Hermostunut Mikael seisoi liikuntasalin ulkopuolella,
sisältä kantautuivat poloneesin ensimmäiset rytmit, nyt tämä ei ollut unta.
Erityisesti tyttöjen suuri päivä oli viimein koittanut, mutta kyllä hänkin
tästä nautti. Hänellä oli tilaisuutta varten ostettu uusi tumma puku, ja Mikael
tunsi olonsa oikeasti aikuiseksi. Tuli hänen vuoronsa lähteä hitaasti
astelemaan saliin. Ryhti suoraksi ja hymy kasvoille, kaikui liikunnanopettajien
viimeiset neuvot jossain mielen perukoilla.
Häntä ei kuitenkaan jännittänyt niin paljon kuin olisi
odottanut, ehkä se johtui siitä, että he olivat jo päivällä tanssineet
koululaisille, ja kaikki oli mennyt hyvin tai sitten kiitosta oli syytä antaa
poikien kanssa otetuille muutamalle oluelle. Mikael tuli vastakkain Lauran
kanssa ja hän kumarsi tytölle ennen kuin tarttui tätä käsikynkästä. Yhdessä he
astuivat tanssilattian valokeilaan tervehtimään yleisöä. Lauran puvun sinisyys
sai uutta loistetta kirkkaasta valosta, vaaleat hiukset olivat koottu pehmeille
kiharoille niskaan. Tyttö oli kaunis, ja ylpeänä Mikael kumarsi yleisölle.
Poloneesi vaihtui pian cicapohon, wienervalssiin ja jopa
tangoon. Reilun tunnin päästä kakkoset kumarsivat viimeisen kerran toisilleen
ja yleisölle.
Saliin syttyi täysi valaistus, ja sen täyttivät pian
hälisevät perheet, leveästi hymyilevine äiteineen ja kameroiden kanssa
häärivine isineen. Mikael poseerasi sekä yksin että Lauran kanssa molempien
vanhemmille. Tietysti hän huomasi sivusilmällä kuinka Samun vanhemmat räpsivät
kuvia pojastaan tämän tanssipartnerin kanssa. Nykyään tuntui, että hän tiesi
aina missä Samu oli. Kuin hänessä olisi tutka, joka keskittyi vain luotaamaan
Samun sijaintia.
- Joko mennään? Valtteri ilmestyi heidän viereensä, posket
hehkuen ja malttamaton ilme silmissään.
Laura ja Mikael vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät. Mikael
kävi ilmoittamassa vanhemmilleen lähdöstä saaden osakseen huolestuneet katseet
ja ohjeet olla kunnolla.
- Joo, joo, mä tulen huomenna kotiin, Mikael ilmoitti
huokaisten ja lähti nopeasti Valtterin perään.
Tämän isoveli oli luvannut heittää heidät mökille, jossa pidettäisiin
tanssien jatkot. He joutuivat koulun pihassa odottamaan hetken Lauraa, joka
kävi vaihtamassa tanssiaispukunsa kelvollisempiin bilevaatteisiin. Pojat olivat
päättäneet olla miehiä mustissa ja pitää puvut päällä loppuun asti.
- Onhan meidän juomat varmasti peräkontissa? Valtteri tivasi
veljeltään.
- Tietysti on.
- Etkä ottanut mitään kyytipalkkaa?
- Mua ei hirveästi teidän hikiset kaljat kiinnosta, Ville
tuhahti ratin takaa.
- Missä se Laura kuppaa? Valtteri hermostui ja kävi hakemassa
itselleen ja Mikaelille huurteiset tölkit.
- Jatkoille, pojat kilistivät yhdessä jakaen saman odottavan
hymyn.
Lopulta Laura kiskaisi auton oven auki.
- Sori, että kesti. Mahtuuhan Tiiakin kyytiin? Kun mä jo
lupasin sille.
- Totta kai, sopu sijaa antaa, Valtteri lupasi rehvakkaasti. –
Mikael sä voisit mennä eteen, niin mä jään leidien kanssa tänne taakse, poika
katsoi anovasti kaveriaan.
Mikael nyökkäsi ja siirtyi etupenkille antaen näin
Valtterille tilaisuuden päästä Tiian viereen. Valtteri oli yhtä ihastunut koulun
jokaiseen tyttöön ja odotti kuumeisesti pääsevänsä pukille. Ystävä oli tivannut
Mikaelilta sen sata kertaa yksityiskohtia seksistä. Mikael oli kieltäytynyt
kertomasta ja muutenkin suhtautunut aiheeseen vähän nuivasti. Valtteri oli
tästä päätellyt, ettei poika halunnut liikoja hehkutella, ettei hän tuntisi
oloaan vieläkin kurjemmaksi. Mikael ei ollut korjannut ystävänsä luuloja
toisiksi.
Mikael nojasi päätään viileään sivulasiin, hänen ei
tarvinnut keskustella Villen kanssa, kun Valtteri veti yhden miehen show’ta
takapenkillä. Tiia kikatteli jo lupaavasti, sitä eivät ainakaan Valtterin
vitsit voineet aiheuttaa, joten tyttö oli joko ihastunut tai sitten kännissä.
Jälkimmäiseen tilaan aikoi Mikaelkin hankkiutua, nollaus tuli todella
tarpeeseen.
1. Hankkiudu
humalaan.
2. Pysy
Lauran tai Valtterin vieressä.
3. Pysy
mahdollisimman kaukana Samusta.
Mikael listasi mielessään kun he kaarsivat mökkitielle,
onneksi Arttu Wiskari pysyi aiheesta hiljaa. Pian täydessä valaistuksessa oleva
iso hirsinen huvila ilmestyi näkyviin lumisten puiden takaa. Luokka oli yhdessä
vuokrannut mökin ja muutamaa oppilasta lukuun ottamatta kaikki kakkoset
olisivat bilettämässä. He olivat lisäksi sopineet, että ulkopuolisilla ei olisi
asiaa näihin juhliin.
Nuoret kiittivät Villeä kyydistä, kaivoivat takaluukusta
kassit mukaansa ja seurasivat jyskyttävää musiikkia sisälle. Ovella vastaan
tullut Markus käski varata ensimmäisenä sängyt, joten nelikko etsiytyi heti
yläkertaan. Parvi oli avointa nukkumatilaa ja patjoja oli lattialla vieri vieressä.
Huoneen sängyillä oli jo nosteltu laukkuja, joten Mikael ja Laura asettivat
omat kantamuksensa nurkassa oleville patjoille. Sen jälkeen he lähtivät
etsimään juomilleen viileää paikkaa.
Nousuhumalan rentouttama Mikael istui tyytyväisenä sohvalla
Laura sylissään. Tyttö nauroi ja jutteli kavereidensa kanssa, Valtteri esitteli
tanssitaitojaan Tiialle keskellä lattiaa ja jopa musiikin pauhun yli kohosi
kaikkien puheensorina ja nauru. Sanni käänsi hetkeksi stereoita pienemmälle ja
kajautti:
- Maailman parhaalle luokalle!
Jokainen nosti juomaansa kohti kattoa ja huusi vastauksensa.
Mikael puhkesi nauruun ilman syytä, tuntui vain niin hyvältä, juuri tässä ja
nyt.
Porukka humaltui illan edetessä, jossain vaiheessa Mikael
huomasi istuvansa lattialla suuressa ringissä, tytöt puuhasivat
pullonpyöritystä alkavaksi. Sanni joi kuohuviinipullonsa ja pyöräytti.
- Totuus vai tehtävä?
Peli oli avattu.
Ensimmäistä kertaa illan aikana Mikael tunsi olonsa vähän
epämukavaksi. Hän pelkäsi mitä joutuisi tekemään tai tunnustamaan, eikä asiaa
helpottanut, että Samu istui häntä lähes vastapäätä. Onneksi pelaajia oli
monta, ehkä hän ei joutuisi vastaamaan ollenkaan. Mikaelin onni kesti Karhu-tölkin puoliväliin asti.
Eve
katsoi häntä pullon takaa silmät ilkeästi kiiluen.
- No Mikael, totuus vai tehtävä? tämä kysyi maireasti.
Mikael vilkaisi Lauraa ja mietti hetken kumpi olisi pienempi
paha.
- Totuus.
Eve harkitsi hetken pirullisesti hymyillen.
- Kenen kanssa tästä ringistä harrastaisit mieluiten seksiä?
Ja Laura ei sitten käy vastaukseksi.
Mikael vilkaisi Lauraa, joka oli keskittynyt tuijottamaan
Eveä pahalla silmällä.
- Miksi ei?
- Se olisi ihan liian helppoa. Ja tylsää.
Poika otti kulauksen kaljaa tappaakseen aikaa, hän katsoi
Lauraa, sitten Eveä ja lopulta kuljetti katsettaan ringissä istuvissa. Se
johtui ehkä humalasta, mutta hänen silmänsä seisahtuivat aavistuksen liian
pitkäksi aikaa Samuun. Tämä huomasi hänen katseensa ja rypisti otsaansa
ihmeissään. Mikael painoi nolona katseensa lattiaan, toivottavasti kukaan ei huomannut.
Voi luoja mikä moka.
- No? Eve hoputti häntä.
- Jos Laura ei käy vastaukseksi niin sitten mä olisin ilman.
Kukaan muu tästä ringistä ei kiinnosta mua, hän sanoi painokkaasti ja tuijotti
Eveä vihaisena.
Oli tytön syy, että hän oli lähes paljastanut itsensä.
- Sun pitää nimetä joku, tämä intti vastaan.
- Anna olla, helvetin narttu, Laura rähähti. – Se, että sulla
on mennyt poikki jonkun idiootin amiksen kanssa, ei anna sulle oikeutta
yrittää pilata muiden suhteita. Ja vaikka sä kantaisit edelleen kaunaa siitä
projektityöstä niin koeta päästä ylitse.
Eve kohautti ylimielisenä olkiaan.
- Whatever, tää olikin ihan tyhmä peli.
Joku oli kääntänyt jälleen musiikkia isommalleen, joten
rinki hajaantui jatkamaan juhlia. Mikael haki uuden oluen ja palasi halaaman
Lauraa, joka oli pahoittanut mielensä Even temppuilusta.
- Älä välitä siitä, mä haluan olla vain sun kanssa, Mikael
kuiskutti tytön korvaan ja sai tältä jo hymyn.
- Kiitos, sä olet ihanin. Enkä mä anna sen pilata meidän
iltaa, Laura ilmoitti päättäväisesti siirtyen tanssilattialle.
Ilta palasi takaisin nousevalle radalle. Lauran kadotessa
vessaan, Mikael etsi katseellaan Valtteria, mutta huomasikin Samun huoneen
nurkasta, tämä tarkkaili häntä miettivän näköisenä. Hätääntyneenä poika
käännähti ympäri. Hänen olisi pitänyt esittää täysin normaalia, jotta Samu
olisi unohtanut hänen katseensa, mutta ei hän siihen pystynyt.
Laura humaltui yllättävän nopeasti, tyttö tosin oli
ilmoittanut jo aiemmin, ettei ollut pystynyt koko päivänä syömään mitään
jännityksen takia. Kärsivällisesti Mikael piti tytöstä kiinni tämän oksentaessa
mökin kaiteen ylitse. Kun hän oli saanut vatsansa tyhjennettyä nietoksiin,
Mikael auttoi Lauran yläkertaan ja peitteli hänet patjalle. Silmänräpäyksessä
tyttö oli unessa ja hetken Mikael seurasi tämän raskasta hengitystä. Mikael
istui viereisellä patjalla ja mietti mitä tekisi. Häntä ei nukuttanut yhtään,
eikä tässä melussa pystyisi nukkumaan kuin sammuneet tai kuolleet. Huokaisten
hän lähti alakertaan, hänen tehtävälistallaan oli jäljellä edelleen
humaltuminen, nyt oli aika saada se pois alta.
Ensimmäisenä alakerrassa oli vastassa Samu, Mikael livahti
keittiöön, mutta tunsi pojan katseen selässään. Valtteria ei näkynyt, joten hän
parkkeerasi juomansa kanssa Artun ja Peten seuraan. Hetken kuluttua hän
varmisti selustansa, eikä hän enää edes yllättynyt nähdessään Samun
tuijottamassa häntä sama miettivä ilme komeilla kasvoillaan. Mikael ei kestänyt ajatusta, että hän olisi paljastanut
itsensä. Hän keskittyi kiskomaan alkoholia sisuksiinsa ja toivoi sen auttavan
pian.
Jossain vaiheessa huone alkoi pyöriä, ihmisten äänet
tuntuivat kuuluvan kaukaa, mutta musiikki jyskytti ärsyttävästi tärykalvoilla.
Mikael nousi huojahtaen pystyyn, hän haki eteisestä takkinsa ja astui kylmään
pakkasilmaan. Hän tarvitsi nyt raitista ilmaa ja yksinäisyyttä. Terassi oli
täynnä puhetta ja tupakoivia luokkakavereita. Mikael asteli rappuset alas
vilkaisten ympärilleen. Kirkkaan täysikuun ansiosta hän huomasi rantaan
lähtevän polun.
- Mikael, onko kaikki kunnossa? kaiteella istuva Sanni kysyi
huolestuneena.
- On, on, mä tarvitsen vähän raitista ilmaa ja hiljaisuutta,
Mikael vastasi ja käveli mahdollisimman suorasti kohti polkua. Se johti alas
rantaan, pienelle saunamökille.
Lumesta välittämättä hän kahlasi saunan kuistille ja istahti
siinä olevalle penkille. Yö oli todella kaunis, järven selkä kimalteli kuin
miljoonien timanttien peittämänä, metsä lammen ympärillä oli musta ja
hiljainen, eikä musiikin jytinäkään kuulunut kovin selvästi. Tovin Mikael
pystyi istumaan mitään ajattelematta, oli vain se hetki.
Joku oli seurannut häntä, Mikael huomasi tulijan vasta, kun
tämä nousi portaita. Tietysti se oli Samu. Poika puristi silmänsä kiinni
voimattomana.
- Saako liittyä seuraan? Samu kysyi hiljaa.
Mikael vain kohautti harteitaan, toppatakki kahahti pakkasen
kovettamana.
- Tulin vain varmistamaan, että olet okei. Tässä kelissä ei
kannata sammua ulos.
- No, mä olen kunnossa. Voit mennä, Mikael ärähti.
Samu ei vastannut mitään, mutta hän jäi kaiteen luo, eikä
lähtenyt, kuten Mikael olisi toivonut. Molemmat tuijottivat järvelle
hiljaisina.
- Haittaako jos mä poltan?
Jälleen vastauksena oli pelkkä toppatakin kahahdus. Samun
huokaus kuului selvästi Mikaelin luo, ehkä tämä kohta älyäisi lähteä ja jättää
hänet yksin. Seuraavaksi kuului vaimea sytkärin naksahdus. Mikael näki
silmänurkastaan punaisena hehkuvan savukkeen pään. Tupakan savu kiemurteli
hänenkin luokseen ja täytti nenän kutiavalla hajulla.
- En mä normaalisti polta, vain silloin kun mä olen kännissä.
Tai hermostunut, Samu puheli rauhallisesti. - Haluatko?
Mikael vilkaisi poikaa, joka ojensi hänen kohti sekä
tupakkaa että taskumattia. Hän pudisti päätään. Tietysti Samulla oli
taskumatti, hänen tyyliinsä ei tietenkään käynyt rahvaanomainen kaljan litkiminen
tölkeistä. Mikael alkoi katua, että oli jättänyt viimeiset juomansa ylös,
raitis ilma oli jo selvittänyt hänen pyörivää päätään. Samu ei osoittanut
lähtemisen merkkejä, joten Mikael alkoi pohtia pitäisikö hänen lähteä.
- Katsoitko sä äsken mua? Samun varovainen kysymys jäädytti
Mikaelin ytimiään myöten.
Ei. Ei. EI!
Poika puristi kätensä nyrkkiin taskuissaan. Hänen pitäisi
valehdella, kevyesti ihmetellä milloin muka hän olisi katsonut. Mutta hän ei
saanut sanaakaan aikaiseksi. Mikaelin hengitys alkoi tihentyä ja lopulta
vavahdella.
- Hei, ihan rauhallisesti, Samu sanoi, tuli lähemmäs ja laski
kätensä Mikaelin olalle.
- Älä koske, Mikael ärähti ja ponnisti karkuun.
Kädet ylhäällä Samu perääntyi takaisin paikalleen. Mikael
käännähti ympäri ja nosti kätensä silmilleen. Hän ei itkisi, poika hoki
mielessään vielä sittenkin kun ensimmäiset kyyneleet valuivat jo poskille.
- Sun pitäisi varmaan päästä puhumaan jollekin, Samu ehdotti
vaimeasti hänen takaansa.
- Oletko sä hullu, en mä voi tästä puhua kellekään, Mikael
tokaisi itkun sävyttämällä äänellä.
- Sun porukat vaikutti ihan asiallisilta, ja Valtteri on sun
ystävä…
- Usko jo, että mä en voi puhua niille, Mikael käännähti
ympäri vihaisena ja kohtasi viimein Samun katseen.
Poika tarkkaili häntä pää kallellaan, silmissä sääliä.
- No, puhu mulle.
- Ai sulle vai? Mikael tyrskähti katkerasti.
- No niin, mä jopa tiedän homoudesta jotain.
- Mä en ole, Mikael aloitti, muttei pystynyt sanomaan sitä.
H-sanaa.
- Homo, Samu täydensi.
- Ole hiljaa, poika sähähti, kuin joku voisi seistä nurkan
takana kuuntelemassa.
Samu viskaisi hehkuvan tupakan hankeen, työnsi kädet
taskuunsa ja vilkaisi Mikaelia, joka pyyhki viimeisiä kyyneleitä poskiltaan.
- Puhutaan sitten vaikka… Samu vilkaisi järvelle. –
Pilkkimisestä.
- Pilkkimisestä?
- Niin, oletko sä alkanut miettiä, että olisit pilkkijä?
Mikaelilla kesti hetki tajuta, mitä toinen poika ajoi takaa.
- Mä en todellakaan ole mikään pilkkijä, hän sanoi
painokkaasti.
- Okei, Samu nyökkäsi. – Mutta tämä sun käytöksesi liittyy
jotenkin pilkkimiseen?
Poika pysyi vaiti, yritti miettiä vastausta. Ja oikeastaan
sitäkin halusiko hän puhua asiasta Samulle.
- Mä näin unta, Mikael aloitti hitaasti. – Meistä.
Pilkkimässä.
- Kairattiinko siinä reikää? Samu kysyi ja toinen suupieli
kohosi hymyn vetämänä ylöspäin.
- Haista vittu!
- No hei, mun oli pakko, sä tarjosit niin selvän maalipaikan,
Samu levitti käsiään viattoman näköisenä.
- Ei kairattu, eikä oikeasti edes pilkitty, mutta jotain
kuitenkin. Ja sitten mä aloin miettiä sitä ja sua ja nyt mä olen ihan sekaisin.
- Haluaistiko sä kokeilla pilkkimistä?
- En, Mikael henkäisi kauhistuneena.
- Eli sä et ole pilkkijä etkä halua sitä kokeilla, olet vain
miettinyt sitä ja nähnyt yhden unen aiheeseen liittyen? Samu kokosi hänen
kertomansa yhteen. Mikael nyökkäsi.
- Jos mä mietin matikan opettajan tappamista, tekeekö se musta
murhaajan?
- Ei, Mikael vastasi epäröimättä.
- Et säkään sitten ole pilkkijä, jos vain mietit sitä, etkä
aio mitään tehdä oikeasti. Kyllä mäkin joskus olen miettinyt seksiä tytön
kanssa, mutta ei se musta heteroa ole tehnyt. Mummo-raukan harmiksi, Samu
virnisti.
Mikael jäi miettimään Samun sanoja. Poika oli ensimmäistä
kertaa tunnustanut, ettei ollut hetero, sitä Mikael ja moni muukin oli kyllä
veikkaillut. Ihmeellistä, kuinka sujut Samu näytti olevan asian kanssa, sanoa
jotain noin suurta ihan vain sivulauseessa. Mikael päätti miettiä Samua
myöhemmin ja keskittyä siihen muuhun mitä poika oli sanonut. Tämän puheissa oli
oikeasti järkeä. Tuntui kuin paino olisi nostettua hänen harteiltaan.
- Joko mennään sisälle? Täällä alkaa olla aika saatanan kylmä,
Samu ehdotti väristen.
- Mennään vaan, Mikael myöntyi, ja oli pitkästä aikaa levollinen.
- Samu hei, poika aloitti, kun he kulkivat peräkanaa kapealla
polulla. – Kiitos, että kuuntelit ja puhuit järkeä.
- Eipä kestä, Samu sanoi ja kääntyi.
Mikael ei ollut tajunnutkaan, että he olivat niin lähekkäin.
Mutta siinä Samu nyt oli, kuunvalo hohti tämän silmistä, nenä ja posket oli
pakkanen purrut punaisiksi. Ja ennen kuin Mikael ehti miettiä, analysoida tai
katua, hän oli ottanut välimatkan täysin kiinni ja tunsi Samun viileät huulet
omiaan vasten.
Mikael ehti pienen hetken ajan miettiä perääntymistä ennen
kuin Samu alkoi vastata suudelmaan, sen jälkeen kaikki sillat romahtivat hänen
takanaan, eikä paluuta ollut. Vaikka noin miljoona ääntä Mikaelin päässä
esittivät mielipiteitään hänen tekemisistään, ainut millä oli väliä, oli
syvältä kumpuava varmuus: tämä oli oikein. Tätä hän halusi.
Oli oikein vetää Samua vielä lähemmäksi, saada molempien
huulet lämpimiksi ja tuntea tämän kieli omaansa vasten. Eikä Mikael olisi
halunnut lopettaa vielä sittenkään, kun he vetäytyivät viimein irti toisistaan,
mutta ilmeisesti hengittääkin täytyi.
Lumous haihtui ja Mikael tajusi jälleen missä oli ja mitä
oli tehnyt. Hän ryntäsi Samun ohi ja lähti juoksemaan sisälle, välittämättä
vähääkään Samun kutsuvista huudoista takanaan. Mikael kiiruhti sisään, suoraan
yläkertaan ja Lauran viereen. Tyttö nukkui edelleen sikeästi, joten Mikael
asettautui viereiselle patjalle käpertyen pieneksi keräksi peiton alle. Bileet
jatkuivat alapuolella kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Äskeinen hetkellinen helpotuksen tunne oli väistynyt täyden
paniikin tieltä. Tuon suudelman jälkeen hänen oli aivan turha yrittää kieltää
tunteitaan Samua kohtaan. Varsinkin kun hän nyt tiesi mitä oli tarjolla.
Osa 7
Osa 7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti