tiistai 21. tammikuuta 2014

Tunne edellä tuntemattomaan, osa 7


Mikael heräsi hätkähtäen, kesti hetken ennen kuin hän tajusi missä oli. Siinä samassa edellisen illan tapahtumat vyöryivät mieleen, ja hänen teki mieli vaipua takaisin uneen. Siellä ei olisi tällaista kaipuun, katumuksen ja häpeän keitosta.

Poika kohottautui varovasti ja vilkaisi ympärilleen, jokainen sänky ja patja olivat täynnä, ja huoneen täytti tasainen tuhina. Hänen olisi tehnyt mieli nousta ylös, mutta pelkäsi joutuvansa jälleen kaksin Samun kanssa, joten hän pysyi patjallaan ja odotti muiden heräämistä välillä torkkuen.

Laura valitti heti silmänsä avattuaan tekevänsä kuolemaa ja haluavansa pian omaan sänkyynsä, joten hän soitti äitinsä hakemaan. Mikael pakkasi molempien tavarat pysytellen Lauran lähellä kuin liimattuna. Samu tarkkaili heitä omalta patjaltaan, mutta Mikael vältteli tämän katsomista kuin siellä suunnalla olisi ollut sokaiseva laser. Hän olisi kyllä halunnut kokea viimeöisen suudelman uudelleen, mutta… Muttia oli ihan liikaa ja Mikael ei halunnut edes laskea niitä kaikkia. Parempi olisi vain unohtaa kaikki mahdollisimman pian.

Laura raahusti alakerran vessaan, Mikaelin seuratessa perässä kamojen kanssa.
- Mikael, Samu kutsui portaista häntä.
- Mulla on kiire, Mikael tokaisi ja meni jo eteiseen valmiiksi. Lauran äiti saisi olla pihassa tällä sekunnilla.
Pukiessaan takkiaan hänen puhelimensa piippasi.

”Meidän on puhuttava.”

Mikael luki viestin, vilkaisi tuvan puolelle ja näki ainoastaan Samun, joka istui sohvalla puhelin kädessään. Mikael nosti leukaansa ja pudotti välinpitämättömänä kännykkänsä muovipussiin. Sitten hänen rohkeutensa petti ja hän pakeni ulos odottamaan.

Kotimatka sujui hiljaisuuden vallitessa, Laura huokaili raskaasti etupenkillä ja tämän äiti ajoi suu tiukkana viivana Mikaelin ensin kotiinsa. Laura joutuisi ehkä selittelemään tekemisiään, kunhan tämän olo paranisi, Mikael tuumi katsoessaan poistuvan Volkswagenin takavaloja.

Sisällä hän kävi ensin suihkussa ja meni sitten keittiöön etsimään syömistä. Äiti ei liiemmin kysellyt illan kulusta vaan ilmoitti pian lähtevänsä hiihtämään. Mikael palasi huoneeseensa ja avasi koneen. Saadessaan olla rauhassa, ajatukset palasivat edelliseen iltaan, tai kai se yötä oli ollut. Samu ja täysikuu, niistä kahdesta hän tulisi tuon illan muistamaan. Hetken verran hän harkitsi viestiin vastaamista, mutta tiesi, että hänen olisi pysyttävä kaukana pojasta. Hän saattoi haluta tätä, mutta ei mitenkään voisi tehdä asialle mitään. Onneksi edessä oli hiihtoloma, hänellä olisi viikko aikaa palata normaaliksi. Tai ainakin päästää irti tuntemuksistaan Samua kohtaan.

***

”Soita. Tai edes vastaa mulle.”

”Mä olen ajatellut sua.”

”V-A-S-T-A-A”

”Mikael, mun olisi ihan oikeasti puhuttava sun kanssa. Ole kiltti.”

”Voi jumalauta sun kanssasi senkin itsepäinen pässi. Mä haluaisin vaan selvittää meidän välit ennen koulun alkua, mutta pidetään sitten tämä linja.”

Mikael vilkaisi puhelintaan ja poisti tottuneesti Samun viestin. Hänen hiihtolomansa oli sujunut hyvin, hän oli käynyt kerran lautailemassa, ajellut Lauran kanssa ympäri kylää tai hengaillut tämän kotona ja käynyt shoppailemassa Kuopiossa. Nyt hänkin ymmärsi miksi miehet karttoivat Ikeaa. Samua hän ei ollut ehtinyt ajatella ollenkaan. Tai ainakaan kovin paljoa. Eikä todellakaan ollut ikävöinyt tätä, tai miettinyt millaista olisi suudella Samua uudelleen. Ei hän ihan aikataulussa unohtamisen kanssa ollut, mutta suunta oli oikea.

Mikael kantoi kahvinsa ja pullansa Lauran perässä tutun kahvilan nurkkapöytään. Lomaa olisi jäljellä vielä muutama päivä, ja he aikoivat juuri kehitellä jotain kivoja suunnitelmia vapaiden kunniaksi. Haukattuaan ensimmäisen palan pullastaan, Mikael huomasi Samun saapuvan kahvilaan. Hän nielaisi hädissään palan puustia lähes puremattomana alas ja joutui hörppäämään kahvia perään ettei tukehtuisi.

Samu. Täällä. Tunteet, jotka hän luuli hyvää matkaa kuopanneensa, hyökyivät entistä vahvempina hänen ylitseen, kuin pilkaten hänen heikkouttaan. Eikä hän voinut irrottaa katsettaan pojasta, kun tämä käveli heitä kohden.
- Moi, Laura tervehti aurinkoisesti pöydän viereen tullutta Samua. – Tule meidän seuraksi.
Samu vastasi yhtä hymyillen ja saapui pian mukinsa kanssa pöytään. Hän istui Mikaelia vastapäätä. Tottuneesti poika väisti tutkivia vihreitä silmiä.
- Ootko sä saanut mun viestejä? Samu kysäisi huolettomana Mikaelilta.
Poika jähmettyi järkytyksestä, ja Laurakin kohotti kulmiaan.
- Niin, mulla olisi ollut kysyttävää vielä siitä meidän filosofian projektin yhdestä kirjasta, Samu selitti tytölle.
- En ole tainnut, Mikael mutisi vaikeana.
- No, mites teidän loma on sujunut? poika vaihtoi kevyesti puheenaihetta.
- Kivasti, vai mitä Mikael? Me käytiin laskettelemassa yhtenä päivänä, ja sitten mä sain raahattua Mikaelin Ikeaan, vaikka ei sitä tuo sisustaminen kiinnostakaan, Laura jutteli hyväntuulisesti.
- Eikö? Minusta sä näytät ihan seuraavalta Marko Paanaselta, Samu tokaisi viattomana ja katsoi tiukasti suoraan Mikaeliin.
- Parempi sekin kuin Teuvo Loman, Laura kikatti.
Mikael istui jähmettyneenä paikallaan ja toivoi, että saisi pidettyä kasvojensa värin normaalina.

- Mitäs sä olet tehnyt? Laura kysyi, kun molemmat pojat pysyivät hiljaisina.
- No en ihmeitä. Kävin Helsingissä moikkaamassa kavereita ja vanhoja kulmia. Etelässäkin on muuten hyvä talvi, pääsin pilkkimäänkin monta kertaa, Samu kertoili naama peruslukemilla.
Mikael sävähti, lauseen kaksoismerkitys ei jäänyt häneltä huomaamatta. Ei varsinkaan, kun Samu kallisti päätään Lauran suuntaan, ja hän saattoi erottaa hiusten lomasta paistavat ilkeännäköiset fritsut. Mustasukkaisuus hyökyi varoittamatta Mikaeliin, pelkkä ajatus Samusta jonkun muun sylissä oli saada hänet paiskomaan tavaroita ja huutamaan raivosta.

- Mä en tiennytkään, että sä olet kalamiehiä, Laura ihmetteli, eikä huomannut mitään ihmeellistä Samun kommentissa.
- Olen ollut koko ikäni, mikäs sen hienompaa kuin pilkkiminen hyvässä seurassa ja sellaisten tyyppien kanssa jotka tietää mitä haluaa.
- Niin varmasti, tyttö vastasi vähän epävarmasti.
- Nyt mä olen yksin kotona sunnuntaihin asti, kun porukat lähti hoitamaan suhdettaan Lappiin.
- Hoitamaan suhdettaan? Laura ihmetteli.
- Niin ne ilmoittaa, kun ne lähtee kahdestaan johonkin, Samu hymyili leppoisasti. – Mä vähän mietin, että olisi voinut järjestää bileet, mutta mä luulen, etteivät meidän luokkalaiset ole vielä päässeet yli noista tanssien jatkoista.
- Ne oli kyllä hyvät bileet. Tai ainakin se mitä mä muistan, Laura tunnusti nolona.
- Sä olitkin aika fiiliksissä, Samu naurahti. – Joo, olihan ne ihan kivat bileet. Tietysti mä en vielä niin tunne kaikkia, joten välillä oli vähän ulkopuolinen olo.
Lauran ilme muuttui myötätuntoiseksi Samun tunnustuksen myötä.
- Mutta onneksi Mikael piti mulle seuraa sitten kun sä olit mennyt nukkumaan.
Samun hymy oli edelleen kevyt, mutta tämän silmät olivat totiset. Mikael katsahti pelästyneenä Samua, ei kai poika aikoisi paljastaa heitä?
- Mikael on niin herttainen, Laura sanoi tyytyväisenä ja puristi poikaystävänsä kättä selvästi ylpeänä.
- Niinpä, Samu vastasi sekä Lauralle että Mikaelin katseeseen.

Mikael istui paikallaan henkeään pidätellen. Hän ei voinut irrottaa katsettaan Samun silmistä, ja tämäkin tuijotti häntä takaisin tutkimattomin silmin ja ilme vakavana. Laura oli keskittynyt näppäilemään puhelintaan, muuten tämä olisi varmasti tajunnut, että jotain oli tekeillä. Poika sai viimein riuhtaistua katseensa takaisin kahvikuppiin.

- Mun täytyy tästä lähteä, Samu havahtui ja alkoi kietoa huivia takaisin kaulaansa. – Nähdään sitten koulussa viimeistään, poika ilmoitti ja hävisi vasta alkaneeseen lumisateeseen.
- Samu on kyllä kiva, meidän pitäisi joskus hengailla sen kanssa, jos se kerta tuntee olonsa vielä yksinäiseksi, Laura ilmoitti oven sulkeuduttua.
Poika vastasi pakotetulla hymyllä, mieluummin sata käyntiä Ikeassa kuin hetkikään enää Lauran ja Samun kanssa.

- Mihinkäs me jäätiin?
- Sulla oli huomenna se joku tyttöjen ilta.
- Niin joo, haluatko sä että mä jätän menemättä vai haluatko tulla mukaan?
- Tietenkin sä menet ja yksin. Mua ei kiinnosta mitkään kasvonaamiot tai Justin Bieber.
Laura nauroi helisevästi ja suukotti Mikaelin poskea.
- Kehitellään sitten päiväksi jotain. Eikä me mitään Justin Bieberiä siellä faniteta. Robin on paljon ihanampi, tyttö lohkaisi.
Mikael kiinnitti tuskin mitään huomiota tytön sanoihin, hän oli jäänyt tuijottamaan ikkunasta Samun loittonevaa selkää ja tajusi kirkkaasti, että tälle kaikelle täytyisi tehdä jotain ennen koulun alkua.

Osa 8 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti