Porukka kokoontui Ainon luo aloittelemaan iltaa ja siellä nautittu muutama siideri olivat saaneet Nooran jo lievään nousuhumalaan. Keskiviikon ja alhaisemman ikärajan takia he pääsivät sisään Hunteriin normaalin Boostin sijaan, joka myös teinihelvettinä tunnettiin. Noora osti kuivan omenasiiderin ja ystäviensä kanssa he valtasivat nurkkapöydän. Uteliaana tyttö katseli ympärilleen, porukkaa oli ihan mukavasti liikenteessä, mutta tanssilattialla ei vielä ollut tungosta. Hymyillen Noora totesi siihen tulevan pian muutoksen.
- Oppa Gangnam Style! Noora huudahti ja iski kätensä kohti kattoa.
Tytön olo oli riehakkaan riemuisa, hymyillen hän katsoi ympärillään tanssivia ystäviään discovalojen välkkeessä, juuri nyt hän oli rajattoman onnellinen. Musiikki vaihtui tuntemattomaksi jytkeeksi ja hän päätti lähteä hakemaan uutta juomaa. Baaritiskiin nojatessaan ja vuoroa odottaessaan hän katseli ympärilleen ja terästäytyi, kun huomasi Harrin istumassa eräässä pöydässä. Mieskin huomasi hänet ja nyökkäsi tuskin havaittavasti, Noora liikautti hieman päätään ja käänsi sen jälkeen huomionsa baarimikkoon.
- Tequila ja Kelkka, tyttö teki tilauksen ja päätti näyttää Harrille mitä tämä menetti.
Irvistäen hän joi tequilan ja lähti täyden drinkkilasinsa kanssa takaisin tanssilattialle. Hän haki piiristä paikkansa niin, että Harri saattoi nähdä hänet, mutta hän ei vahingossakaan katsonut mieheen päin. Noora antoi musiikin keinuttaa vartaloaan, hymyili leveästi ja joi ahnaasti drinkkiään. Aivan liian pian Kelkka oli kadonnut parempiin suihin ja tyttö suuntasi takaisin baaritiskille.
- Sullahan on kova tahti päällä, Aino kailotti hänen korvaansa heidän odottaessaan vuoroaan. Noora vain nauroi.
Heidän viereensä oli ilmestynyt reilusti vanhempi pukumies.
- Iltaa neidit, saisinko tarjota seuraavat drinkit? mies kysyi ja hymyili kohteliaasti.
Aino käänsi välittömästi selkänsä ja oli kuin ei olisi kuullutkaan koko ehdotusta, Noora katsoi arvioivasti miestä ja huomasi sivusilmällä Harrin tuijottavan heitä.
- Mikäs siinä, Noora vastasi ja taikoi kasvoilleen säteilevimmän hymynsä.
Noora tilasi seuraavaksi itselleen Mariannen, mies otti olutta ja esitteli itsensä Jarmoksi. Noora nappasi ilmaisen drinkin mukaansa ja suuntasi takaisin tanssilattialle. Hän yllättyi, kun myös Jarmo ilmestyi hänen viereensä heilumaan epärytmissä. Noora sai muutamalta luokkakaveriltaan vähän pidemmän katseen, mutta päätti olla välittämättä niistä, hauskaahan tässä vain pidettiin.
Jarmo piti huolta, että hänen lasinsa pysyi täytenä koko ajan ja maksoi auliisti kaiken. Noora horjahteli vessaan ja istui huokaisten pytylle, korkeat korot alkoivat vaatia veronsa ja päkiät olivat kuin tulessa. Viimein hän haparoi ulos pienestä kopista ja nojasi käsienpesualtaaseen katsoen itseään harittavin silmin peilistä. Tyttö, sinä olet kännissä, Noora kihersi peilikuvalleen. Vessasta hän käveli baaritiskille, jossa Jarmo jo odotti häntä.
- Vettä, Noora pyysi voipuneena ja otti tukea tiskistä.
- Joko lähdetään?
- Minne? Noora ihmetteli.
- Mun luo, Jarmo sanoi ja hymyili vihjailevasti.
- En mä ole lähdössä sun luo, hän töksäytti.
- Mitä? mies kysyi silmät kaventuneina.
- En lähde sun mukaasi nyt tai tänä iltana tai milloinkaan, tyttö solkkasi kovaan ääneen.
- Sä olet koko illan juonut mun piikkiini, nyt on minun vuoroni saada rahoilleni vastinetta.
- Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa, Noora käkätti omalle vitsilleen.
Jarmo tarttui häntä tiukasti kyynärvarresta.
- Tyttö perkele, minun kanssani ei pelleillä.
Noora säikähti miehen ääntä ja ilmettä, leppoisa Jarmo oli hävinnyt ja tilalle oli tullut inhottava limasika.
- Päästä irti! Noora parkaisi ja yritti kiemurrella irti miehen puristuksesta.
- No haluatko sä lisää rahaa? Paljon maksaa yksi yö?
- Ei, tyttö nyyhkäisi ja katsoi ympärilleen apua anoen.
Juhliva kansa hänen ympärillään ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota ja musiikin pauhu peitti alleen hänen avunpyyntönsä.
- Onko täällä ongelmia? Nooran onneksi tarkkasilmäinen baarimikko pysähtyi heidän kohdalleen ja katsoi kysyvästi Nooraa ja Jarmoa.
- Apua.
- Ei tässä mitään hätää ole, pientä erimielisyyttä vain, Jarmo yritti tyynnytellä.
- Tuo ukko ei päästä musta irti, Noora huusi paniikissa.
Jarmo tönäisi hänet voimalle vasten tiskiä ja kivahti jotain pikkupilluista, jotka antoivat ymmärtää, mutta eivät muuta. Noora katsoi kuinka mies hävisi ihmisjoukkoon ja silmäsi kiitollisena baarimikkoa. Nuori mies katsoi häntä huolestuneena.
- Kaikki kunnossa?
- Nyt on, Noora totesi ja tunsi helpotusten kyynelten kihoavan silmiinsä.
Hän lähti luovimaan nyyhkien tietä kohti narikkaa ja halusi mahdollisimman pian omaan sänkyynsä turvaan. Päästyään baarista ulos Noora vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, ettei Jarmo olisi missään vaanimassa häntä. Tyttö seisahtui epävarmana kadun reunaan. Hänellä ei ollut kyytiä kotiin, eikä varaa taksiin, suurin osa ystävistä oli sisällä kännissä ja vahvasta humalasta huolimatta hän tajusi, ettei tällä pakkasella kannattanut lähteä kävelemään kotiin. Tyttö seisoi kännykkä kädessään ja mietti vaihtoehtoja. Isä ja äiti olivat aina korostaneet, että heillä saisi aina hädän hetkellä soittaa. Noora epäröi oliko kyseessä todellinen hätä.
- Kotiin menossa? Harri kysyi hiljaa hänen viereltään.
Tyttö säpsähti miehen ääntä, mutta rentoutui tunnistaessaan Harrin. Häntä itketti edelleen ja hän vain nyökkäsi tuijottaen tiiviisti kenkiensä kärkiä.
- Onko sulla kyytiä?
Noora puisti päätään, eikä vieläkään katsonut Harria.
- Jos haluat, pääset samalla kyydillä mun kanssa, mä vaan soitan mun kaverin hakemaan, Harri jatkoi.
Noora oli kiitollinen avusta ja kuunteli vaiteliaana puhelua. Tyttö yritti saada itkunsa talttumaan ja pyyhki vaivihkaa kyyneleitä poskiltaan.
- Toivottavasti suhun ei äsken sattunut, Harri sanoi matalalla äänellä.
Noora puri alahuultaan, mutta silti yksinäinen itkunpurskahdus karkasi häneltä. Tyttö oli kiitollinen, ettei mies osoittanut sen enempää myötätunnon merkkejä, muuten hänen itkustaan ei olisi ehkä tullut ikinä loppua. Pian punainen Volvo kaartoi heidän eteensä ja tyttö asteli nikotellen autolle. Hän rojahti takapenkille ja Harri meni eteen.
- Tossa on sitten muovipussi, yritä saada tähdättyä siihen, jos tulee huono olo, kuljettaja sanoi ja Noora otti nolona pussin vastaan.
Harrin kaveri oli silmälasipäinen ja hontelo mies, Noora kuunteli puolella korvalla etupenkkiläisten juttelua joulusta. Lämmin auto, laskuhumala ja turvallisuuden tunne saivat pian hänen silmänsä lupsamaan ja Noora ei edes tajunnut milloin sammui.
Hän heräsi säpsähtäen ravisteluun, avoimesta ovesta tulvi kylmää pakkasilmaa. Väsyneenä Noora kaivautui syvemmälle takkinsa uumeniin ja sulki uudelleen silmänsä.
- Nyt et kyllä nuku, ylös siitä, Harri käskytti ja kärttyisenä Noora ponnisti ylös. Kesti hetken hahmottaa, että hän oli kotipihassaan.
- Mä käyn katsomassa, että tuo pääsee sisälle, Harri sanoi hänen takanaan ja horjahdellen tyttö lähti ovea kohti.
Rappusilla hän alkoi kaivaa avaimia iltalaukustaan. Hän vaistosi miehen seisovan kärsivällisesti alemmalla portaalla.
- Anna tänne se laukku.
- Ei tartte auttaa, Noora tuhahti.
Nyt kun hän oli turvassa omalla maaperällään, hän antoi Harria kohtaan tuntemansa närkästyksensä jälleen nousta pintaan.
Viimein hän sai avaimet käsiinsä ja astui lähemmäksi ovea. Ainut valonlähde oli eteisen lamppu, joka hohti himmeänä oven koristelasin lävitse. Lukko oli pienempi kuin normaalisti ja tuntui vaihtavan koko ajan paikkaa. Noora sulki toisen silmänsä ja yritti saada paremmin tähdättyä avainta lukkopesään.
Hänen takaansa kuului raskas huokaisu ja heti sen jälkeen hän tunsi Harrin painautuvan hänen selkäänsä vasten. Mies tarttui hänen avainta pitelevään käteensä ja ohjasi varmasti avaimen oikeaan reikään. Noora antoi halulleen periksi ja nojautui vähän tätä vasten. Hänen nenäänsä kantautui kevyt metsäinen partaveden tuoksu ja mies tuntui niin vahvalta hänen selkäänsä vasten. Kun Harri ojensi toisen kätensä tönäistäkseen oven auki, Noora seisoi tämän käsien välissä melkein kuin halauksessa. Ovi oli nyt auki, mutta kumpikaan ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen.
Olisi niin helppoa käännähtää ympäri ja kietoa kätensä Harrin ympärille, mutta Noora pelkäsi pienenkin liikahduksen rikkovan lumon heidän ympärillään. Kadulta kuuluva auton äänimerkki kuitenkin pilasi hetken aivan liian pian. Harri astui askeleen taaksepäin ja rykäisi.
- Sä varmaan pärjäät tästä eteenpäin.
- Joo. Kiitti, Noora mutisi ja kompuroi sisälle taakseen katsomatta.
Hän kuuli oven painettavan lukkoon ja suuntasi sänkyynsä uhraamatta ajatustakaan meikin poistolle tai hampaiden pesulle.
Noora avasi silmänsä seuraavan kerran iltapäivällä. Päässä jyskytti ankarasti ja suu muistutti Atacaman aavikkoa. Varovasti hän hiippaili vessaan ja oli saada kohtauksen nähdessään itsensä peilistä. Noora puhdisti kasvonsa ja sitaisi takkuiset hiukset nutturalle. Kasvot pysyivät kuitenkin kalpeina ja nihkeinä, silmänaluset olivat tummat ja ulkonäkö muutenkin kaukana hehkeimmästä.
Keittiössä nautittu iso lasi vettä ja Burana auttoivat ensi hätään ja hän palasi takaisin sänkyyn. Noora pyöri jonkin aikaa kyljeltä toiselle, mutta ei saanut enää unta. Nälkä alkoi kaihertaa vatsassa ja huokaisten hän palasi takaisin keittiöön. Jääkaapista tulvahtava lanttulaatikon haju sai sieraimet värisemään inhosta ja tyttö tassutteli olohuoneeseen muun perheen seuraksi. Isä ja pikkuveli istuivat pelaamassa Playstationilla jotain räiskintäpeliä, jonka veli oli saanut joululahjaksi. Äiti oli käpertynyt nojatuoliin lukemaan uusinta Ilkka Remestä.
- Oliko kivaa? äiti kysyi kuin ohimennen.
- Ihan joo, Noora vastasi. Vanhemmille hän ei todellakaan aikonut kertoa mitään Jarmosta, hän yrittäisi itsekin unohtaa miehen mahdollisimman pian.
- Voitaisko tilata pitsat?
- Ei tietenkään, siellä on jääkaappi täynnä laatikoiden loppuja ja kinkkuakin on jäljellä vielä vaikka kuinka, äiti totesi heti.
- Onko pahakin krapula? isä heitti pelin tiimellyksestä ja virnisti esikoiselleen.
- Ei tietenkään ole, pitsa olisi vain niin ihanaa just nyt, Noora kiisti. Hän tunsi veden herahtavan kielelleen ajatellessaan kana-kinkku-aurajuusto-valkosipuli-pitsaa.
- Niko, voisitko sä käydä hakemassa mulle pitsan Scalasta? Noora anoi seuraavaksi pikkuveljeltään.
- Mulla on peli kesken, veli tuhahti.
Noora huokaisi ärtyneenä ja meni huoneeseensa pukeutumaan. Jos hän halusi pitsaa, ainut vaihtoehto oli käydä itse hakemassa se. Hän veti jalkaansa lattialla lojuvat pinkit verkkarit ja suuntasi eteiseen. Hän kaivoi laukustaan kännykän ja soitti ravintolaan tilauksensa valmiiksi.
Ulkona pakkanen oli lauhtunut ja ripeästi Noora suuntasi kaupunginosan ainoaa pitseriaa kohti. Vaikka päähän edelleen koskikin, hän oli onnellinen, ettei koskaan ollut kärsinyt kovin pahasta krapulasta.
Tyttö säpsähti miehen ääntä, mutta rentoutui tunnistaessaan Harrin. Häntä itketti edelleen ja hän vain nyökkäsi tuijottaen tiiviisti kenkiensä kärkiä.
- Onko sulla kyytiä?
Noora puisti päätään, eikä vieläkään katsonut Harria.
- Jos haluat, pääset samalla kyydillä mun kanssa, mä vaan soitan mun kaverin hakemaan, Harri jatkoi.
Noora oli kiitollinen avusta ja kuunteli vaiteliaana puhelua. Tyttö yritti saada itkunsa talttumaan ja pyyhki vaivihkaa kyyneleitä poskiltaan.
- Toivottavasti suhun ei äsken sattunut, Harri sanoi matalalla äänellä.
Noora puri alahuultaan, mutta silti yksinäinen itkunpurskahdus karkasi häneltä. Tyttö oli kiitollinen, ettei mies osoittanut sen enempää myötätunnon merkkejä, muuten hänen itkustaan ei olisi ehkä tullut ikinä loppua. Pian punainen Volvo kaartoi heidän eteensä ja tyttö asteli nikotellen autolle. Hän rojahti takapenkille ja Harri meni eteen.
- Tossa on sitten muovipussi, yritä saada tähdättyä siihen, jos tulee huono olo, kuljettaja sanoi ja Noora otti nolona pussin vastaan.
Harrin kaveri oli silmälasipäinen ja hontelo mies, Noora kuunteli puolella korvalla etupenkkiläisten juttelua joulusta. Lämmin auto, laskuhumala ja turvallisuuden tunne saivat pian hänen silmänsä lupsamaan ja Noora ei edes tajunnut milloin sammui.
Hän heräsi säpsähtäen ravisteluun, avoimesta ovesta tulvi kylmää pakkasilmaa. Väsyneenä Noora kaivautui syvemmälle takkinsa uumeniin ja sulki uudelleen silmänsä.
- Nyt et kyllä nuku, ylös siitä, Harri käskytti ja kärttyisenä Noora ponnisti ylös. Kesti hetken hahmottaa, että hän oli kotipihassaan.
- Mä käyn katsomassa, että tuo pääsee sisälle, Harri sanoi hänen takanaan ja horjahdellen tyttö lähti ovea kohti.
Rappusilla hän alkoi kaivaa avaimia iltalaukustaan. Hän vaistosi miehen seisovan kärsivällisesti alemmalla portaalla.
- Anna tänne se laukku.
- Ei tartte auttaa, Noora tuhahti.
Nyt kun hän oli turvassa omalla maaperällään, hän antoi Harria kohtaan tuntemansa närkästyksensä jälleen nousta pintaan.
Viimein hän sai avaimet käsiinsä ja astui lähemmäksi ovea. Ainut valonlähde oli eteisen lamppu, joka hohti himmeänä oven koristelasin lävitse. Lukko oli pienempi kuin normaalisti ja tuntui vaihtavan koko ajan paikkaa. Noora sulki toisen silmänsä ja yritti saada paremmin tähdättyä avainta lukkopesään.
Hänen takaansa kuului raskas huokaisu ja heti sen jälkeen hän tunsi Harrin painautuvan hänen selkäänsä vasten. Mies tarttui hänen avainta pitelevään käteensä ja ohjasi varmasti avaimen oikeaan reikään. Noora antoi halulleen periksi ja nojautui vähän tätä vasten. Hänen nenäänsä kantautui kevyt metsäinen partaveden tuoksu ja mies tuntui niin vahvalta hänen selkäänsä vasten. Kun Harri ojensi toisen kätensä tönäistäkseen oven auki, Noora seisoi tämän käsien välissä melkein kuin halauksessa. Ovi oli nyt auki, mutta kumpikaan ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen.
Olisi niin helppoa käännähtää ympäri ja kietoa kätensä Harrin ympärille, mutta Noora pelkäsi pienenkin liikahduksen rikkovan lumon heidän ympärillään. Kadulta kuuluva auton äänimerkki kuitenkin pilasi hetken aivan liian pian. Harri astui askeleen taaksepäin ja rykäisi.
- Sä varmaan pärjäät tästä eteenpäin.
- Joo. Kiitti, Noora mutisi ja kompuroi sisälle taakseen katsomatta.
Hän kuuli oven painettavan lukkoon ja suuntasi sänkyynsä uhraamatta ajatustakaan meikin poistolle tai hampaiden pesulle.
Noora avasi silmänsä seuraavan kerran iltapäivällä. Päässä jyskytti ankarasti ja suu muistutti Atacaman aavikkoa. Varovasti hän hiippaili vessaan ja oli saada kohtauksen nähdessään itsensä peilistä. Noora puhdisti kasvonsa ja sitaisi takkuiset hiukset nutturalle. Kasvot pysyivät kuitenkin kalpeina ja nihkeinä, silmänaluset olivat tummat ja ulkonäkö muutenkin kaukana hehkeimmästä.
Keittiössä nautittu iso lasi vettä ja Burana auttoivat ensi hätään ja hän palasi takaisin sänkyyn. Noora pyöri jonkin aikaa kyljeltä toiselle, mutta ei saanut enää unta. Nälkä alkoi kaihertaa vatsassa ja huokaisten hän palasi takaisin keittiöön. Jääkaapista tulvahtava lanttulaatikon haju sai sieraimet värisemään inhosta ja tyttö tassutteli olohuoneeseen muun perheen seuraksi. Isä ja pikkuveli istuivat pelaamassa Playstationilla jotain räiskintäpeliä, jonka veli oli saanut joululahjaksi. Äiti oli käpertynyt nojatuoliin lukemaan uusinta Ilkka Remestä.
- Oliko kivaa? äiti kysyi kuin ohimennen.
- Ihan joo, Noora vastasi. Vanhemmille hän ei todellakaan aikonut kertoa mitään Jarmosta, hän yrittäisi itsekin unohtaa miehen mahdollisimman pian.
- Voitaisko tilata pitsat?
- Ei tietenkään, siellä on jääkaappi täynnä laatikoiden loppuja ja kinkkuakin on jäljellä vielä vaikka kuinka, äiti totesi heti.
- Onko pahakin krapula? isä heitti pelin tiimellyksestä ja virnisti esikoiselleen.
- Ei tietenkään ole, pitsa olisi vain niin ihanaa just nyt, Noora kiisti. Hän tunsi veden herahtavan kielelleen ajatellessaan kana-kinkku-aurajuusto-valkosipuli-pitsaa.
- Niko, voisitko sä käydä hakemassa mulle pitsan Scalasta? Noora anoi seuraavaksi pikkuveljeltään.
- Mulla on peli kesken, veli tuhahti.
Noora huokaisi ärtyneenä ja meni huoneeseensa pukeutumaan. Jos hän halusi pitsaa, ainut vaihtoehto oli käydä itse hakemassa se. Hän veti jalkaansa lattialla lojuvat pinkit verkkarit ja suuntasi eteiseen. Hän kaivoi laukustaan kännykän ja soitti ravintolaan tilauksensa valmiiksi.
Ulkona pakkanen oli lauhtunut ja ripeästi Noora suuntasi kaupunginosan ainoaa pitseriaa kohti. Vaikka päähän edelleen koskikin, hän oli onnellinen, ettei koskaan ollut kärsinyt kovin pahasta krapulasta.
Jo Scalan ovelle leijuva
valkosipulin tuoksu sai Nooran hymyilemään. Omistaja huomasi hänet ja
nosti pitsalaatikon tiskille, tyttö maksoi ruokansa ja kääntyi
lähteäkseen. Hän huomasi Harrin jonossa, viime yön jälkeen hän ei
todellakaan halunnut tavata miestä. Nolona tyttö painoi katseensa
pitsalaatikkoon ja kiirehti ovelle. Hän kuuli nimeään kutsuttavan, mutta
siitä huolimatta ryntäsi ulos.
Hän ei ollut ihan varma muistiko kaiken, mutta jo miehen edessä itkeminen ja tähän nojailu kotiovella olivat Nooran mielestä riittäviä syitä vältellä tätä. Puhumattakaan hänen tämän hetkisestä asustaan ja ulkonäöstä ylipäätään.
- Noora, pysähdy, Harrin ääni kuului aivan hänen takaansa ja tyttö pysähtyi. Suuremman pellen hän vain tekisi itsestään yrittämällä juosta karkuun.
Pitkin hampain hän kääntyi ympäri ja kohtasi terävän katseen.
- Ai, terve!
- Yrititkö sä vältellä mua?
- Miksi olisin? Noora esitti vastakysymyksen ja yritti näytellä viatonta.
Harri ei sanonut mitään, mutta hänestä kyllä huomasi, ettei esitys mennyt lävitse.
- Mitkä on olot?
- Ihan jees, ei ainakaan mitään sellaista, mitä ei kunnon pitsa korjaisi, hän nosti laatikkoaan ja hymyili pienesti.
Hetken he vain seisoivat katselemassa toisiaan. Noora ihmetteli mielessään Harrin käytöstä, oliko tällä jotain asiaakin vai halusiko tämä vain vinoilla viime yöstä?
- Sitä mä vaan, että lähtisitkö sä mun kanssa syömään tai jotain? Harri viimein kysyi. Nooran suu loksahti hieman auki, tämä ehdotus todellakin tuli täysin puun takaa.
- Sä taidat olla vähän turhan vanha, Nooran kieli toimi aivoja nopeammin. Välittömästi lauseen sanottuaan tyttö oli niin äkäinen itselleen, että oli purra kielensä poikki.
- Niinhän mä taidan olla, Harri hymähti. – Mutta kun mä en saa sua pois mielestäni, eikä asiaa helpota yhtään, että näen sua jatkuvasti aina kun lähden pois kotoa, Harrin sanat saivat Nooran olon höyhenen kevyeksi.
- Siis joo, totta kai mä lähden syömään, Noora sanoi hymyillen.
- Onko huomenna liian aikaisin?
- Ei ole, ei mulla ole mitään ihmeempiä, hän kiirehti sanomaan, unohtaen kaikki neuvot vaikeasti tavoiteltavuudesta.
- Mä haen sut vaikka seiskalta.
- Joo, mä olen valmis.
- Nähdään, mies sanoi ja hymyili helpottuneen näköisenä. Noora vain nyökkäsi, aivan kuin Harria olisi jännittänyt pyytää häntä ulos.
Kotimatka sujui hilpeissä tunnelmissa ja Noora tunsi valtavaa halua nipistää itseään varmistaakseen, että kaikki olisi totta. Hän lähtisi huomenna ulos Harrin kanssa!
Osa 3
Hän ei ollut ihan varma muistiko kaiken, mutta jo miehen edessä itkeminen ja tähän nojailu kotiovella olivat Nooran mielestä riittäviä syitä vältellä tätä. Puhumattakaan hänen tämän hetkisestä asustaan ja ulkonäöstä ylipäätään.
- Noora, pysähdy, Harrin ääni kuului aivan hänen takaansa ja tyttö pysähtyi. Suuremman pellen hän vain tekisi itsestään yrittämällä juosta karkuun.
Pitkin hampain hän kääntyi ympäri ja kohtasi terävän katseen.
- Ai, terve!
- Yrititkö sä vältellä mua?
- Miksi olisin? Noora esitti vastakysymyksen ja yritti näytellä viatonta.
Harri ei sanonut mitään, mutta hänestä kyllä huomasi, ettei esitys mennyt lävitse.
- Mitkä on olot?
- Ihan jees, ei ainakaan mitään sellaista, mitä ei kunnon pitsa korjaisi, hän nosti laatikkoaan ja hymyili pienesti.
Hetken he vain seisoivat katselemassa toisiaan. Noora ihmetteli mielessään Harrin käytöstä, oliko tällä jotain asiaakin vai halusiko tämä vain vinoilla viime yöstä?
- Sitä mä vaan, että lähtisitkö sä mun kanssa syömään tai jotain? Harri viimein kysyi. Nooran suu loksahti hieman auki, tämä ehdotus todellakin tuli täysin puun takaa.
- Sä taidat olla vähän turhan vanha, Nooran kieli toimi aivoja nopeammin. Välittömästi lauseen sanottuaan tyttö oli niin äkäinen itselleen, että oli purra kielensä poikki.
- Niinhän mä taidan olla, Harri hymähti. – Mutta kun mä en saa sua pois mielestäni, eikä asiaa helpota yhtään, että näen sua jatkuvasti aina kun lähden pois kotoa, Harrin sanat saivat Nooran olon höyhenen kevyeksi.
- Siis joo, totta kai mä lähden syömään, Noora sanoi hymyillen.
- Onko huomenna liian aikaisin?
- Ei ole, ei mulla ole mitään ihmeempiä, hän kiirehti sanomaan, unohtaen kaikki neuvot vaikeasti tavoiteltavuudesta.
- Mä haen sut vaikka seiskalta.
- Joo, mä olen valmis.
- Nähdään, mies sanoi ja hymyili helpottuneen näköisenä. Noora vain nyökkäsi, aivan kuin Harria olisi jännittänyt pyytää häntä ulos.
Kotimatka sujui hilpeissä tunnelmissa ja Noora tunsi valtavaa halua nipistää itseään varmistaakseen, että kaikki olisi totta. Hän lähtisi huomenna ulos Harrin kanssa!
Osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti