihtui pieneen pelkoon.

Pojat ajoivat pihaan ja parkkeerasivat moponsa autojen viereen. Pihapiirissä oli iso punainen rakennus, jonka ikkunoissa oli kalterit. Vähän syrjemmässä oli samanlainen, mutta pienempi rakennus. Myös kaksikerroksinen omakotitalo oli punainen, sitä ympäröi laaja nurmialue erilaisine pensaineen. Pojat katselivat vähän neuvottomina toisiaan. Samassa Siiri asteli ravakasti ulos punaisesta rakennuksesta, jonka Sami otaksui olevan talli.

- Elättekö te vielä kesäajassa? Siiri kysyi pistävästi. – Ja tallin lähellä ei saa polttaa, tyttö älähti Juholle ja Akulle. Haluttomasti pojat työnsivät sätkät takaisin taskuihinsa.
- Koska Sami voitti eilen, hän joutuu siis ainakin ratsastamaan. Muut saavat valita, haluatteko kokeilla.
Kukaan pojista ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, joten Siiri kohdisti tummat silmänsä Samiin.
- Sinä tulet mukaani, ja ne jotka osaavat olla hiljaa saavat myös tulla. Tupakalla voitte käydä tuossa huvimajassa.

Sami lähti kuin unessa seuraamaan tyttöä, tämä johdatti hänet pienempään talliin. Muut hävisivät vähin äänin huvimajaan.
- Tiedätkö sä mitään hevosista? Siiri huikkasi olkansa yli astuessaan talliin.
- En, Sami sai sanotuksi.

Yrittäisit nyt edes puhua sille, tätähän sä olet odottanut kaikki nämä vuodet, päästä kahdestaan unelmiesi tytön kanssa ja nyt vain tökötät siinä kuin halvaantunut ameeba, Sami vaahtosi ajatuksissaan.

Poika katsoi uteliaana miten Siiri avasi karsinan oven ja talutti sieltä ulos ruskean hevosen. Tyttö kiinnitti hevosen ketjusta käytävälle.
- Tule tähän mun viereen seisomaan, hän komensi Samia.
Poika käveli varovasti tytön viereen, arastellen sekä Siiriä että hevosta.
- Hevoset ovat herkkiä eläimiä ja ne lukee hyvin sun kehonkieltä. Yritä siis olla mahdollisimman rento ja vältellä äkkinäisiä liikkeitä. Nämä ovat pakoeläimiä, eli jos ne pelästyvät, ne juoksevat ensin karkuun ja kyselevät vasta sitten.

Siiri silitti hevosen kaulaa ja pyysi poikaa vielä lähemmäksi.
- Anna sen haistella sinua ihan rauhassa ja nyt voit antaa porkkanan. Laita käsi näin, Siiri ohjeisti Samia ja laski porkkananpalan pojan avoimelle kämmenelle.
Tytön sormet hipaisivat Samin kättä ja poika tunsi sävähdyksen varpaissaan asti. Ihmetellen Sami seurasi miten hevonen laski päätään ja varovasti poimi porkkanan suuhunsa. Sami tunsi kädellään vain lämpimän henkäyksen ja samettisen turvan hipaisun.

- Nyt voit silittää sitä, tämän nimi on Paavon Tempaus eli tuttujen kesken Pate. Se on entinen ravuri, isän ”once in a lifetime”-hevonen, joten siksi se on jäänyt viettämään meille eläkepäiviä. Mä olen tästä kouluttanut ihan kohtalaisen ratsun, Siiri kertoi rauhallisesti.

Hän alkoi satuloida hevosta ja Sami silitteli hiljaa Paten kaulaa. Hevosen karva oli yllättävän pehmeää ja siloista. Siiri pyysi häntä väistämään ja alkoi laittaa suitsia hevosen päähän. Saatuaan hevosen valmiiksi, tyttö komensi Samin viereensä ja neuvoi miten tämä ottaisi ohjat käsiinsä, jotta voisi taluttaa hevosen ulos. Varovasti Sami lähti kohti ovia ja ihmeekseen hevonen seurasi häntä rauhallisena. Ulkona hän pysäytti hevosen Siirin käskystä, jääden kuuntelemaan mitä tytöllä oli sanottavanaan. Tämä oli jostain taikonut käsiinsä kypärän ja jakkaran.

- Laita tämä päähäsi, se on mun veljen vanha. Toivottavasti se mahtuu. Satulavyö pitää aina muistaa kiristää ennen selkään nousua ja mun pitää pidentää näitä jalustimiakin, koska sä olet mua sen verran pidempi, tyttö selitti puuhatessaan satulan kimpussa.

Sami oli saanut kypärän päähänsä ja tunsi jännityksen nipistelevän vatsassaan. Pate näytti äkkiä vuoren korkuiselta, maailman vaarallisemmalta eläimeltä.
Sami sai käskyn nousta jakkaralle Paten viereen.
- Normaalisti selkään ponnistetaan ihan maasta, mutta ensikertalaisena saat käyttää jakkaraa. Nouse siihen penkille, mahdollisimman varovasti heilautat oikean jalan selän yli ja istahdat kevyesti satulaan, Siiri neuvoi häntä. Pojat huusivat jotain huvimajasta, mutta Sami oli liian keskittynyt kuunnellakseen mölyä.

- Just noin. Nyt kantapäät alas, selkä suoraksi, kädet kulmaan ja katse eteen. Ja ohjia pidellään niin, että sulla on tuntuma hevosen suuhun, eli näin, tyttö luetteli ja ohjasi käsillään Samin raajoja oikeisiin kohtiin.
- Hevosella kaasu on sun jalat, jarru sun kädet ja kääntyminen ohjilla ja painoavuilla. Eli liikkeelle lähdetään puristamalla pohkeita kylkiin ja pysähdytään ohjista vetämällä. Ei potkimista tai kiskomista, onko selvä?

Sami pystyi vain nyökkäämään, Hitto, että hän istui korkealla. Siirin ohjeiden mukaan hän varovasti puristi pohkeillaan ja myötäsi ohjista, ja niin vain Pate lähti kävelemään. Sami ei voinut estää hymyä nousemasta kasvoilleen keinuessaan Paten askelten tahdissa. Tyttö käveli hänen vieressään ja Sami kokeili pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä tämän käskyjen mukaan. Ihmeellistä, Sami ajatteli, kun hän sai näin ison eläimen tottelemaan helposti antamiaan pieniä ohjeita. Pian he saapuivat aidatulle hiekka-alueelle, jolla oli kaksi sinistä tynnyriä ja muutama värikäs puomi maassa. Siiri nosti katseensa poikaan.

- Uskallatko lisätä vähän vauhtia? Siiri hymyili hänelle haastavasti.
Tietysti Sami myöntyi, vaikka häntä alkoi taas pelottaa.
- Kokeillaan vähän ravaamista. Se on aika pomppuinen askellaji, mutta jos sä kevennät, niin eiköhän se onnistu. Keventäminen tarkoittaa sitä, että joka toisella askeleella nouset ylös ja joka toisella askeleella laskeudut alas. Edelleen kevyesti, eli et rojahda täydellä painolla hevosen selkään. Voit varmaan itsekin kuvitella miten ikävältä sellainen tuntuisi. Onko sulla huono olo vai pelottaako? Sähän olet ihan kalpea, tyttö huomautti.
- Jätkien kanssa oltiin eilen pienissä häissä, mutta kyllä tää tästä.

Siiri pyöritteli silmiään vastaukselle ja pyysi Samia keventämään käynnissä. Pojasta tuntui vähän tyhmältä hytkyä ylös ja alas, mutta Siirin käskystä hän olisi vaikka hypännyt rotkoon. Epäröimättä.

Jälleen Siirin ohjeita seuraten Sami sai Paten siirtymään raviin, tyttö itse hölkytti hevosen vieressä ja piti ohjasta kiinni. Ravi oli melko epämiellyttävä askellaji, sen Sami huomasi heti, varsinkin krapulaisena. Ja tasapainokin oli vaikeampi säilyttää, joten hän tarrasi tiukasti kiinni satulan etukaareen. Pojan pinteen huomatessaan Siiri hidasti Paten käyntiin.

- Ja uudestaan, yritä taas keventää, Siiri tyytyi toteamaan.
Nyt Sami tiesi mitä odottaa ja Paten alkaessa ravata, hän löysi yllättävän hyvin tahdin, jonka mukana liikkua ylös ja alas. Siiri irrotti otteensa ja jäi katselemaan ratsukon menoa. Ensin Sami häkeltyi, kun tuki ja turva hävisivät vierestä. Pate jatkoi rauhallista raviaan, joten Sami päätti vain keventää mukana. Hän ratsasti kokonaisen kierroksen, jonka jälkeen Siiri pyysi häntä pysäyttämään.

- Mä lähden nyt hakemaan mulle hevosta, jotta saadan se kisa vietyä loppuun.
- Mitä mä nyt teen? Sami kysyi hätäisellä äänellä.
- Harjoittele, kun vielä voit, Siiri hymähti.

Muut pojat olivat tulleet aidan viereen notkumaan ja kun Siiri hävisi talliin, he alkoivat antaa Samille ohjeita.
- Kokeiles vähän saatko siihen lisää kaasua jostain, Aku huikkasi nauraen.
- Hyvähän se sieltä aidan toiselta puolen on vinkua. Tulkaa tänne kokeilemaan sitä vauhtia, Sami ärähti ja komensi Paten käyntiin.

Pian Siiri ilmestyi kentälle taluttaen isoa valkoista hevosta.
- No niin. Lähtöviiva on tässä ja siitä ratsastetaan kentän toiseen päähän, kierretään tynnyri ja tullaan takaisinpäin, ratsastetaan näiden kahden puomin yli ja tullaan maaliin. Samilla vaikka vasen puoli ja mulla oikea. Nopein voittaa. Ja tasoituksena Samille, mä en käytä satulaa tai suitsia. Kuka ottaa aikaa?

Toni kaivoi kännykkänsä esiin ja lupautui hommaan. Sami katsoi ihmetellen miten Siiri ponnisti aidalta hevosen selkään.
- Millä sä ohjaat? Samin oli pakko kysyä, kun hän sai Paten lähtöviivalle.
- Painoavuilla. Ja se on ihan okei, vaikka sä menisit käynnissä koko radan. Älä yritä esittää mitään sankaria, Siiri suhahti, niin etteivät muut kuulleet.

Sami tyytyi tuijottamaan tiukasti eteensä, ärsytti, että Siiri holhosi häntä kuin pikkupoikaa. Hän vielä näyttäisi tälle. Toni antoi lähtökäskyn ja Siiri lähti liikkeelle kuin tykin suusta. Sami sai Paten liikkeelle vähän myöhemmin, mutta raville kuitenkin. Äsken suomenhevonen oli ravannut laiskasti, mutta ilmeisesti se aisti kilpailun ja lähti nopeaa ravia Siirin hevosen perään. Samilla oli täysi työ yrittää keventää ja kentän pääty lähestyi todella nopeasti. Siiri oli jo kääntymässä tynnyrin ympäri ja viime hetkellä Sami huomasi Paten suuntaavaan samalle tynnyrille, hän nykäisi vasenta ohjaa ja päätään viskaisten Pate käännähti vasemmalle. Jälleen liian nopeasti Samille ja tämä heilahti satulassa oikealla reunalle ja kadotti samalla vasemman jalustimensa. Pate ravasi vauhdikkaasti tynnyrin ympäri, samalla Samilta putosi ohjat ja hän tarrautui hädissään satulaan. Pomppuisessa ravissa Samin tasapaino petti lopullisesti ja hän tajusi lentävänsä selkä edellä kohti hiekkaista kenttää.

Äkillinen isku tyhjensi keuhkot ja hän tunsi jysähdyksen koko kehossaan. Sami aukaisi silmänsä ja näki harmaan taivaan. Silmät kiinni. Uudelleen silmät auki ja nyt hänen näkökenttänsä peitti Siiri huolestunut naama. Silmät kiinni.

Sami kuuli miten pojat juoksivat paikalle, hän pakotti silmänsä auki, kun Siiri alkoi suunnitella ambulanssin tilaamista.
- Ei mulla mitään hätää, pudotus vaan löi ilmat pihalle, Sami ähkäisi.

Seuraavat minuutit hän sai todistella muille, ettei mitään ollut mennyt poikki ja kaikki olisi kunnossa pienen levon jälkeen.
- Okei sitten. Tässä meidän pikku kisassa ei varmaan voittajasta jäänyt epäselvyyttä, eli saatte nyt lopettaa sen pään aukomisen. Samalla voitte häipyä täältä vetelemästä, mulla on töitä, Siiri komensi tomerana.

Hiljaisina ja Siiriä mulkoillen pojat lähtivät mopoilleen, Sami lähti myös seuraamaan joukkoa, yllättyneenä Siirin tylyydestä.
- Ja mihin sä Sami luulet meneväsi? Siiri huudahti.
- Justhan sä käskit meidät kotiin, Sami mutisi.
- Sä et tasan lähde ajamaan mopolla, tulet tuonne sohvalle lepäämään. Mun veli ampuu mut jos sulla on joku päävamma ja kuolet tuonne tienposkeen tämän typerän kisan seurauksena.

Samin kaverit olivat jo mopojensa selässä, Juho huudahti:
- Tuutsä?
- Ei mua vielä päästetä lähtemään, Sami sanoi kohauttaen harteitaan samalla.
Pojat polkaisivat mopot käyntiin ja lähtivät ajamaan letkassa kohti maantietä.

