maanantai 17. helmikuuta 2014

Tunne edellä tuntemattomaan, loppusanat



Ajattelin kokeilla jotain uutta ja analysoida omaa tekstiäni, siksi nämä loppusanat. Tämä tarina syntyi suhteellisen nopeasti, tai no, idea on parin vuoden takaa, mutta itse kirjoittaminen oli helppoa.

Kaikista vaikeinta oli otsikon keksiminen, enkä ole vieläkään ihan varma pidänkö nimestä vai en. Muita vaihtoehtoja oli ”Kaavoihin kirjoittamaton”, toi liikaa mieleen kaavoihin kangistumisen. ”Unesta todeksi”, jostain iskelmästä, ei. ”Unikuvia ja kuutamosuudelmia”, tässä oli kivaa poljentoa, mutta ei se tälle olisi sopinut, ja tästä tuli mieleen ne Georgia Nicholsonin kirjat. ”Pilkkimisen alkeet” houkutti myös, mutta en tiedä olisiko se ollut kovin houkutteleva. ”Tunne edellä tuntemattomaan” on vähän sinne päin ja valikoitui, koska halusin saada tämän julkaistuksi, muuten miettisin varmaan vieläkin sopivaa nimeä.

Mikaelista halusin kirjoittaa ihan tavallisen pojan, en tiedä tuliko hänestä liian tavallinen, eli tylsä. Samusta tykkään itse lujaa, hän jäi ehkä vähän salaperäisemmäksi. Mietin kovasti olisiko tuossa lopussa pitänyt kertoa hänestä enemmän, mutta tämä on Mikaelin tarina, joten se jäi. Valtteri sellainen hönö bff ja Laura pikku päivänsäteenä varmaan ajoivat osansa sivurooleissa.

Juonesta taas en osaa sanoa mitään. Näin se paritus nyt vain tässä tarinassa meni. Tämä vähän niin kuin kirjoitti itse itsensä, minä vain toimin kirjurina. Vähän jännitti kirjoittaa tarinaa pojan näkökulmasta. (miehet Marsista ja naiset Venuksesta...) Ja vielä tuo homous siihen päälle, mutta näillä nyt mentiin. Itse en osaa yhtään arvioida pysyinkö tiellä vai menikö komeasti metsään.

Parhaani tein kieliopin ja virheiden korjaamisen suhteen. Jotain lyöntivirheitä siellä voi tietysti olla. Pilkkusääntöjä kertasin ja sovelsin, säädin ja arvoin. Ehkä mä vielä joskus osaan laittaa yhdistelmän ja-sana+pilkku oikein…

Tämän kirjoittamisen aikana luin Tuulen viemää (todellakin suosittelen, upea kirja!) ja siinä oli aika pitkiä pätkiä Scarletin mietteitä ja muutakin höpinää, ja siitä otin tähän vaikutteita. Minusta aiemmissa tarinoissani on ollut enimmäkseen vain dialogia tai tarinan viemistä eteenpäin, mutta nyt maltoin pysähtyä ja kuvailla Mikaelin tuntoja ja mietteitä. Se oli yllättävän kivaa, ja paikoin tuntuu, että onnistuin.

Suosikkikohtaukseni oli tietysti se siellä rantasaunalla. Ja tekstistä olen tyytyväisin tähän kohtaan:

”Rinnassa läikähti vaarallisesti, perhoset räpistelivät niin, että ne kohta murtautuisivat vatsasta ulos, mutta Mikael vain istui liikkumatta paikallaan.
- Älä katso mua noin, jos sä et oikeasti tarkoita sitä, Samu varoitti.”

Nyt olen tyytyväinen, että jatkis on saatu kunnialla loppuun. Nyt en muuttaisi mitään ja olen muutenkin tähän tyytyväinen, parin kuukauden kuluttua on todennäköisesti toinen ääni kellossa. Mutta nautitaan nyt hetki onnistumisen ilosta.

16 kommenttia:

  1. Koska sulta on tulossa uutta tarinaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi pidempää tarinaa on nyt kesken, mutta sen verran kiire, että ehkä vasta toukokuussa on valmista julkaistavaksi. Voi olla, että jotain lyhyempää tulee ennen sitä. :)

      Poista
  2. Tää oli aivan mahtava, hyvä kun oikeesti sai henkeä lukiessa! Kirjotat tosi taitavasti ja hauskasti. Taisin myös ihastua Samuun ihan saman tien :'D

    Ja toi 'Pilkkimisen alkeet' olis ollu aikahyvä c;

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis ja koskettava tarina, aihe ei varmasti ollut helppo mut lopputulos oli kertakaikkiaan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Henkilöt ja juoni on mielestäni edelleen onnistunut, mutta nyt hioisin hieman tuota tekstiä paremmaksi... Mutta joo, tätä oli ihana kirjoittaa, vaikka molempien poikien puolesta sai toisinaan olla surullinen ja ahdistunut.
      (Ihan siltä varalta, että olet uusi lukija, Samun menneisyydestä paljastetaan jotain tässä joulukalenterin luukussa http://violetinkuuntarinoita.blogspot.fi/2014/12/16-luukku-liian-kovaa.html )

      Poista
  4. Juu, uusi lukija olen! Löysin sivusi aivan sattumalta, laitoin hakusanaksi "novelleja" ja Google tarjosi vaihtoehdoksi ensimmäisenä Demiä. Luonnollisesti sivuutin vaihtoehdon, sillä eihän mies voi moista lukea...eihän?

    No, muutkaan vaihtoehdot eivät oikein innostaneet ja niin päädyin (salaa pimeässä peiton alla) lukemaan Demiä! Onneksi päädyin... tarinasi oli varmaan toinen minkä avasin ja tiesin välittömästi että tässä olisi sitä "jotain". Seuraava vaihe olikin siirtyä omille sivuillesi ja täytyy myöntää että mykistyin... omaat todellakin kirjoittamisen lahjan, tekstiäsi on mukava seurata, tarinat etenevät jouheasti ja saat henkilöt tuntumaan todellisilta.

    Jätän tällä kertaa kehumiset tähän ja luen tuotantosi uudestaan ja kommentoin (ellet erityisesti kiellä....:D) lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! On kiva kuulla (no lukea :D) lukijoista ja kuinka he tänne ovat löytäneet. Ja sitten vielä se, että olet mies. Tupla iiks! (Tunnen hyvin vähän lukevia miehiä, enkä voi uskoa, että mun kirjoitukseni kiinnostaisi ketään. Miehiä varsinkaan.)

      Paljon kiitoksia! Lukea saa niin paljon kuin jaksaa ja kommentointi on erityisen toivottavaa ;)

      Poista
  5. Siis enhän mä voi pysyä täältä poissa, anteeks nyt et häiritsen sun lomaa.

    Luin tän nyt uudestaan oikein ajatuksella läpi ja huomasin kuinka vähättelevä, pliisu, mitäänsanomaton, huono jne mun ensimmäinen kommentti oli. Tämä oli ehkä liikuttavin rakkaustarina mitä olen lukenut! Osasit kuvailla Mikaelin tuntemuksia niin täydellisesti että että että... äääh, en löydä oikeaa sanaa kuvaamaan mitä yritän selittää. Voin hyvin kuvitella nuoren miehen hämmennyksen ja epätoivon tuntemuksiensa kanssa.

    Enkä osaa jatkoakaan oikein pukea sanoiksi, ymmärrän kuitenkin täysin miksi lukijasi vuodattavat kyyneleitä luettuaan tämän. Nostaisin tämän ehkä parhaaksi novelliksesi.

    Vieläkään en näköjään osaa kirjoittaa palautteestani järkevää ja rakentavaa, samaa epäselvää liirumlaarumia kerta kerran jälkeen. Onneksi olen kuitenkin selvinpäin :D

    T. Häiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, yritätkö saada mut punastumaan? Eikä hätää, kaikki paitsi tuohon perhanan tenttiin lukeminen on lomaa.

      Mikael ja Samu ovat minulle läheisiä, että ehkä siksi tekstistä välittyy lämpö... En tiedä, tai tämä aika tavalla kirjoitti itse itsensä. Mun ei varmaan enää tarvitse toistaa mitä mieltä olen kirjoitukseni tasosta? :D Kiitos siis kehuista! Lähden nyt nolostelemaan ja jatkamaan pänttäämistä.

      Poista
  6. Entäs jos yritänkin...:D

    En kyllä mitenkään usko että mun epäselvät ja oudot kommentit sais sut punastumaan. Jokos muuten niitä rakkauskirjeitä/ kustantajien yhteydenottoja on sadellut?

    Palaan taas..

    T. Häiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä inhoan punastelua, siksi ärsytys. Parhaiten (tai no, mun tapauksessa ainut keino) se onnistuu kehumalla liikaa, ja sitähän sä teet.

      Ei ole kuulunut mitään :'(

      Poista
  7. Sitä mä juuri en tee! Olet siis ensimmäinen ja (ainakin toistaiseksi) ainoa jonka novelleja kommentoin. Eli jos munlainen laiska vätys lähtee avautumaan tuntemuksistaan, niin silloin tarinoissa täytyy todellakin olla "sitä jotain".

    Harmi ettei kumpiakaan ole kuulunut...

    T. Häiris valmistautumassa iltavuoroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä voisi aloittaa sellaisen kivan juupas-eipäs -leikin, mutta kumpikaan tuskin muuttaa kantaansa kehujen oikeellisuudesta, joten en kommentoi sen enempää...

      Tai ehkä olet niin laiska vätys, ettet ole vielä saanut rekisteröityä Demiin ja päässyt sinne kommentoimaan? Sitten jää vanha Violetti kuu rannalle ruikuttamaan :(

      No jaa, parempi näin.

      Poista
  8. Ei ei ei... en mää sua hylkää! Ikinä!

    Ja tuohon väittelyyn me ei alennuta, ja kyllä mä vielä sunkin mielipiteen muutan, mä olen aika sitkeä silloin kun näen sen tarpeelliseksi..:D

    T. Häiris (ei tykkää pakkasesta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tui, tui <3

      Voin vinkata, että tässä tapauksessa ei sitkeyskään tuota tulosta. Että lepo vaan :D

      Poista