Veto(voimaa), osa 13

Aada seisoskeli autotallin lipan alla suojassa, koska marraskuu näytti sään muodossa pahimmat puolensa. Taivaalta satoi vuoroin vettä, vuoroin räntää ja ilkeä tuuli puhalsi lakkaamatta mereltä päin. Tietysti hän olisi voinut odottaa sisällä Miskan saapumista, mutta äiti ja isä olivat molemmat kotona. Tänään hän ei jaksaisi yhtään ylimääräistä kysymystä.

Miska ehti tuskin ajaa pihaportista sisään, kun Aada jo marssi autolle. Tervehdykset olivat vaisut, eikä Aadaa olisi huvittanut puhua, mutta Miska kysyi hetken kuluttua:

- Mitä sä sanoit sun porukoille?

- Että olen ystäväni luona yötä, koska me haluamme rauhassa etsiä vanhojentanssipuvut sekä suunnitella meikkiä ja kampausta. Ja tuo meni läpi molemmille. Välillä epäilen, että he eivät tunne minua yhtään, Aada vuodatti.

- Eikö sua sitten kiinnosta päivä prinsessana?

Aada ei edes vastannut, kohotti vain kulmiaan, kun vilkaisi Miskaan.

- Eli ei. Meidän luokan tytöt vaahtosi tansseista varmaan vuoden ennakkoon, kaikki piti olla niin viimeisen päälle. Mutta eihän siinä, ihan hyvät bileet ne oli.

Aada vain ynähti vastaukseksi, joten keskustelu tyrehtyi siihen. Aada tuijotti ulos sivuikkunasta, mieli askarteli tulevan parissa. Vaikka eihän hän voinut muuta, kuin toivoa, että mitään komplikaatioita ei tulisi, eikä se sattuisi kovin paljoa.

Miska ajoi hotellin parkkihalliin ja otti kantaakseen Aadankin laukun. Pää painuksissa Aada seurasi Miskaa hotellin aulaan. Sisäänkirjautumisen yhteydessä vastaanoton nainen hymyili heille lämpimästi ja toivotti mukavaa viikonloppua heidän hotellissaan. Aada käänsi katseensa sivuun, kunpa tämä vain tietäisi minkä takia he olivat tällä. Siitä olisi mukavuus kaukana. Miska kiitti vaisusti ja otti avainkortit vastaan.

Aada astui ensimmäisenä hissiin.

- Mikä kerros? hän kysyi.

- Viides.

Hissi nousi äänettömästi oikeaan kerrokseen. Kokolattiamatot vaimensivat heidän askeleidensa äänet, eikä huoneistakaan kuulunut mitään. Hiljaisuus alkoi hermostuttaa Aadaa, se jätti liikaa tilaa peloille.

Miska päästi hänet ensimmäisenä huoneeseen ja antoi valita toisen sängyistä. Aada tuijotti kahta vuodetta ja tajusi, ettei olisi edes tajunnut pyytää niitä erillisinä. Hän istahti ovea lähempänä olevalle sängylle ja jäi tuijottamaan vaaleaa laminaattia. Miska nosti kaikki kantamuksensa toiselle vuoteelle ja käveli katsomaan ikkunasta ulos. Sen jälkeen hän vilkaisi minibaariin.

- Aika huonosti evästä. Sä et varmaan tänään jaksa lähteä mihinkään syömään?

Aada pudisti päätään.

- Mä lähden sitten käymään tuossa Siwassa. Jäätkö sä tänne?

Hän nyökkäsi. Pian ovi sulkeutui Miskan takana ja Aada meni vessaan ottamaan ensimmäisen kipulääkkeen, tunnin päästä olisi vuorossa varsinaiset aborttilääkkeet.

Levottomana hän hiipi ikkunan luo ja katseli autiota sisäpihaa. Aada istui nurkassa olevaan nojatuoliin. Oliko sittenkään ollut järkevää antaa Miskan tulla mukaan? Ei tämän paikallaolo saanut häntä ainakaan rauhallisemmaksi, vaan kaikki oli kovin vaivaannuttavaa. Aada oli kyennyt huolehtimaan itsestään jo vuosikausia, eikä edessä oleva varmasti ollut sellaista mistä hän ei itsekseen suoriutuisi. Aada jäi puntaroimaan asiaa ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Yöpymislaukku nökötti kallellaan sängyllä. Aada oli miettinyt huolellisesti mitä tarvitsisi mukaan abortin takia, tätä odotusta hän ei ollut ajatellut ollenkaan. Koulukirjoja hän oli harkinnut, mutta arvellut, ettei kuitenkaan jaksaisi kunnolla keskittyä. Romaaneja hän luki vain harvoin, mutta joku kiva kirja olisi nyt kelvannut. Puhelimen kuulokkeetkin olivat jääneet lojumaan yöpöydälle, joten edes musiikin pariin ei pääsisi uppoutumaan. Ei mitään millä paeta todellisuutta.

Ovi avautui, ja hiljaisena Miska tervehti häntä ja purki ostoksensa pöydälle. Aada katsoi vesi- ja limsapulloja, paria erilaista mehua, hedelmiä, leipää, suklaata, sipsejä. Minibaariin Miska laittoi muutaman jogurtin, juustoa ja kinkkua.

- Mä en oikein tiennyt mitä ostaa, Miska sanoi hiljaa, kun oli saanut muovikassin tyhjäksi. – Haluatko jotain?

- Kiitos, minä voisin ottaa appelsiinimehua, Aada pyysi ja nojautui eteenpäin noustakseen.

- Älä nouse, kyllä mä tuon, Miska kiirehti sanomaan.

Aada sai pian täyden lasin käteensä. Häkeltyneenä Miskan palvelualttiudesta hän mutisi:

- Tämähän on vähän kuin lapsena, kun sairastin. Sai vaan levätä, lukea ja Hanna toi syötävää sänkyyn.

- Niin meilläkin, Miska sanoi. - Parasta oli, kun oli kurkku kipeä ja sai jäätelöä.

- Ja vatsatautiin keltaista jaffaa.

- Mä en voi vieläkään juoda sitä mielleyhtymien takia, Miska virnisti ja pudottautui omalle sängylleen.

- Kuka Hanna? Miskan kysymys sai Aadan ihmettelemään, ennen kuin muisti, että oli vasta maininnut tämän nimen. Hänen ajatuksena taisivat olla todella kaukana.

- Hanna oli minun hoitajani viisi vuotta. Hän aloitti silloin, kun me muutimme tuohon taloon ja lopetti, kun aloitin kahdeksannen luokan.

- Onko sulla aina ollut lastenhoitaja?

- On, en ole koskaan ollut päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla. Sillä kai minusta näin itsenäinen on tullut, Aada yritti hymyillä, mutta Miska katsoi häntä jälleen liian pehmeästi. Aada olisi väittänyt säälivästi, mutta poika oli joskus aiemmin sanonut sen olevan vain myötätuntoa.

- Mä olin kolmen, kun meidät pistettiin päiväkotiin, Miska sanoi hetken kuluttua.

Aada nyökkäsi. Hän ei oikein ymmärtänyt miten he pystyivät juttelemaan kuin kaikki olisi hyvin ja normaalisti. Tai oikeastaan miten hän pystyi siihen. Vielä hetki sitten hän oli miettinyt, että pyytäisi Miskaa lähtemään. Tämä huone vain tuntui olevan kovin kaukana niistä epäselvyyksistä ja petoksista, jonkinlainen rajalinjojen väliin jätetty ei-kenenkään-maa.

Aada tajusi ajan kuluneen. Hän nousi, otti toilettilaukkunsa ja käveli vessaan. Siellä hän luki vielä viimeisen kerran lääkkeiden käyttöohjeet. Hitaasti Aada asetti pillerit paikoilleen ja laittoi housuihinsa ensimmäisen mukaansa varaamista imukykyisimmistä yösiteistä. Varovasti hän tutkaili itseään peilistä, nyt se alkaisi. Aada palasi huoneeseen ja väisti Miskan katsetta virittäessään pyyhkeitä sängylle. Hänellä ei ollut aavistustakaan, paljonko vuotaisi, mutta kiitos keskustelupalstojen, hän päätti varautua pahimpaan.

- Mitäs nyt?

- Ei mitään, Aada totesi ja laskeutui vuoteella.

Aada kääntyi selälleen, sillä hän ei halunnut katsoa Miskaa. Tämä napsautti television päälle ja silmät kiinni Aada kuunteli kanavien vaihtelua.

Hän saattoi torkahtaakin, mutta rauhallinen olotila rikkoutui hetkessä, kun kipu iski. Aadasta tuntui, että joku rikkoi valkohehkuisella veitsellä hänen sisuksiaan. Hän käännähti kippuraan ja valitti hiljaa. Miska oli sekunneissa hänen vierellään, kasvot huolesta suunniltaan.

- Aada, mikä tuli?

Hän ei pystynyt heti vastaamaan, vaan keskittyi hengittämään.

- Se alkoi, hän pihahti, kun kipu hetkeksi laimeni, palatakseen pian yhtä kovana.

- Voinko mä tehdä jotain? Miska kysyi.

- Tuotko vessasta ne kipulääkkeet? Aada sai vastattua.

Sillä hetkellä hän ei välittänyt pätkän vertaa annossuosituksista, halusi vain saada kivun loppumaan tai ainakin laimenemaan. Miska kiiruhti lääkkeiden ja veden kanssa takaisin. Aada sai nielaistua pillerin ja vajosi takaisin sängylle, yritti etsiä asentoa, jossa kipu jättäisi rauhaan. Sellaista ei löytynyt.

Pyyhkeet olivat myttäytyneen kaikesta liikentelystä hänen alleen, kun Aada tunsi tarvetta nousta vessaan. Heti kun hän nousi istumaan, maailma alkoi pyöriä vähän liian vinhaa vauhtia.

- Minun täytyy mennä vessaan, hän sanoi lattiaan tuijottaen, yritti saada vauhdin hiljenemään.

Miskan käsi oli heti hänen edessään, valmiina tukemaan.

- Vai kannako mä sut?

- Älä höpsi, Aada tuhahti.

Hän tarttui tiukasti käteen kiinni ja antoi Miskan auttaa itsensä pystyyn. Ensimmäisen epävarman askeleen jälkeen hän katsoi parhaaksi nojautua kunnolla Miskan kylkeen.

- Et sitten laita ovea lukkoon, Miska ilmoitti ovella.

Aada katsahti tähän tiukasti, mutta se ei aiheuttanut pojassa perääntymistä.

- Mun pitää päästä apuun heti, jos sä pyörryt tuonne.

- En minä pyörry, Aadan oli kaikesta huolimatta pakko väittää vastaan, vaikka pyörtyminen ei välttämättä ollut kovin kaukana.

Veren näkeminen sai hänet jälleen muistamaan, miksi hän oli luopunut siteiden käytöstä jo vuosia sitten. Pöntöllä istuessaan Aadaa alkoi paleltaa ja väristen hän palasi huoneeseen. Miska odotti oven vieressä ja saattoi hänet sängylle.

- Sä olet aika kalpea, tämä totesi, kun Aada oli asettunut takaisin pitkäkseen.

Aada ei ihmetellyt havaintoa yhtään, hän tunsi olonsa sairaammaksi kuin koskaan aiemmin.

- Annatko peittosi? hän kuiskasi hampaat kalisten.

Huolellisesti Miska peitteli hänet, ja Aada makasi sikiöasennossa. Lääkkeen ansiosta kipu oli muuttunut tajunnan vievästä vain viiltäväksi. Aada ummisti silmänsä, kun ei kestänyt enää Miskan huolestunutta katsetta. Unesta ei ollut toivoakaan, ja muutenkin seuraavien tuntien ajan Aadan maailman täytti pelkkä kivun, vuodon ja palelun kolmiyhteys.

- Onko tää ihan varmasti normaalia? Miska viimein kysyi, kun saattoi Aadaa jälleen vessan ovelle.

Aada vain nyökkäsi ja sulkeutui sisään. Vuodon määrä hieman hirvitti häntä, mutta ei hän siitä Miskalle pukahtanut. Vessassa hänen suunsa loksahti järkytyksestä auki, kun näki housuissa verisen köntin. Siinä se papu nyt taisi olla. Nieleskellen Aada työnsi siteen roskiin ja vaihtoi uuden tilalle. Varovasti hän pesi kätensä ja hiipi ulos. Miska istui sängyn päädyssä käsivarret polvien päällä lattiaan tuijottaen. Hän kuuli oven kolahduksen ja katsahti heti Aadaan.

Aada ei ollut halunnut tätä lasta, mutta silti verisen massan näkeminen oli järkyttänyt. Hän nosti käden suulleen ja yritti pidättää kyyneleitään.

- Mikä hätänä? Miska nousi ylös, tuli lähemmäs.

- Se tuli ulos, Aada sai soperrettua ja seuraavaksi hän tajusi itkevänsä vasten Miskan rintaa. Tämä veti hänet tiukasti itseään vasten. ja Aada kasteli Miskan paidan rintamuksen itkullaan. Hiuksilleen valuvista kyyneleistä hän ei tiennyt mitään.

- En minä kadu, Aada sopersi ja vetäytyi irti Miskan sylistä.

- Minä vain… Kahdesta kamalasta vaihtoehdosta, tämä on se vähemmän huono, mutta toivon, että minun ei tarvitsisi käydä tätä lävitse, hänet täytti tarve selittää äskeistä kohtausta.

- Mäkään en toivo mitään niin paljon kuin sitä, Miska sanoi totisena ja pyyhkäisi varovasti Aadan ohimoa sormenpäillään.

Sillä hetkellä Aadan oli kovin vaikea muistaa miksi hän vihasi Miskaa niin paljon. Varovasti hän tarttui pojan käteen, palasi sängylle ja kaivautui peittojen alle suojaan.

Aikuistuminen oli syvältä, Aada mietti silmät kiinni. Kun ihan oikeasti joutui itse kantamaan tekojensa seuraukset. Niihin johtavat valinnat vaan olivat välillä niin petollisen helppoja, että kolikon toisen puolen saattoi unohtaa.

Päivä oli kirinyt pitkälle iltaan, kun Aadan olo alkoi viimein helpottaa, kivut laantuivat, eikä vertakaan tullut enää kuin härän kurkusta. Kun hän jälleen pystyi seisomaan kunnolla suorassa, Aada meni suihkuun. Hän seisoi pitkään kuuman veden alla, nautti sen poltteesta ihollaan ja sen jälkeen vielä hankasi itseään pyyhkeellä, niin että iho punoitti kuin keitetyllä ravulla.

Suihkun jälkeen hän pukeutui lempipyjamaansa ja istui sängyn jalkopäähän juomaan appelsiinimehua. Miskan kehotuksista huolimatta hän ei ollut saanut alas mitään mehua vahvempaa koko päivänä ja ehkä siitäkin johtui tämä huono olo. Varovasti hän näykki viinirypäleitä ja otti yhden kinkkusiivun. Kuinka ihanaa olisi taas saada syödä ilman jatkuvaa kuvotuksen tunnetta, Aada mietti.  Alkoi hiljalleen keskittyä positiivisiin puoliin.

- Voinko mä käydä suihkussa? Miskan kysymys sai Aadan kohottamaan kulmiaan.

- Niin että pärjäätkö sen aikaa?

- Tietysti. Eiköhän se pahin ala olla ohi, Aada sanoi ja sai hymyiltyäkin pienesti.

- Sä olet ollut uskomattoman urhea, Miska tunnusti ja katsoi häntä ihaillen. Aada käänsi ujona katseensa pois.

- En nyt sanoisi, hän virkkoi hiljaisella äänellä.

- Olet sä. Musta ei olisi ikinä ollut tuohon.

Siihen Aada ei keksinyt vastausta, joten pian veden kohina alkoi kuulua kylpyhuoneesta. Aada vaihtoi laiskasti kanavia ja yritti löytää jotain edes etäisesti katsomisen arvoista. Hän unohti ruudun tuijotuksen, kun Miska kulki hänen ohitseen. Miska huomasi hänen tuijotuksensa ja virnisti:

- Tykkäätkö mun yöasusta?

Nolostunut Aada käänsi kiireesti katseensa takaisin ruudulle. Miskalla oli harmaa-vaaleanpunaiset flanelliruutuhousut ja harmaa t-paita.

- Tää on joululahja äidiltä vuodelta nakki, ensimmäistä kertaa käytössä.

- Minua varten?

- No mä arvelin, että sä arvostat tätä enemmän kuin sitä, että mä nukkuisin alasti kuten normaalisti, Miska sanaili ja kuivasi tukkaansa.

Pojan pää katosi pyyhkeen sisään ja kädet hinkkasivat kiivaasti pyyhettä. Käsien noustessa myös Miskan paita nousi ja Aada nielaisi nähdessään kaistaleen vatsalihaksia ja navan alta alkavan karvoituksen, joka katosi alhaalla roikkuvien housujen vyötärön alle. Aada pakotti itsensä keskittymään televisioon. Sinä et voi olla tosissasi, Aada sätti itseään. Hän oli keskellä aborttia, ja hänellä pitäisi olla muutakin mietittävää kuin Miskan vatsalihakset tai se, mitä tämän housusta löytyi.

- Onko sulla nälkä? Miska kysyi autuaan tietämättömänä Aadan katseista tai mietteistä.

- Toitko sinä jogurttia?

- Joo, täällä on maustamatonta, banaania tai vadelmaa.

- Se maustamaton, kiitos, Aada pyysi.

Miska ojensi hänelle jogurtin ja alkoi tehdä itselleen voileipää. Aada lusikoi hiljaisena jogurttia ja katsoi Miskan voileivän syöntiä.

- Saisinko minä tuollaisenkin? Aada pyysi nälkäisenä.

Miska hymyili ja teki uudet leivät itselleen ja Aadalle.

- Hienoa, että sinulle alkaa jo ruoka maistua.

Miellyttävä hiljaisuus täytti huoneen molempien syödessä omia leipiään ja tuijottaen amerikkalaisen komediasarjan sadatta uusintaa. Syötyään Aada haukotteli makeasti ja päätti nukkumaanmenoajan olevan lähellä. Hän kävi vessassa suorittamassa normaalit iltatoimet ja palasi vuoteeseen. Tyttö kaivautui peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn.

- Hyvää yötä. Eihän haittaa, jos telkkari on vielä hetken auki? Mä sammutan vaan noi muut valot.

- Ei haittaa. Hyvää yötä, Aada sanoi silmät kiinni.

Huone tummeni, mutta Aada näki edelleen silmiensä takana television välkkeen. Hetken kuluttua hän käänsi kylkeään, eikä televisio enää vaivannut häntä. Vaikka hän oli todella väsynyt, ei uni tullutkaan. Hän kuunteli kolahduksia käytävältä, ilmastoinnin hurinaa, television ääntä ja Miskan asennon vaihteluja.

Kotvan kuluttua Miska nousi vessaan ja sammutti television. Aada käänsi uudelleen kylkeään. Nyt hänen täytyisi nukkua. Vatsaa nipisti, mutta se oli pientä päivän kipuihin verrattuna. Aada toivoi jälleen, että abortti oli onnistunut kunnolla, eikä tästä seuraisi mitään jälkiseuraamuksia. Näkymä verisestä massasta hänen housuissaan palasi mieleen ja Aada kietoi kätensä ympärilleen. Nyt se oli ohi, hän yritti toistaa itselleen, mutta kaihertava tunne ei jättänyt häntä rauhaan. Ei vaikka hän kuinka kääntyi kyljeltä toiselle tai yritti ajatella kaikkea muuta.

- Miska? Aada lopulta kutsui varovasti. Lannistuneena.

- No? Viereisestä sängystä kuului.

- Nukutko sinä?

- En, uninen ääni vastasi. Niin uninen, ettei Aada olisi yllättynyt, vaikka poika olisi herännyt hänen ääneensä.

- Minä… Aada puraisi alahuultaan. Hän ei ollut varma kehtaisiko pyytää, mutta nyt hän tarvitsi jotakuta, ketä tahansa, mutta vain Miska oli paikalla.

- Voisitko sinä tulla minun viereeni?

- Häh? Miska äännähti.

Aada ei tiennyt mitä olisi vastannut. Kuinka selittää sen pohjattoman yksinäisyyden tunteen, mikä hänet oli valojen sammuttua vallannut. Hän tunsi olevansa hukassa pahemmin kuin ikinä elämänsä aikana, ja ehkä Miska olisi nyt se ankkuri, joka pitäisi hänet edes tämän yön paikoillaan.

Aada kuuli peitteiden kahahduksen ja pian hänen sänkynsä reunansa painui alemmas Miskan istuessa siihen. Aada huokaisi helpotuksesta ja teki tilaa.

- Me voidaan työntää sängyt yhteen, Miska ehdotti.

- Ei tarvitse, Aada kuiskasi.

Hiljaisena Miska asettui kyljelleen. Aada ryömi sängyllä lähemmäs ja nosti peittoaan Miskan päälle. Poika asetteli sitä paremmin Aadan painautuessa tämän rintaa vasten. Varovasti, melkein kömpelösti, Miska laittoi kätensä Aadan vyötärölle. Aada nojasi otsansa pehmeään t-paitaan, painoi kätensä rinnalle nauttien läheisyydestä. Nyt hänellä ei olisi hätää. Ja ennen kuin hän ehti alkaa uudelleen ajatella, hän rentoutui ja vajosi rauhalliseen uneen.

Miska pysyi vielä pitkään valveilla, tuijottaen pimeyteen hämmentyneenä, käsi varovasti Aadan ympärillä. Aada oli toki jo aiemmin ollut tärkeämpi kuin yksikään toinen, mutta nyt häntä vasten käpertyneenä, häneen tukeutuneena, Aada ujuttautui myös hänen sydämeensä.

Osa 14