Putoamisestaan tyytyväinen Sami lähti seuraamaan Siiriä, joka talutti kohti tallia Patea ja valkoista hevosta. Vihdoinkin kahden!

Talli oli suuri ja molemmin puolin leveää käytävää oli karsinoita varmaan parisenkymmentä. Pate seisoi sidottuna keskellä käytävää ja Siiri oli laittanut hevosensa yhteen karsinoita.
- Tule tänne valjashuoneeseen, tyttö sanoi ohi mennessään ja jälleen Sami seurasi häntä.

Valjashuoneen seiniä peittivät ihmeelliset remelit, joista Samilla ei ollut hajuakaan. Muutama satula oli myös seinällä. Huoneen nurkassa oli vanha, kulahtaneen näköinen ruskea nahkasohva. Siiri oli istunut pöydän ääressä olevan läppärin eteen, tytön katse oli kiinnittynyt näytölle.

- Mene tuonne sohvalle pitkäksesi, mä katson aivotärähdyksen oireet, Siiri mutisi tietokoneelle.

Samia huimasi vähän ja ajatus vaakatasosta tuntui houkuttelevalta, varovasti hän oikaisi itsensä sohvalle ja etsi hyvän asennon. Hän sulki silmänsä, huoneessa haisi nahka ja hevonen.
- Koskeeko sulla päähän? Siiri kysyi katse yhä näytössä.

Poika ei vastannut mitään. Siiri kääntyi katsomaan Samia, tämä makasi silmät kiinni ja rintakehä tasaisesti kohoillen. Tyttö tuumi, että olisi paras antaa pojan nukkua vähän aikaa ja sen jälkeen kysellä tarkemmin tämä vointia. Siiri kaivoi varustekaapista puhtaan villaloimen ja varovasti peitti sillä Samin tyynnyttääkseen tuntemaansa pientä syyllisyydentuntoa. Onneksi pojalle ei ollut sattunut putoamisessa pahempaa.

Nukkuessaan Sami näytti kovin nuorelta, viattomalta poikaviikarilta. Vasta nyt tyttö huomasi miten pitkät ja tuuheat ripset hänellä oli, melkeinpä naurettavan pitkät ollakseen pojan. Siiri havahtui mietteistään käytävältä kuuluneeseen kavion kumahdukseen, hän poistui hiljaa valjashuoneesta ja lähti ottamaan Patelta varusteet pois.

Siiri saapui tekemään iltatallia samaan aikaan, kun hänen isänsä ja veljensä palasivat V75-raveista Tampereelta. Matias talutti lämminverisen Sennan läheiseen karsinaan.
- Miten meni? Siiri pysähtyi kysymään matkalla ruokavarastoon.
- Senna voitti, Hemppa oli omassaan kolmas ja Kirppu laukkasi.

Siiri oli astumassa varastoon, kun hän kuuli isänsä äänen valjashuoneesta, vasta silloin tyttö muisti siellä nukkuvan Samin. Siiri kiiruhti valjashuoneeseen ja pujahti Matiaksen ja isän välistä sisälle huoneeseen. Sami istui sohvalla ja näytti puusta pudonneelta.

- No, minä olen vähän odotellutkin milloin näitä kolleja alkaa näillä nurkilla pyöriä, Jussi totesi huvittuneena tyttärelleen.

Siiri mulkaisi isäänsä ja sulki korvansa isän ja veljen naljailulta.
- Menkää laittamaan ne hevoset kuntoon ja… Siiri ärähti.
- Annetaan nuorenparin pussailla rauhassa, Matias lohkaisi ja väisti täpärästi häntä kohti lentävää kumisukaa.

Siiri tenttasi Samilta tiesikö tämä nimensä, päivän, sen missä tämä oli ja montako sormea Siirillä oli pystyssä. Poika vastasi kaikkiin oikein ja Siiri huokaisi helpotuksesta, ilmeisesti Samille ei ollut jäänyt mitään päävammoja ilmalennostaan.

- No, kisa on ohi ja sä voisit alkaa lähteä. Me laitetaan hevosia yötä varten kuntoon, Siiri sanoi.

Sami ei tiennyt mitä olisi sanonut, joten hän mutisi vain pettyneenä tervehdyksen ja pujahti mopolleen. Tallin ovelta Siiri katsoi poistuvaa takavaloa, eikä voinut mitään virnistykselleen. Hän oli todellakin näyttänyt närhen munat mopojengille.

Osa 6 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti