Pepe opasti Ollin sisään kirjaston kokoushuoneeseen, opettaja
tervehti heitä jostain vasemmalta puolelta ja Olli vastasi tervehdykseen. Koira
pysähtyi merkiksi tyhjästä tuolista. Olli kokeili tuolin sijainnin, istuutui ja
taputti kiitokseksi Pepeä.
- Sinä oletkin taas ensimmäisenä paikalla, Raisa sanoi ja hymy
kuului hänen äänessään.
- Minun pitää aina varautua viivästyksiin, niin mieluummin
lähden hyvissä ajoin, Olli tuumi ja jatkoi kevyemmin: - Kesä meni taas äkkiä.
- Mietin ihan sitä samaa, vastahan meillä oli kevään viimeinen
kerta ja nyt ollaan täällä taas. Teitkö kesälomamatkoja?
- Kävin minä siskon luona Savonlinnassa ja suvun mökillä
Suonenjoella.
- Me kävimme Martin kanssa Pohjois-Italiassa.
- Veronassa?
- Eihän sitä tällainen kirjallisuusfani voi jättää väliin.
Ovelta kuului kahdet askeleet ja tulijoiden tervehtiessä
Olli tunnisti heidät Seijaksi ja Meeriksi. Hän oli käynyt kansalaisopiston
kirjallisuuspiirissä viimeiset kahdeksan vuotta, ja muut piiriläiset olivat
käyneet tutuiksi ajan mittaan.
Olli osallistui keskusteluun kesällä luetuista kirjoista ja
kuunteli kuinka laahustavasti kävelevä Tauno saapui seuraavaksi, hänen
jälkeensä tuli Elina, jonka hajuvesi muistutti viileää järvivettä. Sirkka ja
Anna tulivat kaksin ja puivat kirkkokuoron uutta vetäjää vielä kun istuivat
paikoilleen. Sitten tulivat askeleet ja puheääni, jota hän ei tunnistanut. Olli
kuuli kuinka vieras istui häntä vastapäätä, mutta tämä ei enää puhunut.
- Kello on kuusi ja kaikki taitavat olla paikalla, joten
eiköhän aloiteta, Raisa sanoi ja sulki oven.
- Hei vaan kaikille, toivottavasti teillä oli mukava kesä,
opettaja jatkoi, kun kaikki olivat keskittyneet kuuntelemaan häntä.
Hän ei ehtinyt sanoa muuta, kun ovelta kuului hätäinen
koputus. Raisan askeleet siirtyivät takaisin ovelle. Olli kuuli helposti
tulijan sanat, vaikka tämä lähes kuiskaten pyysi anteeksi.
- Ei se mitään, emme ehtineet kunnolla edes aloittaa. Käy vaan
istumaan.
Tulijan kengät narisivat kivilattiaa vasten, ulkona oli tainnut
alkaa sataa sitten Ollin saapumisen jälkeen.
- Anteeksi, voiko tähän istua, pehmeä ja lämmin ääni kysyi
Ollin vierestä.
- Ole hyvä, Olli nyökkäsi.
Naisen istuessa Olli aisti pienen ilmavirran ja nainen
tuoksui yhtä lämpimältä kuin miltä kuulosti.
- Mukavaa, että olemme saaneet kaksi uutta jäsentä, joten
aloitetaanpas ilta esittelemällä itsemme ja samalla voitte kertoa millaisesta
kirjallisuudesta pitää. Aloita vaikka sinä Seija.
- Minä olen Seija Korhonen ja pidän erityisesti vanhoista
dekkareista. Agatha Christie ja sellaiset ei mitkään liian raa’at kirjat.
Seijan ääni oli vähän nariseva, nainen tosin muuten oli
mukava, ja Olli oli useaan otteeseen puhunut hänen kanssaan pitkät litaniat.
- Meeri Ahonen, minä luen kaikenlaista, mutta eniten minua
kiinnostavat vanhat klassikot.
- Tauno Viitamäki, enimmäkseen minä luen suomalaisia kirjoja
ja varsinkin sotajuttuja ja elämäkertoja.
Taunon äänestä kuului tämän runsas tupakointi käheytenä ja
hengästymisenä, ja jos sitä ei kuullut äänestä sen saattoi haistaa.
- Minä olen Sanna Tiitinen. Minun suosikkejani ovat
historialliset romaanit.
Sanna oli toinen niistä uusista tulokkaista ja tämän ääni
tärisi hermostuneena. Nainen myös kuulosti nuoremmalta kuin Olli oli olettanut.
Kansalaisopiston kirjallisuuspiiri ei varsinaisesti nuoria houkutellut.
- Sirkka Salo, ja minä pidän eniten Enni Mustosen teoksista,
muutenkin luen sen tyylistä kirjallisuutta.
- Minun nimeni on Anna Liimatainen ja enimmäkseen luen rakkausromaaneja.
Seuraavaksi lähellä Ollia alkoi Elina puhua, nainen kuulosti
yhtä viileältä kuin miltä tuoksui:
- Elina Varis. Minä viihdyn parhaiten suurten klassikoiden
parissa.
Olli oli koko kierroksen ajan odottanut hermostuneena omaa
vuoroaan, varsinkin kun piirissä oli nyt kaksi uutta henkilöä, erityisen
jännittävää oli se lämpöisen oloinen nainen hänen vieressään.
- Minä olen Olli Makkonen ja luen paljon kaikenlaista, mutta
kiinnostavinta on nykykirjallisuus. Erityisesti suomalainen, hän vielä lisäsi.
Nainen hänen vieressään vaihtoi asentoa ennen kuin alkoi
puhua.
- Olen Kanerva Talas. Enimmäkseen haluan kirjojen
viihdyttävän, joten luen paljon rakkausromaaneja tai jännityskirjallisuutta,
toisinaan yritän sivistää itseäni klassikoilla tai elämäkerroilla.
Olli kuunteli mielellään Kanervan ääntä, joka lämmitti
samoin kuin mukillinen teetä syysiltana. Nimikin tuntui sopivan mainiosti
naiselle, samanlaista maanläheisyyttä oli sekä nimessä että naisessa.
- Hauska tavata sekä uudet että vanhat. Mukavaa kuulla, että
luette niin monipuolisesti eri kirjallisuutta, joten meidän on helppo tulevan
lukuvuoden aikana tutustua eri teoksiin. Olen jo hahmotellut mitä kirjoja
lukisimme, mutta luonnollisesti otan ehdotuksia vastaan, Raisa alkoi johdattaa
kurssilaisia.
Olli istui paikoillaan hievahtamatta, mutta ei pystynyt
täysin keskittymään opettajan puheeseen. Hän seurasi Kanervan liikkeitä sen
minkä pystyi. Mutta ei se mitään tarkoittanut, hän oli vain utelias uudesta
ryhmäläisestä, Olli lisäsi mielessään.
Pian myös oppilaat pääsivät ääneen ja keskustelu soljui
eteenpäin kesällä luetuissa kirjoissa, tulevan lukuvuoden kirjatoiveissa ja
syksyn uutuuskirjoissa. Olli osallistui keskusteluun silloin kun uskalsi,
kesäloma oli saanut hänet jälleen arastelemaan muita oppilaita, mutta kokemuksesta
hän tiesi, että syksyn edetessä jännitys hälvenisi.
Kirjallisuuspiiri kokoontuisi kahden viikon välein, ja
ensimmäiseksi kirjaksi opettaja määräsi heille Toni Morrisonin Kodin. Olli
painoi nimen mieleensä ja päätti käydä heti tunnin päätyttyä kysymässä sitä
kirjastovirkailijalta. Tietysti muutkin olivat keksineet saman, ja hitaimpana
luokasta lähtijänä Olli joutui viimeiseksi jonoon. Hän rapsutti hajamielisesti
Pepen päälakea. Kirjasto oli ihastuttavan hiljainen paikka verrattuna kadun tai
kahvilan hälinään. Olli välttelikin ruuhkissa liikkumista korviin ottavan melun
takia. Vaikka nykyisin kaupungilla liikkuminen oli helpompaa, kun oli Pepe
turvana, ja sitä edeltänyt Lilli, mutta nuorena hän oli joutunut olemaan pelkän
valkoisen kepin varassa.
Olli odotti vuoroaan ja kuunteli, kun edellä jonottavat tekivät
kaukolainauspyyntöjä. Hajusta päätellen Tauno oli hänen edellään. Olli
terästäytyi, kun hän kuuli Kanervan äänen tiskiltä. Naisella ei vielä ollut
kirjastokorttia, joten hän oli todennäköisesti äskettäin muuttanut tänne. Kyllä
paljon lukevalla muuten olisi kirjastokortti, Olli järkeili.
Tauno kähisi oman tilauksensa ja viimein oli Ollin vuoro.
Hän kysyi oliko Kodista ilmestynyt äänikirjaa. Tiskillä oli kirjaston mukavin
työntekijä Hilkka, joka kertoi lyhyen näppäimistön naputtelun jälkeen, että
Kotia löytyi sekä heidän kirjastostaan äänikirjana että Celiasta pistekirjana. Olli päätti ottaa äänikirjan, sillä hänellä oli
kotona muutama pistekirja odottamassa lukemista ja lisäksi hän pääsisi
aloittamaan Kodin heti, eikä tarvitsisi odottaa sitä muutamaa päivää mikä
näkövammaisten kirjaston toimituksissa kesti. Hilkka nouti hänelle äänikirjan, ja hyvillään Olli lähti
kirjastosta cd-kotelo kangaskassissa heiluen. Ulkona sataa tihuutti, mutta
onneksi kotiin oli lyhyt matka.
Syksy riensi eteenpäin samalla vauhdilla kuin kesä aiemmin. Ollin
arki oli niin rutinoitunutta, että harrastukset olivat sen tervetulleita
rikkojia. Hän kävi maanantaisin ja torstaisin kuntosalilla, keskiviikkoisin
englannin keskusteluryhmässä ja perjantaisin kuorossa. Kohokohdaksi muodostui
kuitenkin kirjallisuuspiiri ja Kanerva.
Kanerva jatkoi edelleen istumista Ollin vieressä ja ennen
tunnin alkua, Kanerva osasi tulla jo ajoissa, he juttelivat kaikenlaista. Ensin
pelkästään kirjoista, mutta jo muutaman kerran jälkeen vähän säästä,
musiikista, kaupungin tapahtumista tai työkiireistä. Olli oli monien pettymysten jälkeen tullut hyvin
varovaiseksi ihmissuhteissa, eikä hän oikeasti enää uskonut tässä iässä löytävänsä
ketään vierelleen. Eikä Kanerva varsinaisesti muuttanut hänen uskomustaan,
mutta jokin toivon kaltainen alkoi hiljalleen viritä.
Kanerva oli mukava, tämä kuunteli Ollin juttuja ja puhui
vilkkaasti omistaan. Hänen naurunsa oli hersyvää ja sai aina Ollinkin
hymyilemään. Kanerva tuoksui edelleen lämpimältä, kuin tulta ja mausteita. Toisinaan
hän kosketti ohimennen Ollin käsivartta ja aina se tuntui yhtä mukavalta.
Kanerva puhui paljon lapsistaan, 13-vuotiaasta Auroorasta ja 11-vuotiaasta
Aarnista, mutta ikinä tämä ei maininnut mitään lasten isästä tai muustakaan
miehestä elämässään.
Vähitellen Olli alkoi miettiä Kanervan pyytämistä kahville.
Oliko se sitten järki vai epävarmuus, joka tolkutti koko ajan, että ei Kanerva lähtisi
hänen kaltaisensa kanssa mihinkään, mutta kun ajatus oli kerran ilmennyt, se ei
lähtenytkään pois. Piiri toisensa jälkeen Olli istui sähköistyneenä Kanervan
vieressä, ei pystynyt kunnolla keskittymään keskusteluun saati sitten muistanut
mitään lukemistaan kirjoista. Kehtaa, en kehtaa, Olli punnitsi ja sitten
syyskauden viimeisellä kerralla hän ihan vahingossa lipsautti ehdotuksen kahvittelusta.
Kanerva tarttui innokkaasti tarjoukseen. Olli ei tiennyt kummastako oli
järkyttyneempi, siitä että oli oikeasti uskaltanut pyytää Kanervaa kahville vai
että hän oli suostunut. Kummassakin riitti sulateltavaa. He sopivat tapaavansa
kahvila Laineessa, joka oli lähellä keskustaa, mutta ei kuitenkaan niitä
kävelykadun vierustan meluisia paikkoja.
Mitä lähemmäksi sunnuntai tuli sitä hermostuneempi Olli oli.
Tämä oli niin typerää, hän manasi Pepelle. Ei hän osannut käydä treffeillä.
Mitä jos heillä olisi vain vaivaantunutta hiljaisuutta? Ja kaikki olisi
pilalla, Kanerva siirtyisi muualle istumaan ja hän ei kehtaisi enää käydä koko
kirjallisuuspiirissä. Koko sunnuntain hän oli varma, että oksentaisi. Olli kuitenkin
pääsi lähtemään kotoaan ilman pahoinvointia ja matkalla kahvilaan hän mietti olisiko pitänyt ostaa
kukkia. Se olisi ehkä ollut liikaa. Mutta ihan kohta hän pääsisi kunnolla juttelemaan
Kanervan kanssa, piirin alkaminen ei keskeyttäisi tätä tuokiota heti viiden
minuutin jälkeen. Mistä hän voisi puhua Kanervalle? Tietysti kaikesta maan ja
taivaan välillä, mutta näin ensimmäisellä kerralla olisi varmaan parasta
yrittää olla järkevä. Ja hauska. Olli
saattoi jo mielessään kuulla Kanervan eloisan puheen ja helisevän naurun. Olli
tajusi hymyilevänsä, toivottavasti hän ei virnistelisi kuin idiootti Kanervan
edessä.
Olli saapui kahvilaan ja heti ovella hän kuuli Kanervan
kutsuvan häntä. Olli ohjasi Pepen ääntä kohti ja hermostuneena hän istui
pöytään.
- Minä en uskaltanut vielä ottaa mitään, kun en tiedä mitä
juot. Kahvia vai teetä?
- Kyllä minä kahvia juon, käydään hakemassa, Olli vastasi.
Jonossa Kanerva kehui suklaakakun näyttävän syntiseltä ja he
molemmat ottivat sitä palat. Olli maksoi ostokset ja Kanerva kantoi tarjottimen
pöytään.
Pian Olli huomasi pelänneensä turhaan, keskustelu oli
sujuvaa ilman vaivaantuneita taukoja. Kanerva kertoi uuteen kaupunkiin
asettumisesta ja kyseli Ollilta sisäpiirin vinkkejä kaupungista. Olli kehui
konserttisalia, ravintola Salianoa ja rantaa kiertävää kuntopolkua.
- Tiedätkö, minua vähän jännitti, mutta tämä on oikein
mukavaa. Uusia ystäviä on tässä iässä enää niin hankala saada, Kanerva sanoi
kepeästi.
Olli jähmettyi paikoilleen.
- Ystäviä, hän toisti.
- Niin, Kanerva aloitti iloisesti, mutta ilmeisesti näki hänen
venähtäneen ilmeensä. – Oi. Oi, ethän sinä olettanut mitään muuta tästä?
Vaikka Kanervan äänen lämpö ei ollut hävinnyt mihinkään,
Ollia kylmäsi niskasta varpaisiin. Niinpä tietysti, millainen typerys hän oli
ollutkaan.
- En olettanut, hän sai kakistettua.
- Oikeasti?
- En, en. Minä vain olen niin pidättyväinen uusien ihmisten
kanssa, että ystäväksi kutsuminen näin nopeasti hämmensi, Olli valehteli ihmeen
sujuvasti. Ainakin se oli ihme hänelle itselleen, sillä tuntui, että pettymys
oli jähmettänyt myös hänen aivonsa. Toivottavasti hänen ilmeensä ei paljastanut
totuutta Kanervalle.
- Ai, no minä olen juuriltani Pohjois-Karjalasta ja pidän
kaikkia postimiestä tutumpia ihmisiä ystävinäni, Kanerva sanoi iloisesti, joten
ilmeisesti hänen valheensa oli ostettu totena.
Suklaakakku oli syöty ja kahvi juotu, ja yhä Kanerva piti
yllä keskustelua. Olli oli äskeisen jälkeen entistä vaisumpi, vaikka hän kuinka
yritti osallistua keskusteluun, se oli hänen puoleltaan väkinäistä.
Viimein Kanerva kertoi, että hänen täytyisi
lähteä.
- Kiitos Olli, voidaanko ottaa tämä joskus uusiksi?
- Ehdottomasti, hän sai kakistettua ja hymyili väkinäisesti.
Kanerva puristi hänen kättään ja lähti. Olli odotti, että
ovi kolahti, laski sataan ja nousi sitten. Hän tarttui Pepen valjaisiin ja
lähti ulos. Hänen olisi pitänyt tietää. Miksi ihmeessä hän oli ollut niin
typerä, että oli uskonut Kanervan voivan kiinnostua hänestä? Hän oli pelkkä
sokea typerys, joka herätti naisissa ainoastaan sääliä. Olli pysähtyi keskelle
katua kokoamaan itseään. Pepe vinkaisi ja tökkäsi lohduttavasti hänen
jalkaansa.
- Kyllä se tästä, Olli mutisi ja silitti Pepen päätä. – Kai minun
pitää viimein uskoa, että ei minua kukaan halua.
Tänään on Lucian päivä ja alkuun halusin kirjoittaa modernin version Luciasta, mutta perehdyin vähän enemmän legendoihin, eikä niistä sitten mitään syntynyt. Mutta Luciahan on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys, ja niin syntyi Olli, klo 14.23 12.12.2014. (Edelleen paras motivaattori on viime hetken paniikki.)
14. luukku
14. luukku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti