12. luukku: Arvi

Arvi risti kädet syliinsä ja katsoi tyytyväisenä ympärilleen. Hän oli kyllä ollut onnekas, kun oli voittanut loman täältä. Viime kesänä hän oli kierrellyt markkinoilla, kun erään kojun tyttö oli ollut niin hymyilevä ja tarjonnut vielä karkkia, joten hän oli heltynyt kirjoittanut nimensä ja numeronsa arpalipukkeeseen. Tämä oli isoin voitto, mitä hän oli ikinä saanut. Seuraavaksi isoin oli 15 euroa lähikaupan kolikkopelistä. Niin, ei ollut ollut onnea pelissä, eikä kyllä rakkaudessakaan, mutta Arvi oli silti tyytyväinen. Hänellä oli maha täynnä, mielenkiintoisia juttukavereita ja muutenkin paikka oli tarjonnut sellaisen joulun, jota hän ei ollut saanut vuosiin. Täällä oli kodikasta ja lämminhenkistä. Viime jouluna hän oli käynyt lähikahvilan yksinäisten joulupuurolla, ja se oli ollut hänen joulunsa kohokohta. Nyt oli vähän vaikea valita parasta. Oli aamun rekiajelu, hän kun oli jo vuosia luullut, että ei enää pääsisi niin lähelle hevosta kuin silloin lapsuudessa. Keskustelut Kalevin ja toisinaan Kalevin ja Mairen kanssa tai hyvät löylyt tarjonnut savusauna. Toisaalta oli vielä ruoka, joka oli vienyt kielen mennessään. Eikä edes joulupukki ollut jättänyt häntä ilman lahjaa. Pukin paketista oli paljastunut tummansiniset villasukat. Arvi arveli, että paketin takana oli Hanna. Hän oli kiittänyt emäntää, mutta tämä oli vain puistellut päätään ja sanonut, että ei häntä kannattanut kiittää vaan joulupukkia, joka ei unohtanut ketään.

- Voidaanko laulaa jotain? Maire kysyi.

Idea sai hiljaista mutinaa myönnytykseksi, eikä yhtäkään täystyrmäystä, joten Maire alkoi pohtia sopivaa laulua.

- Osaatko Sydämeeni joulun teen? Arvi kysyi Mairelta. Se oli komea joululaulu Loirin tulkitsemana, ja jotenkin se voisi sopia hänen jouluunsa.

- Sävelen tiedän, mutta ihan kaikkia sanoja en kyllä muista, Maire pahoitteli.

- Minäpäs haen tabletin ja tarkistan löytyykö niitä Googlesta, Hanna ehdotti ja nousi samassa seisomaan.

Arvia vähän harmitti, että Hanna joutui taas jaloilleen, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun nainen jo katosi salista. Askeleet kuuluivat tulevan jo takaisinpäin, joten kovin kaukana Hanna ei joutunut käymään. Hän palasi katse ruudussa ja mutisi sanojen kyllä löytyneen. Hanna ojensi laitteen Mairelle, joka otti sen vastaan varovasti kuin vastasyntyneen.

- Minä en sitten osaa yhtään käyttää näitä, hän sanoi.

- Ei sinun tarvitse mitään tehdä, teksti on siinä valmiina ja hipaisemalla saat lisää tekstiä esiin.

Arvi seurasi mielenkiinnolla kun Maire kosketti kapistuksen näyttöä. Hän ei ymmärtänyt mitään noin moderneista leluista. Lankapuhelinta hän oli pitänyt niin pitkään, kun oli suinkin voinut ja nyt hänen kännykkänsä oli isonäppäiminen Doro. Naapurin poika oli käynyt pientä korvausta vastaan neuvomassa häntä digiboksin kanssa, mutta siihen hänen tekniset harppaukset olivat jääneet. Arvi ei maksanut laskuja tietokoneella tai “shoppailut netissä” vai miten se nuoriso oikein sanoi.

- No niin, minä voin aloittaa ja toivottavasti joku muukin liittyy mukaan, Maire sanoi ja vaikutti yhtä aikaa hermostuneelta ja itsevarmalta.

Maire aloitti laulamisen ja Arvi yllättyi kuinka kaunis lauluääni tällä oli. Hän päätti olla pelkästään kuulijan roolissa, mutta seurasi kuinka Maire, Hanna, Iiris ja Lauri lauloivat.

Joulukuusi loisti kauniina, avatut lahjat oli ripoteltu lattialle tai sohvapöydille ja ympärillä olevat ihmiset olivat ehtineet jo muodostua tutuiksi. Viimeistään sillä hetkellä Arvin sydämeen tekeytyi joulu.

- Sehän oli kaunista, hän sanoi hieman karhealla äänellä, kun laulu loppui.

- Kokeillaanko vielä jotain toista? Iiris kysyi selvästi innostuneena.

Laulajat alkoivat neuvotella seuraavasta kappaleesta ja päätyivät Sylvian joululauluun, kun kuulijoiden joukosta ei parempia ehdotuksia tullut.

Naiset lauloivat vielä kolme joululaulua ja sitten Hanna kysyi maistuisiko glögi. Arvi nyökkäsi ehdotukselle, ateriasta oli jo sen verran pitkä aika, että mahaan mahtui jo jotakin ja glögi lämmittäisi. Nykyään häntä iltaisin aina palelsi. Hanna lähti keittiöön touhuamaan ja jo tutuksi käyneen tapaan Kalevi täytti hiljaisuuden.

- Minä vähän arvelin, millaista olisi viettää joulua pois kotoa, mutta mukavaahan täällä on. Hirveän mukavaa.

Arvi huomasi Petterin katseesta, että tämä ei ehkä olisi samaa mieltä, mutta mies ei kuitenkaan sanonut mitään.

- Minäkin olen viihtynyt paremmin kuin olisin voinut kuvitella, Arvi sanoi.

- Minä menen kysymään tarvitseeko Hanna kantoapua, Lauri sanoi noustessaan seisomaan.

Arvi seurasi kuinka nuori mies käveli keittiön suuntaan ja ei voinut hymylleen mitään. Jos hän olisi 30 vuotta nuorempi, hänkin olisi voinut käydä tarjoamassa apuaan keittiössä.

- Vieläkö te olitte menossa aamulla kirkkoon? Arvi kysyi Mairelta.

- Totta kai, eihän joulu ole mitään ilman kirkkoa.

Arvi nyökkäsi, vaikka ei ymmärtänyt. Hänestä oli aina ollut pikkaisen hullun hommaa uskoa taivaan henkilöihin tai pyhiin kirjoihin.

Samassa Lauri tuli saliin kantaen tarjotinta, mies yritti pidätellä hymyään, kun laski tarjottimen sohvapöydälle.

- Ole hyvä, hän sanoi, kun ojensi Mairelle mukin. Yhtä kohteliaasti hän ojensi juomat myös Kaleville ja Arville.

- Kiitos, Arvi sanoi ja katsoi Lauria silmiin.

Teki mieli toivottaa onnea ja iskeä silmääkin, mutta ehkä kannattaisi katsoa miten tilanne lähipäivinä kehittyisi. Merkit Arvi kyllä tunnisti, olihan hänkin kerran ollut nuori, ja muisti kyllä nuo riiaukset.

Lauri kääntyi ja otti muutaman askeleen, että pääsi Iiriksen ja Petterin viereen. Hannan tytär oli jossain, samoin se hiljainen nainen ja joukosta puuttui myös se etäinen perhe. Arvi saattoi kyllä arvata, missä puuhissa vanhemmat olivat, sen verran he olivat olleet toistensa katseiden paulassa äsken, kun joukko oli avannut lahjojaan. Pariskunnan tympeästä pojasta hänellä oli näköhavainto viimeksi jouluaterialta.

- Tässä on vielä pipareita ja torttuja, Hanna sanoi, kun tuli toisen tarjottimen kanssa saliin. Arvi tutki katsellaan naista. Tämä näytti yhtä ystävälliseltä kuin aiemminkin, mutta mitään ylimääräistä hymyä tai pilkahdusta silmissä ei ollut havaittavissa. Ehkä tämä osasi niin hyvin ottaa ammattimaisen ilmeen tai sitten Laurilla olisi vielä savottaa edessä. Arvi kurotti ja otti sekä tortun että piparkakun. Piparkakut maistuivat aina, mutta joulutorttuja hän söi vain hillon takia. Arvi lämmitteli käsiään mukin ympärillä ja siemaisi välillä punaista nestettä. Glögi oli hyvää.

- Onko tämä sinun itse tekemääsi vai jotain kaupan valmista? Iiris kysyi samassa.

- Itse olen sen keittänyt, Hanna sanoi, eikä kukaan varmastikaan yllättynyt.

- Todella hyvää, Kalevikin kehui.

Arvi maistoi uudelleen, kehujat olivat oikeassa ja miellyttävä lämpö levisi jälleen hänen sisälleen. Kevyt jutustelu jatkui, kunnes yksi jos toinenkin alkoi haukotella. Arvi katsoi kelloaan ja tajusi olevansa normaalista nukkumaanmenoajastaan jo yli tunnin jäljessä.

- Kello on jo noin paljon, kyllä tässä varmaan täytyy lähteä jo nukkumaan, Arvi totesi ja laski tyhjän mukin pöydälle.

- Mekin varmaan voisimme lähteä, että jaksetaan aamulla nousta.

- Haluatteko aamiaisen ennen kirkkoa? Hanna oli heti kysymässä.

- Ei tarvita, kotonakin syödään aamupala vasta kirkon jälkeen, Kalevi rauhoitteli.

Arvi nousi ylös ja toivotti muille vielä hyvää joulua. Hän lähti kohti eteistä ja kuuli Mairen ja Kalevin askeleet aivan takanaan.

- Hyvää yötä sitten, Arvi toivotti ulko-ovelta.

- Öitä, öitä, Kalevi sanoi ja heilautti kättään.

Arvi astui pihalle ja lähti kohti nukkuma-aittaansa. Keskellä pihaa hän pysähtyi ja katsoi korkeuksiin. Siellä ne tähdet pukivat loistaen öistä avaruutta, kuten äsken laulussa. Pakkasta oli varmaan 15 astetta, joten kovin kauaa Arvi ei tarjennut seistä pihalla. Väristen hän käveli viimeiset askeleet aitan ovelle. Sisällä oli onneksi suhteellisen lämmintä. Liekö johtunut hirsiseinistä vai hiljaisuudesta, mutta Arvi ei ollut vuosiin nukkunut yhtä hyvin kuin täällä. Hän riisui vaatteensa tuolille ja pujahti viileisiin lakanoihin. Tyytyväisenä hän sulki silmänsä, vaihtoi kerran asentoa ja vaipui uneen.