Mikael oli luullut, että olisi helppoa pitää heidän juttunsa salassa. Ja helppoa olikin se osuus, missä he hakeutuivat toistensa lähelle vain kun olivat ehdottoman varmasti kahden. Mutta se ei riittänytkään. Viimeiset viikot ennen kesälomaa kääntyivät kidutukseksi: samoissa luokissa ja käytävillä Samun kanssa ilman että hän olisi voinut koskettaa tätä. Tai edes puhua mitään satunnaista moikkausta kummempaa. Toisinaan hän ihmetteli olivatko heidän luokkakaverinsa sokeita. Kuinka keltään voisi jäädä huomaamatta ne katseet mitä hän Samuun loi? Hyvin usein hän joutui tekemään töitä, että sai katseensa pidettyä taululla tai kirjassa, eikä Samun niskassa tai sivuprofiilissa.
Kerran hän oli valittanut tuntemuksistaan Samulle, mutta
tämä oli muistuttanut, että he tekivät vain, kuten Mikael oli halunnut.
- Eihän tämä paras mahdollinen tilanne ole, mutta minkäs teet.
Ja onhan meillä nämä hetket, poika oli sanonut ja kiskonut hänet mukanaan
sohvalle.
Hän tunsi punan kohoavan vieläkin poskilleen, kun mietti
mitä sohvalla oli tapahtunut. Samalla hän pohti oliko kuinka riskialtista
laittaa Samulle viestiä ja pyytää tätä välitunnilla vessaan. Neljä jalkaa kopin
reunan alta saattoi tietysti tarkkasilmäisissä herättää epäilyksiä. Samun
vuoksi hän oli valmis ottamaan täysin järjettömiäkin riskejä. Se oli outoa, Lauran kanssa hän oli vain olettanut, ettei välittänyt läheisyydestä tai muusta sellaisesta kovin paljoa. Nyt oli helppo todeta, että vierellä oli ollut vain väärä tyyppi. Samun kosketuksista tai koskettamisesta hän ei tuntunut saavan tarpeekseen. Ehkä hän vessan sijaan kuitenkin
vain pyytäisi pojan mukaansa ilta-ajelulle.
Välitunnilla Valtteri ilmestyi
hänen viereensä.
- Hei, tule tänään meille. Katsotaan Suomen peli, lämmitetään
sauna ja otetaan pari kaljaa.
En mä oikein tiedä, Mikael mutisi ja etsi katseellaan Samua
oppilaiden vilinästä.
- Me ei olla pitkään aikaan tehty mitään yhdessä. Mä alan
kohta epäillä, että sulla on joku uusi kierroksessa, Valtteri protestoi.
Mikael yritti peittää hätkähdystään, vaikkei hänelle
tullutkaan yllätyksenä, että Valtteri oli ensimmäinen, joka huomaisi, että
jotain oli tekeillä. Mitä muuta saattoi odottaa ystävältä, joka oli ollut
rinnalla kohta 15 vuotta?
- Voisin mä tullakin, Mikael sanoi ja heitti mielessään
hyvästit illalle Samun kanssa.
- Jees, tule pyörällä niin voidaan ottaa sitä kaljaakin
enemmän kuin yhdet.
- Huomennahan on koulua.
- Aamulla biologian kaksoistunti, sillä nyt niin ole väliä
missä kunnossa Tiihosen tunnille ilmestyy. Jos ilmestyy, Valtteri hörähti. –
Meillä on vielä niitä Viron kaljoja ihan reilusti, ettei tarvitse omiasi tuoda.
Peli alkaa jo vartin yli neljä, niin saunotaan sen jälkeen. Yöksikin voi jäädä.
- Okei, mä tuun heti kun pääsen, Mikael nyökkäsi.
Kotona hän harkitsi hetken Valtterin ehdotusta ja päätti
jättää auton kotiin. Pyörällä Valtterin luo polkaisi vartissa, kevättuuli
piiskasi vastaan ja pyyhekassi heilui huolettomasti ohjaustangossa.
Suomi voitti USA:n 5-2, ja Mikael, Valtteri ja tämän isä
olivat kaikki yhtä mieltä, että tänä keväänä tavattaisiin varmasti torilla.
Pelin aikana oli esitetty vain satunnaisia huomioita tuomarin toiminnasta,
ylivoiman tehottomuudesta tai maalivahtien peluutuksesta.
Valtterin vanhemmat kävivät ensin saunassa, ja sen jälkeen
oli poikien vuoro. Mikaelin kunniaksi oli lämmitetty oikein rantasauna. Täällä
olikin maailman parhaat löylyt, Mikael tunnusti tyytyväisenä ja nojautui
rentona seinää vasten antaen Valtterin heittää vettä haluamallaan tahdilla.
- Mennään välillä hoitamaan nesteytys kuntoon, Valtteri
ähkäisi oikein kovien löylyjen jälkeen.
Eteisessä Mikael kietaisi pyyhkeen lantiolleen ja seurasi
ystäväänsä saunan kuistille. Järvi kimalteli sulana, lokkien kirkuna kuului
vastakynnetyltä pellolta ja ilma oli illaksi lämmennyt. Ensimmäisen kulauksen
jälkeen Valtteri esitti kysymyksen, jota Mikael epäili tämän miettineen jo
pidempään.
- Kuka se on?
- Ai kuka? Mikael päätti esittää tyhmää.
Yksi sivuttainen vilkaisu Valtterilta teki jatkosta
mahdottoman.
- Ei mulla ketään ole.
- Me ollaan oltu kavereita, mitä? 15 vuotta? Mä tunnen sut, ja
sulla on nyt joku.
Mikael tyhjensi tölkkiään kuin saisi sieltä apua ahdinkoonsa.
- Onko se varattu? Ruma? Sukulainen? Puuma? Opettaja? Äh, en
mä keksi enempää sellaisia joita sun pitäisi pitää salassa.
Ensimmäistä kertaa Mikaelin teki mieli kertoa. Hän vilkaisi
Valtteria, mutta käänsi sitten takaisin järvelle katseensa.
- Mikael. Mä en kerro kenellekään. Oikeasti. Vai onko kukaan
muka tänäkään päivänä selvillä siitä kuka jätti kuolleen rotan Kyllikin
työpöydän laatikkoon? Valtteri muistutti kepposta, minkä he olivat tehneet
yhdessä joskus ala-asteella.
Tai Mikael oli tehnyt, Valtteri oli toiminut vartiossa. Hän
katsahti uudelleen Valtteriin, joka napitti häntä vakuuttavasti. Uskaltaisiko
hän kertoa? Ymmärtäisikö Valtteri? Mikael sulki silmänsä, pyöritteli lausetta
kielensä päällä, epäröi. Valtterin ystävyyteen hän oli kuitenkin aina voinut
luottaa. Toivottavasti se kestäisi tämänkin, sillä Mikael halusi uskoutua
jollekin. Ei kai onnea kannattanut ihan kaikilta kätkeä. Poika huokasi syvään,
uskaltaisiko sittenkään? Jännitti ihan liikaa. Än-yy-tee-nyt, Mikael laski
mielessään ja sanoi:
- Se on poika.
Valtteri pysyi hiljaa, ihan liian hiljaa. Mikael aukaisi
silmänsä ja alkoi katua lipsautustaan. Hän pysyi jähmettyneenä paikoillaan, ei
uskaltanut katsoa Valtteriin. Pelkäsi näkevänsä tämän ilmeessä jotain sellaista
mitä ei kestäisi. Inhoa. Halveksuntaa. Miksi helvetissä hän oli mennyt
tunnustamaan?
- Samu?
- Mistä sä arvasit?
- No eipä täällä paljon vaihtoehtoja ole, poika tokaisi
kuivasti.
Ensimmäiset tölkit saatiin tyhjäksi yhtä aikaa. Valtteri
ojensi heti perään toisen.
- Mitä mieltä sä olet? Mikael kysyi varovasti.
- En olisi kyllä uskonut, poika vastasi hetken mietittyään.
- Ethän sä… Tai mitä… Eiku. Onko meidän välit ennallaan?
Mikael takelteli sanoissaan.
- Tietysti on, Valtteri katsoi häntä kuin idioottia. – No,
kauanko te olette… olleet?
- Reilu pari viikkoa, tai kaikki alkoi siitä meidän filosofian
projektista, Mikael kiiruhti helpottuneena selvittämään. – Kaikki on niin uutta
ja outoa. Nyt vaan katsotaan mitä tästä tulee, tai tuleeko mitään, poika
lisäsi. Tuntui helpottavalta kertoa asiasta.
- Kyllä siitä tulee, Valtteri uskoi.
- Miten niin?
- Mä en ole koskaan
nähnyt sua tuon näköisenä. Edes Lauran kanssa, vaikka teidän piti olla se
täydellinen pari.
- Minkä näköisenä? Mikael kysyi hämmentyneenä.
- No noin hömelönä, sulla oli ihan ihme hymy ja sä näytätkin
ihan rakastuneelta, Valtteri sanoi ja virnisti ensimmäistä kertaa tunnutuksen
jälkeen.
Mikael punastui lisää ja siemaisi hämillään olutta.
- Tämä muuten voi olla hieno homma, kun syksyllä lähdetään
yhdessä baariin. Kaikki tytöt parveilee kuitenkin sun ympärillä ja sitten sä
ilmoitat, että sorppa, pelaan teidän kanssa samassa joukkueessa, niin mä voin
sitten lohduttaa niitä nätimpiä, Valtteri alkoi intoilla.
- Urpo, Mikael nauroi.
- Pakkohan mun on jotain keksiä, kun ei siitä Tiiankaan kanssa
tullut oikein mitään, ja sen jälkeen on ollut vähän liiankin hiljaista, poika
sanoi alakuloisensa.
- Kyllä säkin vielä jonkun löydät, Mikael rohkaisi.
- Toivotaan.
- Tästä ei sitten tiedä kukaan, eikä saakaan tietää. Älä kerro
kenellekään, Mikael sanoi vakavana.
- En kerro.
Valtteri joi tölkkinsä tyhjäksi ja röyhtäisi sen jälkeen
niin kovaa, että Mikael oli varma, että se kuului järven toiselle puolelle
asti.
- Lähdetäänpäs löylyhuoneen puolelle, Valtteri ehdotti iho
kananlihalla. – Mä lupaan olla pudottamatta saippuaa…
- Idiootti, Mikael tuhahti eteisessä, mutta oli kuitenkin
salaa ylpeä ystävästään.
Kuinka hyvin tämä oli ottanut uutisen vastaan, ehkä hän
vielä joskus uskaltaisi kertoa tästä muillekin. Lauteilla Mikael otti
vuorostaan löylynheittäjän toimen vastaan ja nakkasi vähemmän vettä kuin
Valtteri. Pehmeä höyry kietoutui ympärille rentouttavana peittona.
- Kiitos, sua parempaa kaveria ei olekaan, Mikael tunnusti
hetken mielijohteesta.
Valtteri vilkaisi häntä varuillaan.
- Et kai sä halua nyt halata? Se olis aika homoa.
- Se ei ole homoa niin kauan kuin kivekset ei kosketa, Mikael
muisti Samun heiton.
- Stop! Mä en ole lähellekään niin kännissä, että olisin
valmis kuulemaan yksityiskohtia teidän… No siitä.
Mikael purskahti vapautuneeseen nauruun nähdessään Valtterin
vaivautuneisuuden. Aikansa hekoteltuaan hän rauhoittui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti