Haukotellen Aada saapui keittiöön. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi nukkunut yhtä huonosti. Edellisen illan sähköinen tunnelma ja villinä vaeltavat ajatukset olivat pitäneet hänet hereillä pitkälle yöhön. Onneksi keittimessä oli valmiiksi tippunutta kahvia, ja silmät edelleen puoliksi kiinni Aada otti itselleen mukillisen. Sen kanssa hän raahusti pöydän ääreen, jossa äiti oli jo lukemassa päivän lehtiä iPadilta.
- Huomenta, äiti toivotti keskittyneenä enemmän kuitenkin
lukemiseen.
Aada vastasi toivotukseen ja siemaisi ensimmäisen kulauksen
kahvia, hän toivoi kofeiinin vaikuttavan mahdollisimman pian. Väsynein silmin
hän vilkaisi pihalle, rannan koivut olivat yön puhureissa menettäneet
viimeisetkin keltaiset lehtensä ja seisoivat nyt alastomina kirkkaassa
lauantaissa. Aada kurotti ottamaan valmiiksi leikattua leipää. Liike herätti
äidin huomion ja tämä sanoi merkitsevästi:
- Kyllähän minä tiedän, että Hauhon limppu on kaupungin
parasta, mutta sitä voisi jättää muillekin.
Aada vilkaisi syyllisenä jäljellä olevaa leipää ja sitten
äitiään. Mieleen nousi jälleen viime yö keittiönpöydän ääressä ja leivän syönyt
poika. Eikä hän voinut hymylleen mitään.
- Anteeksi, yritän hillitä itseni seuraavalla kerralla.
- Vai oliko sinulla vieraita? Äiti kysyi, nyt huomio
keskittyneenä täysin tyttäreensä.
- Ei tietenkään ollut, Aada naurahti ja toivoi äänensä
kuulostavan kevyeltä. - Tuo oli vain niin hyvää tuoreena. Eilisen takia minun
täytyy kyllä vältellä hiilihydraatteja koko ensi viikko.
Kesti hetken ennen kuin arvioiva katse kääntyi takaisin
näyttöön, ja Aada arveli läpäisseensä tarkastuksen. Hän ei voisi kertoa äidille,
tai muillekaan, Miskasta. Pelkkä ajatus hänestä sai Aadan jälleen hymyilemään
kuin järjetön, Aada nosti mukin suunsa eteen peittääkseen ilmeensä äidiltä.
Aamupalan jälkeen Aada palasi huoneeseensa loikoilemaan
sängylle. Ei häntä enää väsyttänyt, mutta muutakaan tekemistä hänellä ei sillä
hetkellä ollut. Kohta hän näkisi jälleen Miskan. Ajatus piristi paremmin kuin
kahvi ikinä. Vieläkään hänelle ei ollut selvinnyt mikä Miskassa vaikutti häneen
tällä tavalla. Vuorokausi sitten hän ei ollut edes tiennyt tämän
olemassaolosta, ja nyt hänen ajatuksiinsa ei kukaan muu mahtunutkaan.
Ihmeellistä, todella ihmeellistä, Aada mietti hiuksiaan haroen.
Vilkaisu kelloon herätti hänet päiväunelmista, sillä hänen
oli aloitettava valmistautuminen treffeille. Ensin hän suuntasi suihkuun.
Siellä hän käytti erikoistilanteisiin varattua Miss Dior -suihkugeeliä, se sai
hänen ihonsa tuoksumaan ihanasti mandariinilta ja patsulilta. Suihkun jälkeen hän sai
käyttää hetken ja toisenkin saadakseen hiuksensa puhallettua kuiviksi. Kevyt
meikki, kuten aina, mutta varsinainen ongelma avautui yhtä aikaa vaatekaapin
oven kanssa. Mitä ihmettä hän laittaisi päälleen? Täydellisen siniset
luottofarkut oli helppo valinta, mutta hän ei tiennyt yhtään mitä olisi
ohjelmassa, joten yläosan valintaan Aada suhtautui kuin matemaattiseen
ongelmaan. Puntaroituaan eri vaihtoehtoja hän päätyi lopulta vaaleanharmaaseen mohairneuleeseen.
Se kävisi elokuviin, ravintolaan, kahvilaan, teatteriin tai mihin Miska nyt
hänet veisikin. Mihinkähän he menisivät? Aada mietti ja häntä alkoi jännittää,
mutta hyvällä tavalla. Ennen kello yhtä hän ei osannut tehdä enää mitään
järkevää, joten lopulta hän puki takin päälleen ja lähti pihalle. Ei pelkästään
siksi, ettei Miskan tarvitsisi odottaa häntä turhaan, mutta myös estääkseen
vanhempiensa näkevän kenen seurassa liikkui. Vaikka he tuskin huomasivat
mitään, ja toisaalta mitäpä se heille edes kuului, vaikka hän kävisi jonkun
muun kuin Anselmin kanssa ulkona.
Hänen vaihdellessaan painoa jalalta toiselle, outo auto ajoi
pihaan, mutta pian Aada tunnisti Miskan ratin takaa. Musta Volvo, tyttö pani
merkille, ei uusi, mutta ei kovin vanhakaan. Miska nousi ratin takaa ja kiersi
aukaisemaan hänelle oven. Päivänvalossa poika oli vielä komeampi kuin viime yön
hämärässä. Aadan sydän pompahti ylimääräisen kerran.
- Hei, poika tervehti häntä, kun Aada asteli auton viereen.
- Hei, hän vastasi ujosti hymyillen ja istahti autoon.
Autossa oli lämmin ja Aada raotti vähän takkinsa vetoketjua.
Radio soi vaimeana taustalla, Miska laittoi vaihteen silmään ja peruutti pois
pihasta.
- Mihin me menemme? Aada kysyi malttamattomana, kun auto
rullasi hiljaista kotikatua pitkin.
- Citymarkettiin, Miska virnisti.
Aadan ilme varmasti oli valahtanut pettyneeksi, sillä poika
lisäsi heti perään: - Ostamaan eväitä.
- No mihin me sen jälkeen menemme?
- Se on vielä salaisuus.
Aada jäi sulattelemaan kuulemaansa. Jonkinlainen eväsretki?
Kerta se oli ensimmäinenkin. Sitä ei varmaan lasketa, kuinka Anselmi oli
tarjonnut hänelle shampanjaa, mansikoita ja sulaa suklaata hotellihuoneessa
viime kesänä.
- Miksi juuri Citymarkettiin?
- Se on matkan varrella.
Koska Miska ei edelleenkään vaikuttanut halukkaalta
paljastamaan suunnitelmiaan, päätti Aada vaihtaa kokonaan puheenaihetta.
- Keitä sinä tunsit eilisissä juhlissa?
- En ketään, Miska hymähti. - Mun kaverin kaveri säätää jonkun
lukiolaisen kanssa ja siksi me oltiin siellä.
Loppumatkan he käyttivät etsimällä mahdollisia yhteisiä
kavereita tai tuttuja, mutta niitä ei löytynyt. Aada huomasi, että tunnelma oli
jotenkin vapautuneempi kuin eilen. Hän ei tiennyt mistä se johtui, mutta nautti
rennosta ilmapiiristä.
Miska otti korin käteensä kaupan aulassa ja antoi Aadan
kulkea edeltä porteista.
- Eikö sinun olisi pitänyt ottaa nuo kärryt, että saat
varmasti tarpeeksi evästä mukaan? Aada kiusoitteli poikaa.
- Mä yritän hillitä itseni, Miska vastasi silmissään katse,
josta Aada ei ollut enää varma minkä suhteen tämä yritti itseään hillitä.
Äskeinen rentous vaihtui hetkessä tutuksi sähköksi.
- Äiti muuten huomautti, että leipää voisi jättää muillekin,
hän kiiruhti sanomaan, koska pelkäsi jäävänsä taas kiinni katseeseen.
- Kerro pahoittelut multa.
- Minä en oikeastaan kertonut, että kävit meillä, Aada
tunnusti.
- Olenko mä sun likainen pikku salaisuus? Miska kuiskasi
vihjaavasti, eikä se ainakaan helpottanut Aadan oloa.
Anselmin kuva välähti tytön mielessä, ja hän tajusi Miskan
olevan juuri sitä.
- Minä en vain halunnut vastata noin miljoonaan kysymykseen,
Aada mutisi ja totesi helpotuksekseen heidän saapuneen jo hedelmäosastolle.
- Kerrohan mikä on hyvää syötävää eväsretkelle? Miska sanoi
ympärilleen katsellen.
- En minä tiedä, en ole koskaan ollut piknikillä, Aada
vastasi.
- En muuten minäkään, mutta mä ajattelin, että sä tiedät koska
olet nainen.
- En niin nainen, Aada tuhahti.
- Mitäs niillä on aina telkkarissa? Miska alkoi pohtia. -
Mitään koria tai punaruudullista vilttiä mulla ei ainakaan ole. Patonkia
tietysti, mutta etsitään nyt ensin jotain täältä hevi-osastolta.
- Viinirypäleitä? Aada ehdotti.
- Joo, hyvin keksitty, ei susta suotta ole tulossa lääkäri,
Miska sanoi ihailevasti ja Aada tönäisi häntä kevyesti käsivarteen.
Ensimmäisenä korin pohjalle siis otettiin rasia vihreitä
viinirypäleitä, ja Aadan toivomuksesta satsumia. Seuraavaksi mukaan mukaan
tarttui ilmakuivattua kinkkua, valkohomejuustoa ja pippurituorejuustoa,
palvelutiskiltä feta- ja kanasalaattia ja paahtopaistia, leipäosastolta
patonkia ja houkuttelevan tuoksuista tuoretta juusto-oliivileipää. Kierroksen
jatkuessa kori täydentyi pähkinöillä, perunalastuilla, suolakekseillä,
irtokarkeilla ja suklaalla. Juomaksi Aada valitsi vichyä ja Miska kokista. Retkieväiden
lisäksi vielä serviettejä, mukeja, kertakäyttölautasia ja ruokailuvälineet.
Aadasta oli hauskaa kierrellä kauppaa pojan kanssa, jokainen
minuutti sai hänet tuntemaan itsensä entistä vapautuneemmaksi Miskan seurassa
ja hänen oli helppo nauraa ja kiusoitella tätä. Eikä huonolta tuntunut yhtään
ne muiden naisten ihailevat katseet, joita Miska sai osakseen, mutta joita tämä
ei näyttänyt edes huomaavaan. Ja sen
jälkeen Aadaan mulkaistu kateellinen silmäys sai hänen hymynsä levenemään
entisestään.
Aada katsoi kukkuroillaan olevaa koria.
- Luuletko, että nämä jo riittäisivät
- Kyllä varmaan. Minulle. Mitä sä meinasit syödä?
- Heh, heh, Kyllä minä puoleni pidän, Aada vannoi ja suuntasi
kassalle.
Miska sekä purki, maksoi että pakkasi ostokset, vaikka Aada
yritti tarjota apuaan.
- Jonokin liikkuisi paljon nopeammin, kun minä saisin auttaa,
Aada yritti perustella.
- Mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa, Miska vain tuumi
ja kääntyi niin, ettei Aada päässyt vahingossakaan nostamaan edes
serviettipakettia pois korista.
Ulkona aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta, ja Aada
ehti hetken harmitella, ettei ollut huomannut ottaa aurinkolaseja mukaan.
Ostoskasseista huolimatta Miska aukaisi ensin oven Aadalle. Tyttöä hymyilytti
sisäisesti. Oli outoa, että Miska oli tuollainen herrasmies, ulkomuodon
perusteella sitä ei ainakaan olisi voinut päätellä. Aadan oli helppo
kuvitella, että kymmenen vuoden päästä Miska voisi esittää sen seksikkään
pahiksen pääroolin missä tahansa toimintaelokuvassa.
- Joko sinä nyt olet valmis paljastamaan mihin me olemme
menossa? Aada kysyi kun Miska ohjasi auton ulos parkkipaikalta.
- Odota vielä 20 minuuttia.
Siihen Aadan oli tyytyminen, ja ajomatkan he käyttivät
musiikkimakujensa vertailuun. Aada tunnusti kuuntelevansa sujuvasti kaikkea
mitä tuli radion suosituimmilta kanavilta, Miska vannoi rockin nimeen. Poika
ihmetteli suuresti, kun Aada tunnusti, ettei koskaan ollut millään
livekeikalla.
- Ihan oikeasti? Älä valehtele! Esimerkiksi Muse viime kesänä
Olympiastadionilla… Siinä oli sellainen kokemus, että mä en voi käsittää kuinka
joku voi elää elämäänsä ilman sitä, Miska selitti päätään puistellen.
- Mikä siitä sitten tekee niin hienon? Aada ihmetteli ihan
oikeasti.
- Musiikki tai se kuinka se lyö koko sun kropan lävitse,
kuinka kymmenettuhannet ihmiset ovat yhtä parin tunnin ajan, kuinka bändi
soittaa saumattomasti ja johtaa kuulijat täysin uusiin sfääreihin. Kuinka sä
vain tunnet olevasi niin elossa, Miska maalaili.
Aada nyökytteli ymmärtäväisenä, vaikka ei vieläkään oikein
ymmärtänyt.
Hän oli jälleen keskittynyt niin tarkkailemaan Miskaa, ettei
huomannut kun tämä alkoi hiljentää vauhtia. Vasta kun hän sammutti auton, Aada
vilkaisi ympärilleen.
- Missä me olemme?
- Mä toin sut bongaamaan lentokoneita, Miska hymyili. Aada
tajusi tämän ilmeestä, että tätä jännitti kuinka hän suhtautuisi asiaan.
- No, tätä minä en ainakaan ole ennen tehnyt.
He olivat pienen mäen päällä ja edessä avautui laaja aukea
kiitoteineen ja heitä vastapäätä oli lentokenttärakennukset. Muutama pienkone
seisoi rakennusten edessä, mutta mitään muuta liikennettä ei näkynyt.
- Finnairin Airbus A320 laskeutuu 45 minuutin kuluttua, Miska
sanoi ja kuulosti lapselta jouluaattona.
- Siis lentokoneet ovat sinun juttusi? Aada kysyi.
- Niin. Tai oikeastaan ei. Musta tuntuu, että olen aina
halunnut lentäjäksi, mutta sitten selvisikin, että mä olen värisokea ja se
haave meni sitten siinä, Miska sanoi.
Äänestä kuului menettämisen tuska, ja Aadalle valkeni, miksi
Miska oli eilen vaikuttanut niin ymmärtäväiseltä, kun hän oli kertonut
tennisuran lopettamisesta. He molemmat olivat joutuneet luopumaan jostakin
tärkeästä.
- Minä olen pahoillani, hän kuiskasi.
- Kiitti. Mä olen tässä armeijan jälkeen pohtinut, että mitä
sitä sitten tekisi. Haluanko ammattia muuten lentokoneiden parista. Joku
mekaanikko tai lennonjohtaja tai… Sattuuko se liikaa olla niin lähellä sitä
unelmien ammattia vai olisiko se kuitenkin ihan kelvollista. Saisi jotenkin
olla osallisena tätä alaa, Miska kohautti harteitaan.
- Eihän tämä ole sama, mutta minä en ainakaan pystyisi olemaan
enää mukana kilpatenniksen parissa, esimerkiksi tuomarina tai valmentajana.
Tuntuisi liian raastavalta.
Miska katsoi häneen surullisena:
- Tuota mä just pelkään. Mutta onhan mulla aikaa vielä
miettiä.
Aada aisti alakuloisen tunnelman ja päätti vaihtaa
puheenaihetta.
- Miltä se värisokeus tuntuu? Miten sinä pärjäät
liikennevaloissa?
- Ei se miltään tunnu, sehän on mulle normaalia. Ja kyllä minä
liikennevalot erotan. Tiedätkö ne Ishiharan taulut? Ne joissa on erivärisiä
pieniä palloja ja esimerkiksi punaisia palloja on taustalla ja vihreistä palloista
muodostuu siihen joku numero. Niissä mulla ne ongelmat ilmenee ja ne just on ne jotka
merkkaa.
- Ai, minä luulin, että sinulle vihreä ja punainen eivät näy
ollenkaan. Että…, Aada vilkaisi ympärilleen ja etsi jotain punaista tai
vihreää. - tuo metsä on sinulle harmaa.
- Metsä on vihreä, mutta sitten jos siellä olisi siellä täällä
pieniä punaisia juttuja, niin niitä en välttämättä erottaisi.
- Mielenkiintoista.
- Niin kai. Ja sun huulet on muuten punaiset, Miska sanoi. -
Nyt vähän myös posket, hän lisäsi hetken kuluttua, kun Aada ei pystynyt
sanomaan mitään.
Auto alkoi yhtäkkiä tuntua kovin ahtaalta. Ei Miska vielä
siellä marketin pihassa ollut istunut noin lähellä, tyttö mietti pulssi
kiihkeästi tykyttäen. Hän alkoi olla todella heikoilla jäillä, muttei siltikään
ollut halukas palaamaan yhtään taaksepäin.
- Syömmekö me täällä?
- Niin mä olin ajatellut, pihalla voi olla vähän turhan
viileää, Miska sanoi asiallisesti ja kurotti ottamaan eväät takapenkiltä. -
Millä aloitetaan?
Leipiä ja salaattia seurasi juusto, keksit ja kinkku,
pähkinät ja sipsit. Jälkiruuaksi oli suklaata ja hedelmiä. Aada pääsi jälleen
ihmettelemään Miskan ruokahalua. Keskustelu oli mukavan kevyttä, mutta sen
välissä vaihdetut katseet välillä pelottavan painavia.
- Mikä oli sun eka ulkomaanmatka?
- Ensimmäinen minkä muistan, oli äidin ystävän häät Ranskassa.
Sellainen pieni kaupunki Pariisista itään, kävimme samalla myös Pariisissa.
Olin melkein viiden vanha. Entä sinulla?
- Perheen kanssa Tukholmaan, saatiin porttikielto pallomereen,
kun otettiin veljen kanssa siellä matsia yhden ärsyttävän ruotsalaisen
räkänokan kanssa, Miska virnisteli.
- Jotenkin en ole yhtään yllättynyt.
Miska vilkaisi kännykkäänsä ja sanoi:
- Hei, lähdetään
hetkeksi pihalle, kohta sen Finskin pitäisi sieltä tulla.
- Mistä sinä sen tiedät?
- Mulla on tässä tällainen appsi mikä näyttää reaaliajassa
lentokoneet, jos niissä on ADS-B-transponderi. Ja tämän mukaan se meidän kone
on enää kahdessa kilometrissä, Miska selitti ja näytti kännykkäänsä hänelle.
Aada ymmärsi hyvin vähän siitä mitä poika sanoi ja näki
ruudulla vain keltaisen lentokoneen ja jotain lukuja.
Miskaa seuraten hän nousi
ylös autosta ja värähti, kun kylmä ilma iski vasten kasvoja. Miska oli astellut
pari askelta edemmäksi auton keulasta ja Aada pysähtyi hänen viereensä.
- Ja sieltä se tulee, poika sanoi osoittaen samalla
vasemmalle.
Aada näki lähestyvän lentokoneen, mutta suuremman
vaikutuksen häneen teki Miskan ilme. Se oli niin täynnä innostusta ja ihailua,
silmät sinivalkoisiin siipiin naulattuina tämä seurasi laskeutumista. Aada vain
kuuli eikä nähnyt koneen pyörien ottavan kontaktin maahan ja siitä alkanutta jarrutusta.
- Nätti alastulo, Miska nyökkäsi hyväksyvästi, kun kone jo
rullasi hitaasti kohti kenttärakennusta.
Aada ei saanut sanotuksi mitään, hän vain laski kätensä
Miskan käsivarrelle. Poika katsahti yllättyneenä heidän käsiään.
- Mitä nyt?
- Minä vain tajusin vasta nyt kuinka iso juttu tämä sinulle
on, Aada sanoi hiljaisella äänellä ja nyökkäsi päällään kohti kiitotietä.
Haikea hymy nousi Miskan kasvoille.
- Niin, poika katseli kaukaisuuteen mitään sanomatta, eikä
Aada voinut irrottaa kättään tämän käsivarrelta. Hän olisi halunnut lohduttaa
Miskaa vielä enemmän, mutta tuskin mikään tässä maailmassa olisi saanut hänet
unohtamaan haaveensa.
- Meillä taitaa olla vielä syömistä, hän sanoi hetken kuluttua
pirteällä äänellä. Aada arvasi, että tämä teeskenteli.
- Vieläkö sinuun mahtuu? tyttö naurahti ja lähti leikkiin
mukaan.
- Katso ja ihmettele.
Miska aukaisi ensin hänelle oven, Aada alkoi jo tottua tähän
prinsessakohteluun. Miskan kierrettyä istumaan omalle puolelleen, Aadan puhelin
soi. Hän kaivoi sen laukustaan, mutta pisti sen välittömästi takaisin, kun näki
Anselmin nimen ruudulla. Pirinä jatkui kiusallisen vaativana lattialla, eikä
Aada oikein tiennyt miten päin olisi ollut.
- Siinäpäs on sinnikäs soittaja, Miska tuumasi, kun kännykkä
alkoi pian soida uudelleen.
Aada tyytyi vain nyökkäämään. Anselmi oli tottunut, että hän
vastasi välittömästi, jos ei ollut treeneissä. Hermostunein sormin hän kaivoi
puhelimen uudelleen esiin ja kirjoitti poikaystävälleen viestin, jossa lupasi
soittaa heti kun pystyisi. Aada tuijotti jaloissaan lojuvaa laukkuaan ja
todellisuus alkoi valjeta hänelle. Hän oli viettämässä aikaansa toisen pojan
kanssa salaa poikaystävältään. Tämä olisi ensimmäinen salaisuus minkä hän
pimitti Anselmilta. Oliko tämä jo pettämistä vai missä sen raja menisi? Ja
aikoiko hän edes mennä rajan yli? Tai edes lähelle sitä? Pelottavaa oli, että
hän ei ihan oikeasti tiennyt, vaan piti kaikkea mahdollisena.
Hän vilkaisi Miskaa, joka valikoi juuri pussista parhaita
irtokarkkeja.
- Mitä?
- Ei mitään, Aada sanoi ja katsoi ulos. Harmaita pilviä oli
ilmestynyt taivaanrantaan, Aadan mieliala alkoi olla samanvärinen. Se mikä oli
vielä hetki sitten ollut uutta, jännittävää ja kiehtovaa oli Anselmin puhelun
myötä muuttunut painostavaksi ja vääräksi.
- Sun pitää maistaa tällaista, se piristää, Miska sanoi ja
ojensi hänelle vaaleanpunaista kirahvin muotoista karkkia.
- Minä luulen, että siihen ei yksi karkki riitä, Aada hymähti.
- Mutta sillä on hyvä aloittaa, mulla on muitakin konsteja.
Miskan silmien pilke sai Aadan värähtämään. Tässä juuri se
ongelma piili. Kyllähän hän voisi moralisoida ja jeesustella omaa käytöstään,
mutta heti kun hän erehtyi katsomaan Miskaa, saati että tämä katsoi häntä,
hänen hyvät aikomuksensa unohtuivat.
- Mitähän ne ovat?
- Syö se karkkisi niin katsotaan sitten.
Tottelevaisesti Aada pisti karkin suuhunsa, eikä voinut
mitään mieleen nousseelle vertaukselle Eevasta ja omenasta. Aada tosin oli
varma, että tämä kielletty hedelmä veisi hänet paratiisiin eikä pois sieltä.
- Parempi? Miska kysyi hetken kuluttua. Aada kohautti
hartioitaan, edelleen tunteiden ristiaallokossa kelluen.
- Mitä lehmä sanoi, kun varas meni navettaan?
Terävästi Aada käännähti Miskan suuntaan. Hänen ilmeensä oli
varmasti täydellisen ällistynyt, koska Miska vastasi itselleen naurua äänessä:
- Seis tai ammun.
Miska repesi kunnolla nauruun ja Aadan oli pakko yhtyä
ilonpitoon.
- En olisi arvannut, että ne sinun konstisi olisivat huonot
puujalkavitsit.
- Toi oli kuule hyvä puujalka. Ja sainhan mä sut nauramaan.
- No se on kyllä myönnettävä. Mutta se johtui enemmän sinusta
kuin tuosta jutusta.
- Mitä sä sitten odotit? Miska kysyi. Kasvot taas täysin
vakavina. Katse tiiviisti Aadan silmissä. Nauru kuoli tytön kurkkuun, tuntui,
ettei enää saanut kunnolla henkeäkään. Hermostuneena hän nuolaisi huuliaan,
mutta tajusi sen heti virheeksi, kun Miskan katse siirtyi polttamaan hänen
suutaan.
- En mitään, hän kuiskasi ja yritti räpiköidä hetkestä eroon.
- Oletko varma? Miskan ääni kuulosti jotenkin paksummalta,
kuin hän yrittäisi hillitä itseään.
- En, Aada sanoi. Eikä oikeasti tiennyt enää mistään mitään.
Eikä muuta tarvittu. Miska nojasi lähemmäksi, Aada tuli
vähän vastaan, ja silmät suljettuina hän otti Miskan huulet omiaan vasten.
Ei Aada tästä ollut uskaltanut kunnolla edes haaveilla, mikä
olisikin ollut turhaa, sillä mikään haavekuva ei olisi voinut yltää
todellisuuden tasolle. Miska sai hänet tuntemaan kuin häntä ei olisi ikinä
ennen suudeltukaan. Aada nosti toisen kätensä pojan lämpimälle niskalle ja veti
tätä vielä lähemmäksi. Miskan kädet liukuivat edestakaisin hänen selällään.
Myöhemmin autoon laskeutui vaivautunut hiljaisuus, eikä Aada
tiennyt mitä olisi tehnyt, paitsi haluta äskeisen toistuvan.
- Mä… Miska aloitti, mutta Aada keskeytti hänet tylysti suudelmalla.
Hän oli koko ikänsä seurannut vain järkeään, ja tehnyt vain mikä oli oikein,
mutta nyt kaikesta vääryydestä huolimatta, hän ei halunnut tämän hetken
loppuvan. Onneksi Miska oli asiassa mukana ja Aada ei edes tajunnut kuinka hän
oli melkein pojan sylissä, kuinka ikkunat alkoivat hiljalleen huurtua ja ulkona
päivä hämärtyä.
- Aada, Miska kuiskasi äänellä, joka sai tytön vatsanpohjan
muljahtamaan uudelleen ympäri. Hellästi Miska pyyhkäisi hänen hiuksensa korvan
taa ja jäi silittämään kasvojen pehmeää ihoa. Aada tuijotti hiljaisena takaisin
pojan silmiin, tuntui, ettei hengitys kulkenut vieläkään kunnolla. Eikä hänen
tuntemansa lataus voinut olla tästä maailmasta. Ihmetellen hän kosketti Miskan
alahuulta, se tuntui säteilevän. Pojan silmissä välähti ja Aada löysi itsensä
jälleen suu vasten Miskan suuta.
- Jos sä nyt palaat omalle paikallesi ja lupaat pysyä siellä,
niin me voidaan päästä täältä poiskin, Miska sanoi anovana.
- Mitä jos minä haluan jäädä tänne, Aada naurahti, vain
puoliksi leikillään.
- Ai että käydään ostamassa lisää ruokaa ja leiriydytään
takapenkille talveksi? Ollaan siellä kuin karhut talvipesässä, Miska vitsaili.
Aada vilkaisi takapenkkiä ja mietti kuinka mukavaa siellä
olisi olla. Ahdasta, mutta saisipahan kunnolla käpertyä Miskaa vasten. Miska
käynnisti auton ja Aada laittoi turvavyön kiinni. Taitavasti hän käänsi
ahtaassa paikassa ympäri ja lähti ajamaan kohti isompaa tietä. Aada alkoi
tuntea kuinka ahdistus ja syyllisyys alkoivat jälleen saavuttaa häntä. Niitä
tunteita Aada halusi väistellä vielä hetken ja sanoi Miskalle:
- Minulla oli mukavaa, vaikka muuta oletin.
- Kiva kuulla, mäkään en ollut ihan varma, toimisiko tällainen
sulle.
- Mutta muille on toiminut, Aada naurahti kireästi ja yritti
torjua mustasukkaisuutta. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Miskalla olisi
ollut muita, paljon muita, tyttöjä, ja varmasti tämä ”lentokoneiden katselu”,
oli tehonnut muihin yhtä hyvin kuin häneen.
- Sä olit itse asiassa ensimmäinen jonka vein tuonne, Miska sanoi
ja tuijotti tiukasti tietä. Aadan mielikuvat hävisivät tunnustuksen myötä ja
uteliaana hän kääntyi katsomaan Miskaa kunnolla.
- Ihanko totta?
Miska vain nyökkäsi vastaukseksi ja näytti siltä, ettei
olisi halunnut asiasta puhua enempää, mutta Aada halusi tietää enemmän.
- Miksi sitten minä?
Aika pitkään näytti siltä, ettei hän saisi mitään vastausta
kysymykselleen. Viimein Miska vilkaisi häntä, käänsi jälleen päänsä eteenpäin
ja tunnusti lähes kuulumattomalla äänellä:
- Koska sä olet spesiaalitapaus. Ja toi on mulle ihan liian
henkilökohtaista, enkä halua sitä kelle tahansa näyttää tai kertoa niistä
haaveista.
Vaarallinen lämpö ja pehmeys täyttivät Aadan sydämen.
Miskakin tunsi samoin, tämä heidän välillään alkanut ei ollut jokapäiväistä.
Aada ei löytänyt enempää sanoja, vaan laski kätensä Miskan vaihdekeppiä
pitelevän kepin päälle. Miska vilkaisi hänen kättään hymyn karehtiessa
suupielessä.
Lopun matkasta Aada ihmetteli kuinka hiljaisuus saattoi olla
niin äänekästä. Sanaakaan ei sanottu, mutta hitaat katseet ja puolittaiset
hymyt olivat niitäkin tehokkaampia.
Aada irrotti turvavyönsä heti kun Miska ajoi pihaportista
sisään, hän olisi joka solullaan halunnut suudella Miskaa hyvästiksi, mutta ei
uskaltanut ottaa sitä riskiä isojen ikkunoiden edessä, joista isä tai äiti
olisivat helposti voineet nähdä heidät. Toinen käsi ovenkahvalla hän kääntyi
Miskan puoleen.
- Kiitos.
- Otetaanko joskus uusiksi? Miska kysyi varovasti.
Aada hymyili ja nyökkäsi, täynnä onnea.
- Huomenna?
Miskan kysymys sai Aadan purskahtamaan nauruun.
- Mitä?
- Sinä vain kuulostat niin ihanan innokkaalta.
- Sulla ei ole aavistustakaan kuinka innokas mä olen, Miska
sanoi pehmeästi ja tuijotti Aadaa avoimen halukkaana.
Lämpö ja pehmeys siirtyivät Aadan sydämestä sekä alemmas
että ylemmäs. Posket liekehtien hän avasi oven.
- Soita minulle, hän henkäisi ja ponkaisi autosta ulos kuin se
olisi ollut tulessa. Ja oikeastaan se olikin.
- Siitä voit olla varma.
Auton oven paukahdus katkaisi pehmeän hyrisevän naurun, joka
sai Aadan haluamaan palata takaisin autoon ja pyytää Miskaa ajamaan ihan mihin
vain, missä he voisivat olla kahden.
Aada kiiruhti sisään ja jäi tasaamaan hengitystään eteisen
seinään nojaten. Saatuaan itsensä jotenkuten kasaan, hän heitti kengät
jalastaan ja huikkasi tervehdyksensä, kukaan ei vastannut. Takkia riisuessaan
hän muisti viimein hylkäämänsä kännykän ja kaivoi valkoisen puhelimen esiin.
Äidiltä oli tullut viesti, jossa hän ilmoitti heidän olevan galleriassa
tutustumassa uuteen näyttelyyn. Anselmi taas pyysi viestissään soittamaan heti kun
hän pystyisi. Aada tunki puhelimen takaisin laukkuunsa, ei halunnut vielä
irrottautui äskeisen tapaamisen jättämästä hyvänolontunteesta.
Peilin edessä hän joutui katsomaan itseään toisenkin kerran:
silmät säihkyivät, posket ja huulet olivat edelleen punaiset ja jotenkin
itsepintainen hymy pyrki koko ajan kasvoille. Hän muisteli mitä Miska oli sanonut
Musen keikasta: löi koko vartalon lävitse, vei uusiin sfääreihin ja sai
tuntemaan olevansa todella elossa. Juuri siltä oli Miskan kanssa suuteleminen
tuntunut. Jossain vaiheessa se mikä oli alkanut Miskan huomion hakuna
ja jatkunut kevyenä flirttinä olikin vaihtunut oikeaan ihastumiseen. Hänellä
oli jo nyt ikävä Miskaa, tämän kiusoittelevia sanoja, yksinoikeudella
kerrottuja haaveita, lujaa kosketusta ja kuumia suudelmia.
- Minä taidan olla pulassa, hän totesi peilikuvalleen, mutta
ei ollut tippaakaan peloissaan.
Aikansa vetkuteltuaan hän viimein tarttui puhelimeen ja
valitsi Anselmin numeron. Poika vastasi jo toisen soiton jälkeen.
- Moi muru, missä sä olit?
Anselmin viaton kysymys sai välittömästi Aadan verenpaineen
kohoamaan, millä oikeudella tämä tenttasi hänen menojaan, kun herra itse oli
ollut ties missä eilisestä lähtien.
- Olin Venlan kanssa kirjastossa tekemässä historian
tutkielmaa, valhe karkasi hänen huuliltaan pelottavan helposti.
- Siitä tulee varmaan kymppi, kun noin kauan meni, Anselmi
vastasi ja Aada saattoi kuulla tämän äänestä happamuuden.
- Aihe on sen verran laaja ja aineistoa paljon, Aada vain
totesi ykskantaan.
Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Anselmi rikkoi sen
ensimmäisenä:
- Oletko sä mulle vihainen?
- Miksi olisin?
- Eli olet. Sori, sori, mutta se eilinen oli tärkeä.
Tärkeämpi kuin minä, Aada ajatteli. Taustalla Anselmi
selvitti illan kulkua ja vakuutteli, että hänellä oli ollut ikävä Aadaa. Tyttö
antoi puheen valua korvasta korvaan kuin vesi hanhen selästä. Missä vaiheessa
hänestä olit tullut näin välinpitämätön? Varmaan jossain siellä Miskan pussailujen
välissä, omatunto napautti terävästi.
- Milloin me voimme nähdä? Aada kysyi, kun linjan toisessa
päässä tuli hiljaista. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitkä Anselmin
viimeisimmät lauseet olivat olleet. Toivottavasti ei mitään kovin tärkeätä.
- Justhan mä sanoin, että huomenna on peli Kuopiossa ja
sitten… Anselmi alkoi selittää ensi viikon ohjelmaa, ja Aada tajusi huokaisten,
että yhteistä aikaa oli jälleen hankala löytää.
- Mä voisin keskiviikkona yrittää tulla käymään, Anselmi
tarjosi.
- Hienoa, Aada sanoi ja kuuli itsekin, kuinka hänen äänensä ei
kuvastanut tippaakaan sanan tunnetta.
- No, soitellaan tässä ja muista, että mä rakastan sua ja
mulla on ikävä ja korvaan kyllä kaiken kun nähdään.
- Soitellaan, ja minäkin… Aada vaikeni hetkeksi. Ennen niin
helposti tullut “rakastan sinua” jäi johonkin kurkun perukoille. - Ikävoin
sinua.
Sen hän sentään sai sanottua. Linjalta alkoi kuulua
tuuttaus, itseään inhoten Aada sysäsi puhelimen pöydälle ja heittäytyi
sängylleen. Valkoista kattoa tuijottaen hän alkoi järjestellä ajatuksiaan.
Anselmi oli hänen ensirakkautensa ja se tärkein ihminen maailmassa. Tuo fakta
ei kuitenkaan viilentänyt hänen tunteitaan vähääkään Miskaa kohtaan. Oliko se
pelkkää himoa? Anselmikin oli hyvä suutelija, mutta ei sellaista kipinää ja
kiihkoa heidän välillään ollut mitä hän oli Miskan kanssa kokenut. Ja voi
hyvänen aika kuinka paljon se häntä houkuttelikaan. Hän kuvitteli Miskan
viereensä sängylle, kuinka tämä suutelisi hänen mielensä sumeaksi, kierähtäisi
hänen päälleen ja veisi käden… Seis, seis, Aada keskeytti alkaneen fantasian ja
kääntyi turhautuneena kyljelleen. Mitä ihmettä hän tekisi? Pitäisikö hänen
vain unohtaa Miska? Ajatus tuntui tämän päivän jälkeen yhtä mahdottomalta kuin
lääkiksen vaihtaminen Siwan kassan pestiin. Jättää Anselmi? Olisi typerää
heittää näin pian syrjään lähes vuoden kestänyt suhde, joka vielä eiliseen asti
oli ollut kaikkea sitä mitä Aada halusi. Olisiko hänestä pyörittämään kahta
poikaa yhtä aikaa? Jatkaa Anselmin kanssa kuin tähänkin asti ja samalla ottaa
selvää miksi Miska vaikutti häneen niin voimakkaasti, ja joskus hamassa
tulevaisuudessa tehdä valinta. Olisiko se nyt niin väärin? Kyllä hän tiesi
oikean vastauksen, mutta ei halunnut vielä luopua kummastakaan. Se oli ainoa
mahdollinen vaihtoehto.
Osa 4
Osa 4
Voi että, rakastan lukea sun tarinoita! :) Sillon kun ensimmäistä kertaa tänne blogiin eksyin ahmin sun koko tuotannon saman päivän aikana, ja kun Tunne edellä tuntemattomaan oli julkaisuvaiheessa mun piti aina muutaman kerran viikossa käydä tarkistamassa joko olis jatkoa, ja aina kun sitä oli, niin piti hetki fiilistellä ja hykerrellä tyytyväisenä ennen sopivaan lukupaikkaan käpertymistä ja tarinaan uppoutumista :D Ja sama juttu taas, oon jo ihan koukussa tähän uuteen tarinaan :') Tää ei tosiaan ollu sitä sun kaipaamaa rakentavaa palautetta mutta mulle tuli pakottava tarve päästä avautumaan :D
VastaaPoistaEt uskokaan kuinka hyvälle tuulelle tulin tästä viestistä. Voi että :')
Poista