perjantai 24. heinäkuuta 2015

Melkein Mikä-Mikä-Maassa, osa 2


Helinä ei kääntynyt. Hän kyllä näki sivusilmällä lähestyvät tyypit, mutta hän ei halunnut näyttää siltä, että olisi kovinkin innoissaan ideasta. Eikä hän ollutkaan. Tietysti oli kiva näin helposti tutustua uusiin ihmisiin, muttei selkeä paritus ollut ihan sitä mitä hän halusi. Varsinkin jos Peter oli joku idiootti.

Lopulta Helinä ei voinut kauempaa vetkutella, kun kolmikko oli jo pysähtynyt heidän vierelleen. Hän kääntyi puolittain katsomaan tulijoita, tyttöä ja kahta poikaa. Tyttö ja keskimmäinen poika olivat varmaan pari tai sitten he seisoskelivat muuten vain käsi kädessä. Tyttö oli lyhyt ja pyöreä, kasvot sydämenmuotoiset ja iho vaalea kuin posliininukella, silmät kapeat viirut ja kulmakarvat hätkähdyttävän paksut ja mustat, kuin lakupötkyt. Kolmas oli varmaan se Peter. Pitkänhuiskea ja solakka, pörröinen ruskea tukka ja melkein yhtä pörröiset kulmakarvat. Kasvoissa huomio kiinnittyi ensimmäisinä pojan huuliin, ne olivat täyteläiset, melkein naismaiset ja loivat mielenkiintoisen kontrastin muuten kapeille kasvonpiirteille.

- Tässä siis on Helinä, ja nämä ovat Peter, Neea ja Eetu, Juuso esitteli heidät toisilleen.
Helinä nyökkäsi ja pakotti kasvoilleen ystävällisen hymyn. Kolmikko katsoi häntä vielä hetken kovin arvioivasti, ja Helinä tiesi heidän käyvän läpi uhkia ja mahdollisuuksia. Neea keskittyi ilmeistä päätellen selvästi niihin uhkiin. Helinän teki mieli käskeä tyttöä rauhoittumaan. Hänellä ei todellakaan ollut minkään sortin halua sekaantua tämän poikaystävään. Eetu vaikutti olevan vähän kujalla kaikesta, hailakkasilmäinen, finniposkinen ja huonoryhtinen, tai sitten tämä oli vain niin kännissä, että skarppaaminen oli mahdotonta.
- Moi, Peter sai viimein suunsa auki.
- Moi, Helinä vastasi.

- Lähdetäänkö me? Neea kysyi katsoen samalla poikia. Ilmeisesti hän oli leimannut Helinän ei-toivotuksi henkilöksi, ja se sai Helinän lievästi ärsyyntymään.
- Minne me mennään? Helinä kysyi ystävällisesti ja katsoi Neeaa hymyillen.
Tyttö vaikeni ja katsoi myrkyllisesti Juusoa. Niin, Juuson vikahan se oli, että hän seisoi nyt tässä piirissä. Juuso tosin ei näyttänyt tajuavan saaneensa pahaa silmää.
- Haluatko lähteä meidän mukana rantaan? Juuso kysyi Helinältä.
Hänen teki mieli nauraa, kun näki sivusilmällä Neean. Tytön posket loimottivat lähes yhtä punaisina kuin tämän tukka.
- Mitä siellä tapahtuu?
- Kunhan hengaillaan, Peter sanoi.
- No mikä ettei, mä olen just muuttanut tänne, enkä vielä tunne oikein ketään, Helinä vastasi ja hymyili Peterille ja Juusolle. Neea saisi tikahtua harmiinsa. Ehkä Helinän olisi pitänyt sanoa, ettei ollut kiinnostunut Eetusta, mutta se olisi voinut olla vain uusi punainen vaate Neealle. Eikä hän kyllä keksinyt miten tämän kanssa olisi voinut hieroa rauhaa, kun Helinä oli leimattu ulkopuoliseksi viettelijäksi ennen kuin oli edes ensimmäisiä tervehdyksiä vaihdettu.

Helinä ei siis yllättynyt, kun porukka alkoi siirtyä eteenpäin, ja Neea ilmoitti, että he lähtisivätkin Eetun kanssa kotiin.

Hän kuitenkin unohti pian kaksikon, sillä Juuso oli niin hulvatonta seuraa. Peter käveli heidän rinnallaan selvästi hiljaisempana. Juuso yritti saada ystäväänsä mukaan juttuun, mutta hän vastasi korkeintaan kahdella sanalla. Helinä ei jaksanut murehtia pojan käytöstä, keskittyi vain nauramaan Juuson väläytyksille lokeista (vetelä yllätys lähtevän laivan kannella), kaupungin kuuluisuuksista (Helinän piti muistaa varoa Pornolehtikeisaria) tai Juuson ensikännistä (sammuminen kalu kourassa vessaan, josta äiti oli hänet aamulla löytänyt).

-Sä teit todella vaikutuksen Peteriin, Juuso uskoutui myöhemmin, kun he istuivat kahden rantahietikolla. Peter oli lähtenyt moikkaamaan tuttuja vähän kauemmaksi.
- Ai jaa, vähän vaikea uskoa, Helinä vastasi välinpitämättömästi.
- Joo, joo, eihän se saa silmiään irti susta.
Helinä vain hymähti, hän ei ollut Peterin tuijotusta huomannut, koska oli keskittynyt niin Juuson kanssa jutusteluun.
- Kyllä se siitä. Sä voisit olla sille just oikea tyyppi, kun sillä keväällä meni poikki yhden Millan kanssa ja se on siitä lähtien ollut vähän siipi maassa.
- Että laastaria tarvitaan, Helinä päätteli.
- Ei, ei, mitään sellaista, Juuso pudisti päätään ja oli tuiskahtaa kyljelleen.
Helinä otti kaljatölkin pois pojan kädestä, maistoi jotain virolaista litkua ja kuin huomaamatta jätti tölkin viereensä. Juusolle tekisi hyvää pitää pieni taukoa, ennen kuin Helinän kengät olisivat uudelleen oksennukselle alttiina.
- Anna sille mahdollisuus, jooko?
Helinällä oli ihan liian mukavaa tässä ja nyt Juuson seurassa, että hän olisi sen isommin alkanut toppuuttelemaan pojan paritussuunnitelmia.
- Joo, joo.
- Tiedätkö, sä oot tosi upea tyttö?
- Niin säkin.
- Tyttö?
- Niin just, Helinä pyöräytti silmiään.
 Juuso tosiaan oli hauskaa seuraa, juuri sellaista jota hän oli lähtenyt etsimäänkin. Ja Peter… No, ehkä hän antaisi pojalle vielä aikaa päästä ulos kuorestaan.

- Onko sulla ketään? Helinä kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
Aurinko oli alkanut laskea ja meri säkenöi kullan ja punaisen sävyissä niin kirkkaasti, että Helinä toivoi aurinkolaseja nenälleen. Niiden puutteessa hän varjosti silmiään kädellään ja tiirasi Juusoa, joka hymyili hömelösti, kun alkoi puhua.
- Joo, tai me ollaan kaukosuhteessa. Sannilla on vielä vuosi lukiota jäljellä ja mä lähden tammikuussa inttiin. Sen jälkeen katsotaan mihin asettaudutaan, mutta yhdessä kuitenkin.
- Missä te tapasitte?
- Kissanäyttelyssä, Juuso mutisi.
Helinä peitti virnistyksensä. Löysät housut, liian iso huppari ja joku logollinen lippis eivät kovin suoraan viestineet, että Juuso esitteli vapaa-aikanaan ragdolleja tuomareille.
- Nyt sä naurat mulle, Juuso mutisi ja työnsi alahuultaan loukkaantuneena eteenpäin.
- En, en, Helinä vastasi haudanvakavana.
- Meidän äiti harrastaa niitä kissoja ja se tarvitsi jeesiä yhdessä isommassa show’ssa. Mä lähinnä kannoin tavaroita ja ojentelin mitä tarvitsi. Tapasin Sannin, kun sen kummitäti kasvattaa kanssa maine cooneja niin meillä oli vierekkäiset pöydät.
- Milloin?
- Reilu vuosi sitten.
- No mistä sä tunnet Peterin?
- Eli sä alat kiinnostua, Juuso virnisti tyytyväisenä.
Helinä kohautti harteitaan ja katsoi Peteriä, joka nauroi kauempana jollekin kaverinsa lohkaisulle. Muusta hän ei tiennyt, mutta ainakin Peter olisi mielenkiintoista maalata. Tai ehkä enemminkin tehdä lyijykynäpiirustus, yrittää vangita kaitojen kasvojen valot ja varjot ja erityisesti saada tämän huulet ikuistettua paperille. Kaikista eniten kiinnostusta, jos tämä edes oli sitä, herätti kuitenkin tieto, että Peter oli niinkin kiinnostunut hänestä. Jos siis Juusoa oli uskominen. Helinä vilkaisi poikaa, jonka katse haritti jälleen, mutta ihmeen terävänä tämä oli pysynyt, vaikka oli takavarikoinut tölkkinsä takaisin.
- Me pelattiin nappulana samassa salibandyjoukkueessa, molemmilta sitten jäi se pelaaminen, mutta pysyttiin muuten kavereina, varsinkin, kun oltiin yhtä aikaa yläasteella. Tai mä olen vuoden vanhempi, mutta kuitenkin pyörittiin samoissa porukoissa. Mä lähdin amikseen ja Peter lukioon, mutta edelleen pysyttiin yhteyksissä. Se on yksi mun parhaista ystävistä. Ja ihan älyttömän hieno tyyppi. Oikeesti.
- Voit lopettaa mainostamisen, Helinä hymähti, kun Peter lähti takaisin heitä kohden.

Eikä poika vieläkään liikoja puhunut, kun tuli istumaan heidän viereensä. Juuso ja Helinä saivat olla enimmäkseen äänessä. Ilta vaihtui yöksi, ja Juuson leuka alkoi entistä tiheämmin painua rintaa vasten.
- Pitäisköhän meidän lähteä ennen kuin sä sammut lopullisesti? Peter viimein ehdotti.
Juuso kapusi pystyyn, joten Helinäkin nousi. Häntä ei vielä nukuttanut yhtään. Ei kai, kun oli viimekin yönä valvonut aamuun asti.
- Mihin sä olet menossa? Peter kysyi ja uskalsi viimein katsoa suoraan Helinää silmiin.
- Mun pyörä on keskustassa ja siitä varmaan kotiin, entäs te?
- Mitä jos lähdet mun kanssa saattamaan Juuson kotiin?
- Käy, Helinä hymyili.
Hän peitti hymynsä, kun näki Peterin kasvoille kohoavan tyytyväisyyden.

Juuso horjahteli eteenpäin kuin vasta oppimaan kävellyt taapero, Peterillä oli täysi työ pitää ystäväänsä ojien välissä, ja Helinä jättäytyi suosiolla vähän jälkeen. Juuso oli sen verta häntä isompi, että keilaisi horjahduksellaan hänet varmasti kumoon.

Matka rannasta rivitaloalueelle oli tuskin kilometriä. Kesäkuun yössä tuntui vielä häivähdys keväästä ja Helinä kietoi kädet ympärilleen lämmittääkseen itseään hitaassa kävelyssä. Lähiö oli tietysti hiljainen, punatiilinen rivitalo toisensa perään pilkisti tietä reunustavan pensasaidan takaa. Rivitalojen takaa näkyi paikoin omakotitaloja.
- Missä sun avaimet on? Peter kysyi.
Juuso kaivoi avainnipun taskusta ja toisesta kännykkänsä. Puhelimen hän ojensi Helinälle.
- Tallenna tuohon sun numero, Juuso sanoi haukotellen.
Tai niin ainakin Helinä tulkitsi pojan mongerruksen.
Helinä liu’utti kännykän auki ja tallensi numeronsa ja nimen. Juuso oli hauska tyyppi ja tämän kanssa olisi varmasti kiva tavata jatkossakin. 

Peter seisoi ovella kärsivällisesti kuin portsari.
- Pärjäätkö sä? Peter kysyi, kun Juuso meni hänen ohitseen. Ölähdys saattoi olla ihan hyvin myönteinen tai kielteinen, riippui tulkinnasta ja Peter ilmeisesti päätteli Juuson pärjäävän, sillä hän laittoi oven kiinni. Peter astui kaksi rappua alas Helinän viereen pihan laattapolulle.
- Onko sulla nälkä?
- Itse asiassa voisi ollakin, Helinä heräsi siihen, ettei ollut syönyt mitään sitten kotoa lähtemisen ja siitä oli aikaa varmaan kuutisen tuntia. Hän ei ollut muistanut katsoa kelloakaan sen jälkeen, kun oli törmännyt Juusoon.
- Vieläkö sä jaksat kävellä? Täältä menee kyllä busseja keskustaan, mutta mä en ole ihan varma milloin, mutta matkaa ei ole kuin reilu kilometri, ehkä puolitoista.
Ilmeisesti Juuson poistuminen triangelista oli saanut Peterin puheliaammaksi, Helinästä tämä vaikuttikin nyt rennommalta.
- Joo, kyllä mä jaksan.
Helinä oli hiljaa ynnännyt murheellista rahatilannettaan ja juustohampurilainen voitti bussimatkan. Eikä hän edes ollut niin väsynyt, vaikka pyörä olisi ollut kiva.

- No mistä te muutitte? Peter kysyi, kun he lähtivät kävelemään kohti keskustaa. Helinällä ei tosin ollut aavistustakaan missä päin keskusta oli.
- Kajaanista.
- Aikamoinen muutos. Tai siis sieltä metsän keskeltä meren rantaan. Eikös Kajaanissa ole metsää?
- Joo, ihan riittävästi, Helinä naurahti.
Äiti oli vetänyt siellä jotain hiljaisuusretriittiä, mutta paikka oli maksuvaikeuksien takia lopettamaan. Tiukan ja niukan kevättalven ja kevään jälkeen isä oli saanut täältä viransijaisuuden kulttuurisihteerinä.

- Mihin kouluun sä menet syksyllä?
- Kallioharjun lukioon. Kakkoselle. Pitää muuten joskus käydä katsomassa missä se on.
- Se on sama mitä mä käyn, Peter ilmoitti.
- Kiva sattuma.
- Niin on.
Helinä vilkaisi Peteriä, joka käänsi äkisti katseensa eteenpäin. Helinä hymyili sisäisesti ja alkoi normaalilla äänellä kysellä tietoja uudesta koulusta. Matkalla keskustaan hän sai kuulla hyvästä luokkahengestä, parhaista ja vittumaisimmista opettajista, oudosta rehtorista ja lukion tiloista kaikkea hyödyllistä. Lähiö vaihtui vielä hiljaisempaan pururataan ja pururata kerrostaloiksi ja siitä kaupoiksi, ja nyt Helinä tunnisti jo heidän olevan ihan lähellä keskustan kävelykatua.
- Hese vai Mäkkäri?
- Ihan sama, Helinä vastasi.
- Olisin voinut viedä sut muuten Riitan grillille, mutta siellä pitää syödä ulkona ja sua näyttää paleltavan jo muutenkin.
Helinä yllättyi Peterin tarkkanäköisyydestä. Hupparista ja farkuista huolimatta häntä palelsi ja hän kyllä halusi sisälle istumaan.
- Mennään Heseen, Mäkkärissä on yleensä liikaa porukkaa, kun se on ihan tuossa keskellä.
Helinä ei esittänyt vastaväitteitä, vaan kulki Peterin rinnalla lyhyen matkaa kävelykatua, josta lähti sivukatu ja Helinä erotti edessään tutut punaiset kirjaimet.

Peter piti ovea auki ja kiitollisena herrasmieseleestä ja lämmöstä Helinä astui sisään. Pöydissä istui vain muutama liian aikaisin hyytynyt juhlija, mutta mistään ruuhkasta ei todellakaan voinut puhua. Helinä seisahtui tiskin eteen tutkimaan hampurilaisia ja hintoja. Hän kaivoi kolikkonsa esiin ja laski ne, juuri sopivasti tarjoushampurilaiseen.

Helinä meni nojaamaan tiskiin ja katsoi kuinka ponihäntäpäinen tyttö lisäsi ranskalaisia rasvakeittimeen. Hän sai työn tehtyä ja tuli hymyillen kassalle.
- Moikka, mitäs laitetaan?
Samalla Peter oli tullut Helinän viereen tiskille. Helinä ilmoitti tilauksensa.
- Ja mulle kerrosateria isommilla ranskalaisilla ja limulla, Peter tilasi. - Niin ja kurkkumajoneesi.
- Tuleeko nämä yhteen vai erikseen.
Helinä ja Peter vastasivat yhtä aikaa, toinen äänesti yhteen ja toinen erikseen.
- Et tietenkään maksa.
- No maksanhan, Helinä sanoi ja ojensi kolikkonsa kohti myyjää. Tyttö katsoi heitä puntaroiden, kumartui sitten näppäilemään kassakonetta ja otti Helinän kolikot vastaan. Peter kaivoi rahapussinsa ja ojensi setelin perään. Hän katsoi Helinää moittivasti, mutta sujuvasti tämä väisti katseen. Helinä tiesi, ettei ilmaisia lounaita ollut, eikä niitä etenkään näin lyhyen tuttavuuden jälkeen kannattanut ottaa vastaan.

Myyjä laski tarjottimelle Peterin limsan ja vuoronumeron ja kertoi loppujen tulevan pöytään. Peter otti tarjottimen ja Helinä seurasi poikaa nurkkapöytään. Siellä he jatkoivat toisiinsa tutustumista. Helinä kertoi ne samat jutut, jotka oli kertonut jokaiselle uudelle ihmiselle jo vuosia. Että hänen perheeseensä kuului isä, äiti ja isoveli, hän harrasti lukemista ja piirtämistä, piti historiasta ja kuviksesta ja inhosi fysiikkaa ja kemiaa, että hän olisi halunnut kissan, mutta ei voinut saada sitä koska äiti oli allerginen ja hän kuunteli enimmäkseen poppia. Osa oli totta, osa lähellä sitä. Kertomalla itsestään jotain, antoi samalla itsestään palasen toiselle ihmiselle. Helinä oli tavannut niin paljon uusia ihmisiä, että jos hän olisi kertonut jokaiselle uutta, hänessä ei olisi mitään omaa jäljellä. Nämä mitä hän kertoi, olivat viattomia ja muodostivat hänestä kuvan, jonka turvin oli helppo sulautua massaan.

Peter kuunteli tarkasti hänen kertomuksensa ja vastaili takaisin samalla mitalla. Peterin perheeseen kuului myös isä, äiti ja isoveli. Hän oli kolme viikkoa kesätöissä isänsä arkkitehtitoimistossa, Peter tykkäsi luonnontieteistä, inhosi uskontoa ja filosofiaa, lempiruoka oli äidin tekemä lasagne. Peter haaveili lukion ja armeijan jälkeen vuodesta ulkomailla ja haluaisi opiskella yliopistossa tähtitiedettä. Helinä kuunteli pää kallellaan. Hän ei olisi ikinä uskaltanut kertoa haaveistaan tyypille, jonka oli vasta tavannut. Tai no, hän ei uskaltanut kertoa haaveistaan kenellekään.

Helinä kyllä huomasi Peterin katseet, mutta ei oikein tiennyt kuinka suhtautua niihin. Santerin kanssa juttu oli alkanut nopeasti ja loppunut yhtä nopeasti, Juhon kanssa he olivat olleet kavereita ja siitä ajautuneet suhteeseen ja siinäpä ne hänen yhtään vakavammat kokemuksensa sitten olivatkin. Peter oli ihan mukava, vähän väritön ja tosikko, mutta kyllä Helinä voisi hänen kanssaan viettää aikaa toistekin. Vielä mieluummin, jos Juuso olisi mukana. Juuso oli hilpeää seuraa, varsinkin, jos tämä ottaisi sen verran vähemmän seuraavalla kerralla, että pystyisi puhumaan illan loppuun asti. Mutta oli ehkä liian aikaista kehittää mitään juttua kenenkään kanssa. Hänen täytyisi ensin löytää paikkansa tästä kaupungista, sillä oli liian leimaavaa olla heti jonkun tyttöystävä tai edes säätö.

Selvästi vastahakoisena Peter katsoi, kun Helinä myttäsi roskansa tarjottimelle ja pyyhki suunsa. Helinä halusi pois jaloista ennen kuin valomerkin myötä baarit vapauttaisivat juhlijat kaupungille.
- Mun täytyy tästä alkaa lähteä, Helinä vahvisti tekonsa sanoiksi ja Peter nyökkäsi.
Helinä vei roskat, kun Peter odotti ovensuussa.
- Missä sä asut? Peter kysyi, kun he pääsivät takaisin hämärään yöhön.
- Kerokossa, entäs sä?
- Naakkalahdessa.
- Mulla on pyörä, Helinä töksäytti ennen kuin Peter tarjoutuisi saatille.
Hiljaisina he taittoivat lyhyen matkan Helinän pyörälle.
- Me varmaan voidaan nähdä toistekin? Peter kysyi ujosti, kun Helinä oli jo tarttunut polkupyörään ja seisoi toinen jalka polkimella.
- Se olis kiva, Helinä sanoi. Nousi pyörän selkään ja huikkasi moikan ennen seuraavaa polkaisua.

Sitten Peter jäi taakse, edessä oli hämärä kaupunki, sen tuntemattomat tiet ja asukkaat. Mutta juuri nyt Helinä ei halunnut tutkia, hän halusi omaan sänkyyn, pienen pesän tuomaan turvaan. Rauhaan, jossa sai vapaasti olla sellainen kuin halusi.

Osa 3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti