Eräs sika ajatteli tulla kertomaan, että on elossa. Ja
järkyttynyt, että mulle on tullut kommentteja. Kiitos niistä, olette kultaisia!
Pahoittelut vastaamattomuudesta ja muutenkin blogin heitteillejätöstä.
Tammikuussa taisin viimeksi kirjautua tänne, sen jälkeen tuli vähän kaikkea.
Tai no, lähinnä opiskelua. Hyvänä puolena voidaan varmaan kertoa se, että olen
nyt kandi. Ja kesällä mulla on ollut töitä, pienet sille!
Olenko kirjoittanut? Joo. Esseitä, oppimistehtäviä,
luentopäiväkirjoja ja esitelmiä. Valitettavasti ei mitään fiktioon viittaavaa.
Onko ideoita? Tietysti, täytyisi nyt vaan yrittää saada vapaa-aika ja
kirjoitushalut kohtaamaan.
Sitten vähän kyökkipsykologiaa. Minä olen aina ajatellut,
että kirjoittaminen on jotenkin erillään minusta. Että hahmot syntyvät kuin
itsestään, niissä on kyllä piirteitä, joita olen havainnut muissa ihmisissä,
mutta muuten ne ovat ja elävät omiaan. Enkä mitenkään koe käsitteleväni omia
ongelmiani tai kipupisteitä hahmojeni kautta. Mutta tässä yksi päivä tajusin,
että mä en ole onnistunut kahteen vuoteen kehittelemään onnellista loppua. Ei
vaan lähde. Juoni ei kulje ja hahmot ovat liian itsepäisiä edistämään asioita
yhtään mihinkään. Tämän oivalluksen jälkeen vitutus vaan lisääntyi entisestään.
Mutta ei siitä sen enempää. Toivotaan, että mä jotenkin saisin taas
kirjoittamisen kulkemaan.
Siispä ei ole ilmoitettavaa seuraavasta jatkiksesta tai edes
hahmotelmaa aikataulusta.
Anteeksi.
Se on kuitenkin varmaa, että kirjoittamista
en ole lopettamassa. Enkä blogiakaan, ja jos se joskus tapahtuu, niin kyllä mä
siitä ilmoitan ihan suoraan. Käykää siis välillä kurkkimassa, jos vaikka olisinkin saanut apinan pois harteilta. Minä lupaan
käydä täällä säännöllisen epäsäännöllisesti tarkistamassa, jos vielä joku uskaltautuu
kommentoimaan.
Mukavaa syksyä!