Kaikki siis lähtee ideasta, mutta nyt yritän valottaa
ajatusprosessia tarinan takana.
Minulla on aina ollut hyvä mielikuvitus. (Pimeässä vähän
liiankin hyvä.) Vasta kolmisen vuotta sitten ymmärsin, että päässäni pyöriviä
tarinoita voisi yrittää saada paperille asti. Tarinoiden keksiminen ja
kehittely on rakas ajanviete tylsiin hetkiin, unta odotellessa, lenkillä tai no,
oikeastaan missä vain. Tuntuu vähän käsittämättömältä, että muut ihmiset miettivät
ihan vain arkisia asioita, kun tällaista huvitustakin olisi tarjolla.
Tarinan kehittely alkaa tyhjästä ilmestyneestä kohtauksesta,
se ei välttämättä ole alku vaan voi olla myös loppu tai jotain tärkeää
keskeltä. Pyörittelen ja innostun siitä kohtauksesta, näenkin sen päässäni.
Seuraavaksi lähden tutustumaan hahmoihin, muuten tarina ei etene.
On ollut mielenkiintoista huomata kuinka paljon nimi
merkitsee. Jotain perustietoa minulla on heti, vähän ulkonäköä tai jotain
tietoa luonteenpiirteistä, mutta kaikki siitä eteenpäin tarvitsee nimen. Määrääviä
asioista nimelle ovat ikä ja ulkonäkö. Sivuhenkilöitä nimeän vähän vasemmalla
kädellä, mutta päähenkilöt tarvitsevat enemmän huomiota. Lähden yleensä ihan
vain a:sta liikkeelle: Anna, Anu, Anita, Elina, Ella, Hanna, Iina… Luettelen
nimiä niin pitkälle, kunnes se oikea viimein tulee kohdalle.
Nimeämisen jälkeen hahmot alkavat kehittyä, heille ilmestyy
historiaa, ulkonäkö tarkentuu ja luonne alkaa muotoutua. Sen jälkeen heitän
luomukseni aloituskohtaukseen ja odotan mielenkiinnolla miten he jatkavat siitä
eteenpäin. Tämä muistuttaa ehkä vähän lapsuuden Barbie-leikkejä: ”Sitä tää
tapais tällaisen kivan miehen, mut sillä miehellä oliski jo tyttöystävä, mut nää
siitä huolimatta rakastuis”.
Sitähän luulisi, että kirjoittaja määrää tahdin, mutta
hahmot ovat pirun itsepäisiä. Välillä olen saanut huomata, että olen ensimmäisissä
pikaisissa versioissa suunnitellut jonkun hienon käänteen novelliin, mutta kun
pääsen sinne asti huomaan, etteivät hahmoni tekisikään niin. Lievästi
turhauttavaa.
Yhdestä novellista sain palautetta, jossa kehuttiin
muutamia kekseliäitä juonenkäänteitä. Menin vähän hämilleni, koska en ollut
niitä mitenkään kehitellyt. Tai siis siellä päässäni sijaitsevassa maailmassa
sen tarinan juoni vain eteni juuri niin, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei
ollut. Eikä niin, että mietin kirjoittaessani, että tähän pitäisi nyt saada
joku näppärä käänne, mitähän se voisi olla?
Olen kirjoittanut enimmäkseen rakkaustarinoita, jotka ovat
siitä helppoja, että pitää vain saattaa pari yhteen. Ei minusta ole (ainakaan
vielä) miettimään mitään monimutkaisia juonikuvioita dekkareihin tai
trillereihin. Tuntuu pelkästään uuvuttavalta yrittää lähteä kehittämään jotain
Ilkka Remeksen tai Dan Brownin tyylistä tapahtumatykitystä. Mutta
monipuolisuuden kehittämisen takia tuotakin pitäisi joskus kokeilla.
Tarinan juonta muuten kelailen kymmeniä kertoja ennen kuin
kirjoitan yhtäkään sanaa. Mutta tässä taisi nyt olla kaikki oleellinen siitä
mietintäprojektista, seuraavaksi keskityn kertomaan kirjoittamisestani.
