torstai 16. tammikuuta 2014

Tunne edellä tuntemattomaan, osa 6



Hermostunut Mikael seisoi liikuntasalin ulkopuolella, sisältä kantautuivat poloneesin ensimmäiset rytmit, nyt tämä ei ollut unta. Erityisesti tyttöjen suuri päivä oli viimein koittanut, mutta kyllä hänkin tästä nautti. Hänellä oli tilaisuutta varten ostettu uusi tumma puku, ja Mikael tunsi olonsa oikeasti aikuiseksi. Tuli hänen vuoronsa lähteä hitaasti astelemaan saliin. Ryhti suoraksi ja hymy kasvoille, kaikui liikunnanopettajien viimeiset neuvot jossain mielen perukoilla.

Häntä ei kuitenkaan jännittänyt niin paljon kuin olisi odottanut, ehkä se johtui siitä, että he olivat jo päivällä tanssineet koululaisille, ja kaikki oli mennyt hyvin tai sitten kiitosta oli syytä antaa poikien kanssa otetuille muutamalle oluelle. Mikael tuli vastakkain Lauran kanssa ja hän kumarsi tytölle ennen kuin tarttui tätä käsikynkästä. Yhdessä he astuivat tanssilattian valokeilaan tervehtimään yleisöä. Lauran puvun sinisyys sai uutta loistetta kirkkaasta valosta, vaaleat hiukset olivat koottu pehmeille kiharoille niskaan. Tyttö oli kaunis, ja ylpeänä Mikael kumarsi yleisölle.

Poloneesi vaihtui pian cicapohon, wienervalssiin ja jopa tangoon. Reilun tunnin päästä kakkoset kumarsivat viimeisen kerran toisilleen ja yleisölle.

Saliin syttyi täysi valaistus, ja sen täyttivät pian hälisevät perheet, leveästi hymyilevine äiteineen ja kameroiden kanssa häärivine isineen. Mikael poseerasi sekä yksin että Lauran kanssa molempien vanhemmille. Tietysti hän huomasi sivusilmällä kuinka Samun vanhemmat räpsivät kuvia pojastaan tämän tanssipartnerin kanssa. Nykyään tuntui, että hän tiesi aina missä Samu oli. Kuin hänessä olisi tutka, joka keskittyi vain luotaamaan Samun sijaintia.

- Joko mennään? Valtteri ilmestyi heidän viereensä, posket hehkuen ja malttamaton ilme silmissään.
Laura ja Mikael vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät. Mikael kävi ilmoittamassa vanhemmilleen lähdöstä saaden osakseen huolestuneet katseet ja ohjeet olla kunnolla.
- Joo, joo, mä tulen huomenna kotiin, Mikael ilmoitti huokaisten ja lähti nopeasti Valtterin perään.
Tämän isoveli oli luvannut heittää heidät mökille, jossa pidettäisiin tanssien jatkot. He joutuivat koulun pihassa odottamaan hetken Lauraa, joka kävi vaihtamassa tanssiaispukunsa kelvollisempiin bilevaatteisiin. Pojat olivat päättäneet olla miehiä mustissa ja pitää puvut päällä loppuun asti.

- Onhan meidän juomat varmasti peräkontissa? Valtteri tivasi veljeltään.
- Tietysti on.
- Etkä ottanut mitään kyytipalkkaa?
- Mua ei hirveästi teidän hikiset kaljat kiinnosta, Ville tuhahti ratin takaa.
- Missä se Laura kuppaa? Valtteri hermostui ja kävi hakemassa itselleen ja Mikaelille huurteiset tölkit.
- Jatkoille, pojat kilistivät yhdessä jakaen saman odottavan hymyn.
Lopulta Laura kiskaisi auton oven auki.
- Sori, että kesti. Mahtuuhan Tiiakin kyytiin? Kun mä jo lupasin sille.
- Totta kai, sopu sijaa antaa, Valtteri lupasi rehvakkaasti. – Mikael sä voisit mennä eteen, niin mä jään leidien kanssa tänne taakse, poika katsoi anovasti kaveriaan.
Mikael nyökkäsi ja siirtyi etupenkille antaen näin Valtterille tilaisuuden päästä Tiian viereen. Valtteri oli yhtä ihastunut koulun jokaiseen tyttöön ja odotti kuumeisesti pääsevänsä pukille. Ystävä oli tivannut Mikaelilta sen sata kertaa yksityiskohtia seksistä. Mikael oli kieltäytynyt kertomasta ja muutenkin suhtautunut aiheeseen vähän nuivasti. Valtteri oli tästä päätellyt, ettei poika halunnut liikoja hehkutella, ettei hän tuntisi oloaan vieläkin kurjemmaksi. Mikael ei ollut korjannut ystävänsä luuloja toisiksi.

Mikael nojasi päätään viileään sivulasiin, hänen ei tarvinnut keskustella Villen kanssa, kun Valtteri veti yhden miehen show’ta takapenkillä. Tiia kikatteli jo lupaavasti, sitä eivät ainakaan Valtterin vitsit voineet aiheuttaa, joten tyttö oli joko ihastunut tai sitten kännissä. Jälkimmäiseen tilaan aikoi Mikaelkin hankkiutua, nollaus tuli todella tarpeeseen.

1. Hankkiudu humalaan.
2. Pysy Lauran tai Valtterin vieressä.
3. Pysy mahdollisimman kaukana Samusta.
Mikael listasi mielessään kun he kaarsivat mökkitielle, onneksi Arttu Wiskari pysyi aiheesta hiljaa. Pian täydessä valaistuksessa oleva iso hirsinen huvila ilmestyi näkyviin lumisten puiden takaa. Luokka oli yhdessä vuokrannut mökin ja muutamaa oppilasta lukuun ottamatta kaikki kakkoset olisivat bilettämässä. He olivat lisäksi sopineet, että ulkopuolisilla ei olisi asiaa näihin juhliin.

Nuoret kiittivät Villeä kyydistä, kaivoivat takaluukusta kassit mukaansa ja seurasivat jyskyttävää musiikkia sisälle. Ovella vastaan tullut Markus käski varata ensimmäisenä sängyt, joten nelikko etsiytyi heti yläkertaan. Parvi oli avointa nukkumatilaa ja patjoja oli lattialla vieri vieressä. Huoneen sängyillä oli jo nosteltu laukkuja, joten Mikael ja Laura asettivat omat kantamuksensa nurkassa oleville patjoille. Sen jälkeen he lähtivät etsimään juomilleen viileää paikkaa.

Nousuhumalan rentouttama Mikael istui tyytyväisenä sohvalla Laura sylissään. Tyttö nauroi ja jutteli kavereidensa kanssa, Valtteri esitteli tanssitaitojaan Tiialle keskellä lattiaa ja jopa musiikin pauhun yli kohosi kaikkien puheensorina ja nauru. Sanni käänsi hetkeksi stereoita pienemmälle ja kajautti:
- Maailman parhaalle luokalle!
Jokainen nosti juomaansa kohti kattoa ja huusi vastauksensa. Mikael puhkesi nauruun ilman syytä, tuntui vain niin hyvältä, juuri tässä ja nyt.

Porukka humaltui illan edetessä, jossain vaiheessa Mikael huomasi istuvansa lattialla suuressa ringissä, tytöt puuhasivat pullonpyöritystä alkavaksi. Sanni joi kuohuviinipullonsa ja pyöräytti.
- Totuus vai tehtävä?

Peli oli avattu.

Ensimmäistä kertaa illan aikana Mikael tunsi olonsa vähän epämukavaksi. Hän pelkäsi mitä joutuisi tekemään tai tunnustamaan, eikä asiaa helpottanut, että Samu istui häntä lähes vastapäätä. Onneksi pelaajia oli monta, ehkä hän ei joutuisi vastaamaan ollenkaan. Mikaelin onni kesti Karhu-tölkin puoliväliin asti. 

Eve katsoi häntä pullon takaa silmät ilkeästi kiiluen.
- No Mikael, totuus vai tehtävä? tämä kysyi maireasti.
Mikael vilkaisi Lauraa ja mietti hetken kumpi olisi pienempi paha.
- Totuus.
Eve harkitsi hetken pirullisesti hymyillen.
- Kenen kanssa tästä ringistä harrastaisit mieluiten seksiä? Ja Laura ei sitten käy vastaukseksi.
Mikael vilkaisi Lauraa, joka oli keskittynyt tuijottamaan Eveä pahalla silmällä.
- Miksi ei?
- Se olisi ihan liian helppoa. Ja tylsää.
Poika otti kulauksen kaljaa tappaakseen aikaa, hän katsoi Lauraa, sitten Eveä ja lopulta kuljetti katsettaan ringissä istuvissa. Se johtui ehkä humalasta, mutta hänen silmänsä seisahtuivat aavistuksen liian pitkäksi aikaa Samuun. Tämä huomasi hänen katseensa ja rypisti otsaansa ihmeissään. Mikael painoi nolona katseensa lattiaan, toivottavasti kukaan ei huomannut. Voi luoja mikä moka.

- No? Eve hoputti häntä.
- Jos Laura ei käy vastaukseksi niin sitten mä olisin ilman. Kukaan muu tästä ringistä ei kiinnosta mua, hän sanoi painokkaasti ja tuijotti Eveä vihaisena.
Oli tytön syy, että hän oli lähes paljastanut itsensä.
- Sun pitää nimetä joku, tämä intti vastaan.
- Anna olla, helvetin narttu, Laura rähähti. – Se, että sulla on mennyt poikki jonkun idiootin amiksen kanssa, ei anna sulle oikeutta yrittää pilata muiden suhteita. Ja vaikka sä kantaisit edelleen kaunaa siitä projektityöstä niin koeta päästä ylitse.
Eve kohautti ylimielisenä olkiaan.
- Whatever, tää olikin ihan tyhmä peli.

Joku oli kääntänyt jälleen musiikkia isommalleen, joten rinki hajaantui jatkamaan juhlia. Mikael haki uuden oluen ja palasi halaaman Lauraa, joka oli pahoittanut mielensä Even temppuilusta.
- Älä välitä siitä, mä haluan olla vain sun kanssa, Mikael kuiskutti tytön korvaan ja sai tältä jo hymyn.
- Kiitos, sä olet ihanin. Enkä mä anna sen pilata meidän iltaa, Laura ilmoitti päättäväisesti siirtyen tanssilattialle.

Ilta palasi takaisin nousevalle radalle. Lauran kadotessa vessaan, Mikael etsi katseellaan Valtteria, mutta huomasikin Samun huoneen nurkasta, tämä tarkkaili häntä miettivän näköisenä. Hätääntyneenä poika käännähti ympäri. Hänen olisi pitänyt esittää täysin normaalia, jotta Samu olisi unohtanut hänen katseensa, mutta ei hän siihen pystynyt.

Laura humaltui yllättävän nopeasti, tyttö tosin oli ilmoittanut jo aiemmin, ettei ollut pystynyt koko päivänä syömään mitään jännityksen takia. Kärsivällisesti Mikael piti tytöstä kiinni tämän oksentaessa mökin kaiteen ylitse. Kun hän oli saanut vatsansa tyhjennettyä nietoksiin, Mikael auttoi Lauran yläkertaan ja peitteli hänet patjalle. Silmänräpäyksessä tyttö oli unessa ja hetken Mikael seurasi tämän raskasta hengitystä. Mikael istui viereisellä patjalla ja mietti mitä tekisi. Häntä ei nukuttanut yhtään, eikä tässä melussa pystyisi nukkumaan kuin sammuneet tai kuolleet. Huokaisten hän lähti alakertaan, hänen tehtävälistallaan oli jäljellä edelleen humaltuminen, nyt oli aika saada se pois alta.

Ensimmäisenä alakerrassa oli vastassa Samu, Mikael livahti keittiöön, mutta tunsi pojan katseen selässään. Valtteria ei näkynyt, joten hän parkkeerasi juomansa kanssa Artun ja Peten seuraan. Hetken kuluttua hän varmisti selustansa, eikä hän enää edes yllättynyt nähdessään Samun tuijottamassa häntä sama miettivä ilme komeilla kasvoillaan. Mikael ei kestänyt ajatusta, että hän olisi paljastanut itsensä. Hän keskittyi kiskomaan alkoholia sisuksiinsa ja toivoi sen auttavan pian.

Jossain vaiheessa huone alkoi pyöriä, ihmisten äänet tuntuivat kuuluvan kaukaa, mutta musiikki jyskytti ärsyttävästi tärykalvoilla. Mikael nousi huojahtaen pystyyn, hän haki eteisestä takkinsa ja astui kylmään pakkasilmaan. Hän tarvitsi nyt raitista ilmaa ja yksinäisyyttä. Terassi oli täynnä puhetta ja tupakoivia luokkakavereita. Mikael asteli rappuset alas vilkaisten ympärilleen. Kirkkaan täysikuun ansiosta hän huomasi rantaan lähtevän polun.
- Mikael, onko kaikki kunnossa? kaiteella istuva Sanni kysyi huolestuneena.
- On, on, mä tarvitsen vähän raitista ilmaa ja hiljaisuutta, Mikael vastasi ja käveli mahdollisimman suorasti kohti polkua. Se johti alas rantaan, pienelle saunamökille.

Lumesta välittämättä hän kahlasi saunan kuistille ja istahti siinä olevalle penkille. Yö oli todella kaunis, järven selkä kimalteli kuin miljoonien timanttien peittämänä, metsä lammen ympärillä oli musta ja hiljainen, eikä musiikin jytinäkään kuulunut kovin selvästi. Tovin Mikael pystyi istumaan mitään ajattelematta, oli vain se hetki.

Joku oli seurannut häntä, Mikael huomasi tulijan vasta, kun tämä nousi portaita. Tietysti se oli Samu. Poika puristi silmänsä kiinni voimattomana.
- Saako liittyä seuraan? Samu kysyi hiljaa.
Mikael vain kohautti harteitaan, toppatakki kahahti pakkasen kovettamana.
- Tulin vain varmistamaan, että olet okei. Tässä kelissä ei kannata sammua ulos.
- No, mä olen kunnossa. Voit mennä, Mikael ärähti.
Samu ei vastannut mitään, mutta hän jäi kaiteen luo, eikä lähtenyt, kuten Mikael olisi toivonut. Molemmat tuijottivat järvelle hiljaisina.
- Haittaako jos mä poltan?
Jälleen vastauksena oli pelkkä toppatakin kahahdus. Samun huokaus kuului selvästi Mikaelin luo, ehkä tämä kohta älyäisi lähteä ja jättää hänet yksin. Seuraavaksi kuului vaimea sytkärin naksahdus. Mikael näki silmänurkastaan punaisena hehkuvan savukkeen pään. Tupakan savu kiemurteli hänenkin luokseen ja täytti nenän kutiavalla hajulla.
- En mä normaalisti polta, vain silloin kun mä olen kännissä. Tai hermostunut, Samu puheli rauhallisesti. - Haluatko?
Mikael vilkaisi poikaa, joka ojensi hänen kohti sekä tupakkaa että taskumattia. Hän pudisti päätään. Tietysti Samulla oli taskumatti, hänen tyyliinsä ei tietenkään käynyt rahvaanomainen kaljan litkiminen tölkeistä. Mikael alkoi katua, että oli jättänyt viimeiset juomansa ylös, raitis ilma oli jo selvittänyt hänen pyörivää päätään. Samu ei osoittanut lähtemisen merkkejä, joten Mikael alkoi pohtia pitäisikö hänen lähteä.

- Katsoitko sä äsken mua? Samun varovainen kysymys jäädytti Mikaelin ytimiään myöten.

Ei. Ei. EI!

Poika puristi kätensä nyrkkiin taskuissaan. Hänen pitäisi valehdella, kevyesti ihmetellä milloin muka hän olisi katsonut. Mutta hän ei saanut sanaakaan aikaiseksi. Mikaelin hengitys alkoi tihentyä ja lopulta vavahdella.
- Hei, ihan rauhallisesti, Samu sanoi, tuli lähemmäs ja laski kätensä Mikaelin olalle.
- Älä koske, Mikael ärähti ja ponnisti karkuun.
Kädet ylhäällä Samu perääntyi takaisin paikalleen. Mikael käännähti ympäri ja nosti kätensä silmilleen. Hän ei itkisi, poika hoki mielessään vielä sittenkin kun ensimmäiset kyyneleet valuivat jo poskille.

- Sun pitäisi varmaan päästä puhumaan jollekin, Samu ehdotti vaimeasti hänen takaansa.
- Oletko sä hullu, en mä voi tästä puhua kellekään, Mikael tokaisi itkun sävyttämällä äänellä.
- Sun porukat vaikutti ihan asiallisilta, ja Valtteri on sun ystävä…
- Usko jo, että mä en voi puhua niille, Mikael käännähti ympäri vihaisena ja kohtasi viimein Samun katseen.
Poika tarkkaili häntä pää kallellaan, silmissä sääliä.

- No, puhu mulle.
- Ai sulle vai? Mikael tyrskähti katkerasti.
- No niin, mä jopa tiedän homoudesta jotain.
- Mä en ole, Mikael aloitti, muttei pystynyt sanomaan sitä. H-sanaa.
- Homo, Samu täydensi.
- Ole hiljaa, poika sähähti, kuin joku voisi seistä nurkan takana kuuntelemassa.
Samu viskaisi hehkuvan tupakan hankeen, työnsi kädet taskuunsa ja vilkaisi Mikaelia, joka pyyhki viimeisiä kyyneleitä poskiltaan.

- Puhutaan sitten vaikka… Samu vilkaisi järvelle. – Pilkkimisestä.
- Pilkkimisestä?
- Niin, oletko sä alkanut miettiä, että olisit pilkkijä?
Mikaelilla kesti hetki tajuta, mitä toinen poika ajoi takaa.
- Mä en todellakaan ole mikään pilkkijä, hän sanoi painokkaasti.
- Okei, Samu nyökkäsi. – Mutta tämä sun käytöksesi liittyy jotenkin pilkkimiseen?
Poika pysyi vaiti, yritti miettiä vastausta. Ja oikeastaan sitäkin halusiko hän puhua asiasta Samulle.

- Mä näin unta, Mikael aloitti hitaasti. – Meistä. Pilkkimässä.
- Kairattiinko siinä reikää? Samu kysyi ja toinen suupieli kohosi hymyn vetämänä ylöspäin.
- Haista vittu!
- No hei, mun oli pakko, sä tarjosit niin selvän maalipaikan, Samu levitti käsiään viattoman näköisenä.
- Ei kairattu, eikä oikeasti edes pilkitty, mutta jotain kuitenkin. Ja sitten mä aloin miettiä sitä ja sua ja nyt mä olen ihan sekaisin.
- Haluaistiko sä kokeilla pilkkimistä?
- En, Mikael henkäisi kauhistuneena.
- Eli sä et ole pilkkijä etkä halua sitä kokeilla, olet vain miettinyt sitä ja nähnyt yhden unen aiheeseen liittyen? Samu kokosi hänen kertomansa yhteen. Mikael nyökkäsi.

- Jos mä mietin matikan opettajan tappamista, tekeekö se musta murhaajan?
- Ei, Mikael vastasi epäröimättä.
- Et säkään sitten ole pilkkijä, jos vain mietit sitä, etkä aio mitään tehdä oikeasti. Kyllä mäkin joskus olen miettinyt seksiä tytön kanssa, mutta ei se musta heteroa ole tehnyt. Mummo-raukan harmiksi, Samu virnisti.

Mikael jäi miettimään Samun sanoja. Poika oli ensimmäistä kertaa tunnustanut, ettei ollut hetero, sitä Mikael ja moni muukin oli kyllä veikkaillut. Ihmeellistä, kuinka sujut Samu näytti olevan asian kanssa, sanoa jotain noin suurta ihan vain sivulauseessa. Mikael päätti miettiä Samua myöhemmin ja keskittyä siihen muuhun mitä poika oli sanonut. Tämän puheissa oli oikeasti järkeä. Tuntui kuin paino olisi nostettua hänen harteiltaan.

- Joko mennään sisälle? Täällä alkaa olla aika saatanan kylmä, Samu ehdotti väristen.
- Mennään vaan, Mikael myöntyi, ja oli pitkästä aikaa levollinen.

- Samu hei, poika aloitti, kun he kulkivat peräkanaa kapealla polulla. – Kiitos, että kuuntelit ja puhuit järkeä.
- Eipä kestä, Samu sanoi ja kääntyi.
Mikael ei ollut tajunnutkaan, että he olivat niin lähekkäin. Mutta siinä Samu nyt oli, kuunvalo hohti tämän silmistä, nenä ja posket oli pakkanen purrut punaisiksi. Ja ennen kuin Mikael ehti miettiä, analysoida tai katua, hän oli ottanut välimatkan täysin kiinni ja tunsi Samun viileät huulet omiaan vasten.

Mikael ehti pienen hetken ajan miettiä perääntymistä ennen kuin Samu alkoi vastata suudelmaan, sen jälkeen kaikki sillat romahtivat hänen takanaan, eikä paluuta ollut. Vaikka noin miljoona ääntä Mikaelin päässä esittivät mielipiteitään hänen tekemisistään, ainut millä oli väliä, oli syvältä kumpuava varmuus: tämä oli oikein. Tätä hän halusi.

Oli oikein vetää Samua vielä lähemmäksi, saada molempien huulet lämpimiksi ja tuntea tämän kieli omaansa vasten. Eikä Mikael olisi halunnut lopettaa vielä sittenkään, kun he vetäytyivät viimein irti toisistaan, mutta ilmeisesti hengittääkin täytyi.

Lumous haihtui ja Mikael tajusi jälleen missä oli ja mitä oli tehnyt. Hän ryntäsi Samun ohi ja lähti juoksemaan sisälle, välittämättä vähääkään Samun kutsuvista huudoista takanaan. Mikael kiiruhti sisään, suoraan yläkertaan ja Lauran viereen. Tyttö nukkui edelleen sikeästi, joten Mikael asettautui viereiselle patjalle käpertyen pieneksi keräksi peiton alle. Bileet jatkuivat alapuolella kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Äskeinen hetkellinen helpotuksen tunne oli väistynyt täyden paniikin tieltä. Tuon suudelman jälkeen hänen oli aivan turha yrittää kieltää tunteitaan Samua kohtaan. Varsinkin kun hän nyt tiesi mitä oli tarjolla.

Osa 7 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti