Pauli havahtui herätyskellon vittumaiseen pirinään. Luulisi, että 20 vuoden työuran aikana olisi tottunut kelloon, mutta aamuheräämiset olivat edelleen pelkkää tuskaa. Hän haroi kellon hiljaiseksi ja kierähti selälleen. Silmät painuivat kuin itsestään kiinni ja juuri, kun hän oli vaipumassa uneen, alkoi kännykän herätys soida lipaston päällä taktisista syistä. Lipasto oli ovensuussa, joten hän ei ylettynyt sinne asti, eikä siis voinut paiskata puhelinta seinään. Niin oli käynyt kellolle useasti. Hetken Pauli jaksoi kuunnella hälytysääntä, mutta sitten hän kampesi itsensä seisomaan, käveli pari askelta lipastolle ja sammutti herätyksen. Hän loi kaipaavan katseen sänkyyn, mutta oli jo pystyssä ja samalla vaivalla voisi siirtyä keittämään kahvia.
Kahvin tippuessa Pauli istui keittiön pöydän ääressä,
tutkaili Toto65:n lähtölistoja ja tekemäänsä alustavaa riviä. Uskaltaisiko
Viri-Hessun jättää ideavarmaksi? Hän kaatoi kahvia mukiin ja jatkoi hevosten ja
ohjastajien tietojen analysointia. Alla oli tappioputki, joka pitäisi saada
katkeamaan. Harrastus oli kallis, mutta kun oli hevosten kanssa ollut enemmän
tai vähemmän tekemisissä ihan pojannassikasta lähtien, ei osannut olla
ilmankaan. Ja toisaalta, hänen täytyi elättää vain itsensä, joten oli se ja
sama mihin hän rahansa laittoi.
Pauli oli aamupalan eli kahden kahvimukillisen valmis
lähtemään töihin. Liukas tie piti keskittymisen ihan vain ajamisessa, eikä
Pauli ehtinyt miettiä mitään muuta. Matkalla omaan huoneeseensa hän toivotti
huomenet muutamalla työkaverille, mutta ei jäänyt sen enempää juttelemaan.
Toisinaan hän jaksoi uskotella, että se johtui vain siitä, että hän ei ollut
aamuihminen, mutta totuus oli, että hän ei ollut ihmisten ihminen. Pauli
tykkäsi puhua vain asiaa, ja harvoin muiden kanssa juttelu oli sitä. Enemmän
länkytystä säästä, töistä tai perhe-elämästä. Paulin järkeilyn mukaan säälle
kukaan ei puheillaan voinut mitään, töistä selvisi parhaiten tekemällä ja
hänellä ei perhe-elämää ollutkaan.
Pauli oli edellisen päivän viettänyt koulutuksessa, joten
hän aloitti työpäivän selvittelemällä eilisen rästihommia. Tiedotteita ja
sähköposteja, se kaikki jäi kuitenkin taustalle, kun hän sai silmiensä eteen
ruumiinavauspöytäkirjan. Rutiininomaisesti hän luki perustiedot, mutta Paulin
koko olemus valpastui, kun hän luki kuolinsyyn olevan tallium-myrkytyksen
aiheuttama sydämen pysähtyminen. Hän
etsi tutkintamuistion vainajan löytymisestä ja tajusi sitä silmäillessään
olleensa itse paikalla. Pauli palautti jutun mieleensä. Se oli ollut viime
jouluna, hän oli lähtenyt hälytykselle ihan vain päästäkseen pois sukunsa
joulujuhlasta. Paikka oli ollut idyllisen oloinen matkailutila täältä noin
tunnin matkan päässä ja yksi vieraista oli löydetty elottomana aitasta. Pauli
katsoi paikalta otetut kuvat läpi, mieli teki syyttää itseään, mutta ei paikan
ja vainajan perusteella voinut mitenkään päätellä, että kyseessä oli myrkytys.
Vanhahko mies löydetty kuolleena sängystä, laskenut alleen, mutta ei mitään
merkkejä ulkoisista vahingoista. Kaikki oli vaikuttanut normaalilta, hänen
silloisen veikkauksensa mukaan joko sydänkohtaukselta tai aivoinfarktilta. Hän
luki raportin ruumiinavauksesta uudelleen läpi. Myrkkyä oli oikeuskemiallisen
analyysin mukaan ollut vainajan elimistössä 3,2 grammaa. Pauli etsi lisätietoa
talliumista, hajuton ja mauton “myrkyttäjän myrkky”, jo kolmannes löydetystä
määrästä olisi riittänyt surmaamaan aikuisen ihmisen. Vaikutusaika oli 12-24 tuntia. Hän luki uudelleen vielä
huolellisemmin tutkintamuistion rikospaikalta ja huokasi. Jäljet olisivat tässä
vaiheessa jääkylmät. Hän pyöräytti työtuolinsa ympäri ja jäi tuijottamaan
ikkunasta ulos.
Talliumia ei kukaan saanut
elimistöönsä vahingossa, ei ainakaan jouluna matkailutilalla lomaillessa. Hän
tutkisi siis murhaa. Tapahtuneesta oli kymmenen kuukautta, ihmisten muistikuvat
olisivat tuollaisen ajan jälkeen olemattomat. Pitäisi ensin selvittää milloin
uhri oli tullut lomalle. Yli vuorokausi ennen kuolemaa tarkoitti,
että myös murhaaja oli oleillut tilalla. Epämääräinen kihelmöinti väreili kaikkialla hänessä. Juttu olisi iso. Pauli pyöräytti tuolin uudelleen ympäri ja kirjautui ulos
tietokoneelta. Joskus nuorempana hän olisi rynnännyt takki auki rikospaikalle,
mutta nyt hän suuntasi kulkunsa ensin pomon luo.
- Talliumia? pomo ähkäisi hämmästyneenä, kun Pauli oli
lyhyesti kertonut, mitä ruumiinavauksessa oli selvinnyt.
Pauli nyökkäsi, pirun yllättävää se oli. Näillä korkeuksilla
henkirikokset olivat tappoja ja nekin useimmiten kännissä tehtyjä. Myrkytys
vaati suunnitelmallisuutta, harkintaa ja kylmäverisyyttä.
- Ajattelin lähteä käymään siellä Valavuoren
matkailutilalla, jututan omistajaa ja hankin tiedot muista majoittujista. Sen jälkeen alan selvittää mistä talliumia voisi saada käsiinsä.
- Ota Tarvainen mukaan, poika tarvitsee opastusta.
Pauli vain nyökkäsi, vaikka mieli olisi tehnyt voihkaista ja
kieltäytyä käskystä. Pauli ymmärsi kyllä, että jollain tavoin keltanokkien piti päästä sisään
rikostutkinnan maailmaan, mutta Tarvainen oli sellainen puupää, että pahaa
teki.
Paulin käynnistäessä autoa hän jo kaipasi kipeästi Buranaa
tai suukapulaa. Ensimmäinen hänelle ja jälkimmäinen Tarvaiselle. Pauli sulki
loppumatkaksi korvansa, mutta se ei hillinnyt Tarvaisen intoa, vaan tämä puhui
koko matkan. Koskaan ei ollut 55 kilometriä tuntunut yhtä pitkältä matkalta,
Pauli mietti, kun ajoi viimeistä mäkeä ylös. Punaiset rakennukset tulivat
näkyviin ja paikka vastasi Paulin muistikuvia. Silloin tosin oli ollut täysi
talvi, nyt oli myöhäinen syksy. Taivas oli harmaa ja maa musta, kaksi hevosta
seisoskeli tarhassa ja pihassa oli vain yksi auto. Hän nousi yhdessä toverinsa
kanssa kuistille ja soitti ovikelloa.
- Minä hoidan sitten puhumisen, keskity sinä kuunteluun ja
tarkkailemaan ympäristöä, hän ohjeisti ja toivoi, että Tarvainen ymmärtäisi
edes sen verran puhetta. Nuorukainen nyökkäsi innokkaan näköisenä ja jälleen
Paulille tuli hänestä mieleen pelkkä hömelö koiranpentu.
Ovi avautui. Pauli muisti naisen viime joululta, paikan
omistaja, joka oli soittanut hätäkeskukseen kuolemasta. Nainen hymyili
kohteliaasti ja tervehti heitä.
- Poliisista päivää, voimmeko tulla sisään?
Naisen hymy muuttui ihmetteleväksi. Seuraavaksi kasvoilla häivähti
pelko, joten seuraava kysymys oli odotettavissa:
- Mitä asia koskee?
- Täällä viime jouluna tapahtunutta miehen kuolemaa.