Uusi, terveellinen elämä. Ei viinaa, ei miehiä, ei epätoivoisia aamuyön soittoyrityksiä, ei ruikuttavia viestejä, ei todellakaan tequilaa, ei kolmen päivän krapuloita. Ei, ei ja ei. Ajatukset ja askeleet olivat samassa tahdissa, kun Cecilia hölkkäsi tuttua reittiä Töölönlahden ympäri. Ilma oli raikasta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten Cecilia jatkoi sekä hölkkää että katumusharjoituksia.
Hänellä oli niin paljon kaduttavaa, että normaali lenkki ei
siihen riittäisi, joten Cecilia poikkesi tutulta reitiltä ja lähti kohti
Olympiastadionin suuntaa. Kai se oli suunnan ja matalan mielen syytä, kun hänen
mieleensä nousi sairaala ja se syöpäpotilas. Krista, Cecilia kaivoi nimen muistinsa
syövereistä. Hän oli tavallaan luvannut käydä tytön luona toistekin ja ehkä
nyt olisi aika. Hän halusi kipeästi tuntea itsensä taas hyväksi ihmiseksi.
Mutta mitä hän sanoisi? Olisiko ylipäätään hyvä hetki? Ja
kehtaisiko hän mennä paikalle? Siitä oli jo ainakin pari viikkoa, kun hän oli
törmännyt tyttöön. Hetken epäröinnin jälkeen hän kuitenkin suuntasi askeleensa
kohti sairaalaa. Ehkä Kristan murheiden rinnalla hänen omansa tuntuisivat vähän
pienemmiltä.
Cecilia muisti oikean hissin ja kerroksen, vasta osastolla
hän joutui kysymään Kristan huonetta. Hän sai ohjeet kovin nuoren näköiseltä
hoitajalta ja jatkoi matkaansa. Nelosen ovella hän pysähtyi ja mietti vielä
perääntymistä, mutta koputti kuitenkin oveen ennen jänistämistä. Sisältä ei
kuulunut mitään, joten Cecilia raotti varovasti ovea. Ensimmäinen sänky oli
tyhjä, mutta Krista makasi ikkunan viereisessä olevassa sängyssä. Krista
huomasi hänet ja otti kuulokkeet pois korviltaan.
- Oho, tyttö sai vain sanottua, kun Cecilia käveli lähemmäksi
sänkyä.
- Hei, mä nyt tulin käymään, hän sanoi epävarmasti.
- Siltä näyttää. Hirmu kiva, että tulit, Krista vastasi.
- Mä olin lenkillä, ja jotenkin eksyin tänne asti ja aattelin
sitten tulla, Cecilia selitteli.
- Mä olin varma, että sua ei näy enää ikinä.
- No, tässä on ollut vähän kaikenlaista kiirettä, Cecilia
mutisi ja alkoi jälleen epäillä idean loistokkuutta.
Krista nyökkäsi ja osoitti sängyn vieressä olevaa tuolia.
- Jos haluat voit istua tuohon.
Cecilia istui ja katsoi Kristaa, tyttö näytti hyvin
väsyneeltä.
- Tänään on vähän huonompi päivä, sain eilen sytostaatteja ja
ne vie mehut aika tehokkaasti, Krista hymähti silmät vain puolittain avoinna.
- Ehkä mun pitäisi lähteä, että saat levätä, Cecilia totesi
varovasti.
- Äh, ei tässä mitään.
Cecilia katsoi vasta nyt kunnolla ympärilleen. Huone oli
juuri niin ankea kuin kaikki sairaalahuoneet yleensä olivatkin. Kristan
yöpöydällä oli tabletti, muutama lehti ja kännykkä. Vaivautuneena Cecilia risti
jalkansa ja mietti jälleen mitä hän teki täällä.
- No, oletko tehnyt mitään jännää? Krista kuiskasi.
- En kai.
Cecilia ei todellakaan aikonut avautua kaikesta siitä jännästä mitä hän oli tehnyt.
- Kai sä jotain olet tehnyt?
Cecilia vilkaisi jälleen ympärilleen, Krista huomasi hänen
epäröintinsä.
- Mietitkö nyt miten voit puhua sun omista normaaleista
jutuista, kun mä olen täällä ja tässä kunnossa?
Hän nyökkäsi ja pohti oliko Krista selvännäkijä vai oliko
hänen pokerinaamansa epäkunnossa?
- Mä haluaisin niin kuulla sun elämästä. Olen saanut
keskustella ihan tarpeeksi päivän kunnosta, veriarvoista, uusista hoidoista ja
kuunnella muiden potilaiden sairauskertomuksia. Mutta en tiedä mitään siitä,
millaista on opiskella yliopistossa, asua keskellä Helsinkiä, hengata ystävien
kanssa tai tanssia yökerhossa. Rohkeasti vaan, Krista luetteli väsyneenä.
Cecilia nyökkäsi ja mietti hetken mistä aloittaa.
- Kuten vaatteista voit päätellä, mä olin lenkillä ja päätin
vaan tulla käymään, kun poikkesin muutenkin mun normaalilta reitiltä.
Opiskelujen kanssa on loppurutistus menossa kevään osalta, haluan saada kaiken
kivaan pakettiin, jotta pääsen aloittamaan kesätyöt.
- Minne sä meet?
- Mä pääsin yhteen asianajotoimistoon. Todennäköisesti haen
vaan postia ja keitän kahvia, mutta alku se on sekin. Täytyy saada jalka oven
väliin. Tai isän suhteiden kautta mä sain tämän paikan, mutta mun täytyy osoittaa,
että musta oikeasti on siihen hommaan.
- Ootko sä aina halunnut asianajajaksi?
- No en, Cecilia naurahti ja jatkoi: - Onneksi mulle
peruskoulu ja lukio oli suhteellisen helppoja, en mä ikinä pistänyt tikkua
ristiin, mutta silti sain ihan ok paperit. Lukion jälkeen pidin välivuoden ja
mietin mitä haluan. Puntaroin aika pitkään oikiksen ja kauppiksen välillä.
Hetken halusin myös kirurgiksi, mutta siitä voi syyttää vain Greyn anatomiaa.
Krista hymyili silmät suljettuina ja Cecilia tunsi ohikiitävän
hetken jonkin puristavan hänen kurkkuaan.
- Päädyin sitten oikikseen, mutta pääsin vasta kolmannella
kerralla sisään. Tai eihän se nyt niin harvinaista ole, kyllä sinne useimmat
joutuu yrittämään enemmän kuin kerran. Mutta olen tykännyt opiskelusta ja toi
alkaa koko ajan enemmän tuntua mun alalta.
Cecilia vaikeni ja jäi katsomaan Kristaa. Hetken
tarkkailtuaan tyttöä hän oli varma, että Krista nukkui. Useiden minuuttien ajan hän vain
istui katselemassa. Vaikka Krista oli unessa, tämä näytti silti todella väsyneeltä.
Silmänaluset eivät olleet tummat, ne olivat mustat ja iho oli yhtä ohutta kuin kevätkääryleiden
riisipaperi. Juuri silloin elämän epäreiluus pyyhkäisi hänen ylitseen. Ehkä
ensimmäistä kertaa kunnolla. Cecilia nousi hiljaa, hän tiesi varmaksi, että
hänen täytyisi tulla käymään uudelleen. Cecilia hiipi ulos huoneesta ja kävi
kansliassa kirjoittamassa lapun, jossa lupasi tulla käymään uudelleen. Edelleen
hiljaa liikkuen hän vei paperin Kristan pöydälle. Tasainen hengitys jatkui,
eikä Kristalla ollut aavistustakaan hänen lähdöstään.
Tuttu helpotuksen tunne valtasi Cecilian, kun hän käveli
ulos sairaalasta. Silti hän tiesi, että tulisi vielä takaisin. Koko sen ajan,
mitä hän oli Kristan luona istunut, hän ei ollut miettinyt omia vastoinkäymisiä
vähääkään. Ja se oli viime päivien jälkeen enemmän kuin tarpeeksi.
Osa 5
Osa 5
Hitto kun näitä odottaa niin intona, että tämänkin pätkän ahmi samantien ja seuraavaa odotetaan jo into piukassa... Kai tässä täytyy yrittää rauhoittua ja tulla käymään täällä vain joka toinen päivä :D
VastaaPoistaHyvää kesää sulle!!
Hah, kivahan se on kuulla, että jatkoa odotetaan. Saa vähän lisää motivaatiota viimeistellä seuraava osa :D
PoistaKiitos siis kommentista ja kivaa kesää! :)
Mäki käyn tääl melkeen joka päivä kattoo olisko uutta osaa tullu!��
VastaaPoistaMukava kuulla :) Ja anteeksi, että olen näin hidas. Sekä kirjoittamaan uutta että vastaamaan tähän. Jälkimmäisestä voin ainakin syyttää juhannusta.
Poista