Tunne edellä tuntemattomaan, osa 13

Mikael heräsi, kun aurinko alkoi paistaa häiritsevästi hänen kasvoilleen. Haukotellen hän nousi sängystä ja manasi, että oli unohtanut sulkea verhot. Se oli vaikuttanut turhalta, kun hän oli tullut töistä kotiin, ja taivas oli ollut harmaa ja sateinen. Tämä siis oli jo päivän toinen ylösnousemus. Kesäloma oli alkanut pari viikkoa sitten ja samoin hänen kesätyönsä. Postin jakaminen oli ihan mukavaa, ainut miinus oli liian aikaiset heräämiset, mutta niitä hän tasoitti näillä aamupäivän unilla. Hän oli luvannut ilmestyä Samun luo heti herättyään. Poika lämmitti mikrossa mukillisen kahvia ja vielä rinkeliä mutustaen suuntasi autolleen.

Mikaelin päästyä määränpäähänsä, Samu tervehti häntä ystävällisesti eteisessä:

- Sä näytät ihan ruumiilta.

- Kiitti hei, jäi unet vähän lyhyeksi, Mikael vastasi haukotellen.

- Mun pitää jatkossa päästää sut ajoissa nukkumaan.

- Mä tarkoitin nyt näitä mun kakkosunia. Unohdin laittaa verhot eteen, ja aurinko pääsi herättämään.

- Kahvia? Red Bullia? Samu tarjosi.

- Mieluummin sohva tai sänky.

- Sähän luet mua kuin avointa kirjaa, Samu naurahti käheästi ja kiersi kätensä Mikaelin ympärille.

Kaksikko päätyi suudellen Samun sängylle.

- Oli mulla ihan asiaakin, Samu aloitti.

Mikael hautasi kasvonsa pojan tuoksuviin hiuksiin ja jäi odottamaan jatkoa.

- Mun kaveri Helsingistä kyseli, että vieläkö mä olen tulossa. Olin jo unohtanut, että olin luvannut mennä käymään sen luona nyt viikonloppuna.

Mikaelin lihakset jännittyivät. Ainut yhteys, jonka hän tiesi Samulla olevan Helsinkiin oli se hiihtoloman vampyyri.

- Onko tää kuinkakin hyvä kaveri? hän kysyi ääni kireänä.

- Me ollaan oltu frendejä yläasteelta asti, ja välillä ollut melko hulvatonta menoa, Samu sanoi hymyillen.

Hän oli kyllä huomannut jo aiemminkin, ettei voinut Samun seurassa kontrolloida tunteitaan, eikä mustasukkaisuus tehnyt poikkeusta. Mikael kääntyi sängyllä, jotta näkisi paremmin pojan kasvot. Hän kuljetti sormeaan alas pehmeää poskea, seurasi leuan linjaa ja pysähtyi alahuulen kohdalle. Samu katsoi häntä täysin avoimena, totisena ja niin upeana, että katsominen melkein sattui. Mikael puri hampaita yhteen, yrittäen samalla karkottaa mielikuvia Samusta jonkun kasvottoman miehen kanssa.

- Mitä nyt? poika kuiskasi.

- Meinaatko sä nähdä sitä tyyppiä?

- Ketä?

- No sitä, jonka kanssa olit hiihtolomalla, Mikael sylkäisi sanat suustaan.

Samu alkoi ymmärtää mistä kenkä puristi. Hän nosti rauhoittavasti kätensä Mikaelin olkavarrelle.

- Voi olla, että mä näen sen, koska meillä on aika paljon yhteisiä kavereita, mutta mitään ei tule tapahtumaan, hän vakuutti.

Mikael ei vastannut mitään. Minun, oli ainut ajatus hänessä, kun hän asetti huulensa Samun kaulalle imemään ja näykkimään. Poika henkäisi yllättyneenä, mutta taivutti pian päätään voihkaisten ja veti häntä lähemmäksi. Vähän nolona Mikael siirtyi lopulta kauemmaksi Samusta, tämän kaulaa täplittivät jo punertavat läntit.

- Merkkasitko sä mut? Samu kysyi huvittuneena, muttei yhtään vihaisena.

Puna hänen kasvoillaan syveni muistuttamaan keitettyä rapua, eikä Mikael oikein tiennyt mihin olisi katsonut.

- Se on ihan okei. Oikeastaan aika kiihottavaakin, mutta mitä hittoa mä sanon porukoille?

- Sano, että ne teki sun poikaystävä, Mikael sanoi vakavana.

Hidas hymy levisi Samun kasvoille, hän liikahti lähemmäksi.

- Ai, mulla on nyt sellainenkin, tämä virkkoi tyytyväisenä.

- Tietysti on. Mä olen ajatellut, että ehkä tässä joskus mä voisin tavata sun vanhemmat. Ne kuulostaa kivoilta tyypeiltä, poika sanoi varovasti.

- Oho.

- Siis jos sulle vain käy, Mikael kiiruhti lisäämään.

Samun antaman suudelman saattoi tulkita erittäin myönteiseksi vastaukseksi.

- Ole muuten varovainen, Samu sanoi vakavana.

- Häh, Mikael äännähti pelästyneenä.

- Tuota menoa ei minkään kaapin ovet kauaa kestä, poika naurahti silmät tutusti tuikkien.

- Mä sulle kaapit näytän, Mikael murisi ja käänsi Samun alleen.

Hän sai todellakin tehdä parhaansa saadakseen Samun naurun sammumaan. Raukea hymy ei myöhemmin häntä haitannut, varsinkin, kun Mikael tiesi omilla kasvoillaan olevan täysin samanlainen ilme.

- Poikaystävä, Samu kuiskasi ja tukisti hellästi Mikaelin niskahiuksia.

Mikael myhäili vastaukseksi. He eivät aiemmin olleet mitenkään määritelleet suhdettaan. Nyt noin ääneen sanottuna se kuulosti hyvältä. Oikealta. Samun ajatukset taisivat kulkea samoja latuja:

- Tajusin just, että tämä on mun ensimmäinen oikea suhteeni.

Mikael kohotti epäuskoisena kulmiaan, mutta ei ehtinyt sanomaan mitään, kun Samu jatkoi:

- Eihän niitä säätöjä, kännipanoja ja… no, niitä muita voi mitenkään verrata siihen mitä meillä on.

Siihen poika ei pystynyt sanomaan mitään, tiukensi vain halaustaan entisestään.

- Niin, että hetkeäkään ei tarvitse pelätä, että mä sua pettäisin.

Hyvänolon tunne valtasi Mikaelin entistä syvemmin. Samuun hän luotti kuin kallioon, mutta ei ihmettelisi yhtään vaikka tämä Helsingissä saisi ties minkälaisia tarjouksia.

- Oli mullakin asiaa. Tai Valtteri kysyi haluttaisiinko me kehitellä sen kanssa jotain juhannukseksi, Mikael ilmoitti.

- Kaapit ja ovet, kaapit ja niiden ovet, Samu sanoi päätään puistellen.

- Yritätkö sä härnätä mua uusintaan? Mikael kysyi ja näykkäisi pojan leukaa.

- Mä olen taas ihan avoin kirja.

- Saat kyllä luvan vastata ennen kuin saat mitään muuta.

- No sustahan se riippuu. Valtteri on ihan jees tyyppi, eikä mulla ole mitään suunnitelmia juhannukseksi. Mutta oletko sä valmis siihen?

- Ai istumaan iltaa kahden mulle tärkeimmän ihmisen kanssa?

- Sä olet hienosti oppinut yksinkertaistamaan asioita. Ei olisi vielä keväällä uskonut, Samu ilmoitti tyytyväisenä.

- Mä olen oppinut parhaalta, Mikael sanoi ja suukotti Samun poskea.

 

Ja tottahan se oli. Hän oli kulkenut pitkän matkan lyhyessä ajassa. Ei hän vieläkään osannut itseään pitää homona. Hän oli vain Mikael, poika, joka oli ihastunut toiseen poikaan. Mutta Samun seurassa hän oli oppinut ottamaan asiat rennommin, hyväksymään ne sellaisena kuin olivat. Hän kääntyi kyljelleen, jotta näkisi paremmin Samun, ujutti kätensä pojan rinnalle ja nautti sen lämmöstä kämmenensä alla. Kun h-sana ei ollut enää ongelma, oli eräs r-sana alkanut nousta hänen mieleensä. Ei se mikään ongelma ollut, Mikael mietiskeli. Vähän vain pelottava ja aika uskomaton, eikä sen aika olisi ihan vielä. Nyt riitti kaikki se mitä hänellä oli juuri tässä, kätensä ulottuvilla. Kannatti tosiaan pitää asiat yksinkertaisina.

Loppusanat