Lopulta
Jannin oli pakko pysähtyä, kylkeen pisti ja hänestä tuntui, ettei hän saanut
enää henkeä. Oli ollut paha virhe lähteä rantaan, ikinä hän ei olisi osannut
kuvitellakaan miten pieleen kaikki voisi mennä. Janni kumartui eteenpäin ja
keskittyi vain hengittämään syvään, siinä asennossa hän kuuli nimeään
huudettavan. Tyttö vilkaisi taaksepäin ja näki Peetun hölkkäävän häntä kohti.
Janni oikaisi itsensä ja kyyneleet lähtivät virtaamaan uudelleen. Hän peitti
kasvonsa käsiinsä ja odotti. Kuunteli miten poika tuli lähemmäksi ja tunsi
miten tämä kietoi kätensä hänen ympärilleen.
- Ei ole
mitään hätää, älä itke, Peetu puheli hiljaa ja silitti Jannin hiuksia ja selkää.
Itku sai
Jannin vavahtelemaan, poika ei kuitenkaan irrottanut otettaan hänestä. Viimein Janni
sai kyyneleet loppumaan ja nojasi varovasti Peetun vartaloa vasten. Ensimmäistä
kertaa pitkään aikaan tyttö antoi itselleen luvan tukeutua toiseen ihmiseen.
Peetu oli
ihmeissään, hän ei ollut sitten päiväkotiaikojen lyönyt ketään. Mutta nähtyään
miten tuntemattoman pojan sanat olivat satuttaneet Jannia, hän ei ollut
miettinyt vaan toiminut. Nyt tuntiessaan tytön kyynelten kastelevan paitansa,
hän olisi valmis lyömään sitä jätkää uudestaan. Rystysiin sattui ja olut sai pään
tuntumaan turralta, kömpelösti hän silitteli tytön selkää ja toivoi, että tämä
jo lopettaisi itkun. Viimein Janni astui taaksepäin ja pyyhki silmänsä hupparin
hihoihin. Peetu otti häntä kädestä ja talutti istumaan läheiselle penkille.
- Haluaisitko
sä vähän valaista illan tapahtumia?
- En mä tiedä
mistä aloittaa, Janni niiskaisi.
- Jos vaikka
ihan alusta.
Janni
huokaisi syvään ja tapaili hetken sanoja.
- Mä en ole
koskaan ollut mikään puhelias tyyppi tai tapahtumien keskipiste, enemmänkin
sellainen hiljainen tarkkailija. Luokkalaisteni kanssa olen aina tullut
toimeen, vaikken se suosituin olekaan. Helmikuussa oli mun luokkakaverin Saaran
synttärit ja se piti tosi isot bileet, siellähän minäkin olin ja törmäsin
Nikoon, Janni vaikeni ja epäröi miten jatkaisi. Peetu kosketti rohkaisevasti
hänen olkapäätään.
- Niko on
siis se, jota sä äsken löit. Se on meidän koulun ehdottomasti suosituin jätkä,
hemmetin hyvännäköinen, hauska ja kaikkien kaveri. Ja kun mä olen vain
tämmöinen seinäruusu, niin ihmettelin hirveästi, kun se tuli juttelemaan mulle.
Tietysti olin äärettömän otettu ja imarreltu. Me juteltiin ja sitten
tanssittiin. Kun mun kotiintuloaika lähestyi, se tarjoutui saattamaan mut
kotiin. Ja siinä kotikadulla mä sain mun ensisuudelman, kuutamo, tähtitaivas,
kohtaus oli kuin jostain romanttisesta leffasta. Sunnuntaina se soitti mulle ja
kysyi, että voisko meistä tulla jotain. Tietysti mä suostuin, Janni varoi
tarkoin katsomasta Peetua, tuijotti vain tiiviisti balleriinojensa kärkiä, kuin
ne olisivat universumin keskipiste.
- Niin meistä
sitten tuli pari. Nikon tyttöystävänä mä kuuluin siihen in-porukkaan ja se oli
musta tosi hienoa. Pari viikkoa me ihan vaan pussailtiin, mutta sitten Niko
alkoi ehdottelemaan seksiä. Mä olin alkuun, että voitaisko odottaa, koska mä
olen niin nuori. Mutta se jätkä veti just oikeista naruista, kehui mut maasta
taivaisiin, kertoi rakastavansa ja oli muutenkin tosi ihana. Niin mä sitten
suostuin. Seksi ei ollut yhtään sellaista mitä mä olin kuvitellut, se sattui
ihan sikana, eikä Niko koskaan edes yrittänyt tehdä jotain, että minäkin olisin
nauttinut. Olin niin tyhmä, että mulle riitti, että sain jälkeenpäin maata sen
kainalossa ja kuulla miten se mua rakasti, Janni vuodatti hiljaisella äänellä,
Peetu kuunteli hievahtamatta, ja toivoi, että olisi lyönyt Nikoa vielä kovempaa.
- Nikon
toivomuksesta mä hankin pillerit ja jätettiin kortsu pois. Huhtikuun alussa mä
sain Nikolta tekstarin: ”Eiköhän tää ollut tässä.” Ei mitään ennakkovaroitusta,
ei selityksiä. Meidän juttu loppui ihan yhtä yllättäen kuin se oli alkanutkin.
Päivää myöhemmin sillä oli jo uusi tyttö kierroksessa, enkä mä tietenkään enää
kuulunut siihen suosittujen porukkaan. Aika pian mä aloin huomata itsessäni
oireita ja kävin juttelemassa terkkarille, se passitti mut lääkärille ja
testien jälkeen sain kuulla, että mulla on klamydia. Tulin koululle
antibiottireseptin kanssa ja kun välitunnilla näin Nikon uuden tytön kanssa,
niin jotenkin mulla naksahti. Menin sen luo ja huusin niin, että kaikki
varmasti kuuli. En muista ihan tarkkaan mitä kaikkea sille karjuin, mutta
ainakin siitä taudista, haukuin, että se on huono sängyssä ja annoin muutenkin
tulla kaiken ulos. Se oli paha virhe, tosi paha. Sen jälkeen mun
koulunkäynnistä tuli helvettiä. Niko käänsi kaikki mua vastaan, alkoi
haukkuminen, töniminen, seinille ilmestyi ilkeitä juttuja minusta. Olin täysin
yksin ja viime kuukaudet on olleet mun elämäni rankimmat. Odotin vain, että
loma alkaisi, ensi syksynä Niko on lähtenyt kympiltä ja mä toivon, että tämä
juttu olisi jo unohdettu. Saisin taas olla rauhassa, Janni vaikeni, olo tuntui
oudon kevyeltä. Peetu oli ensimmäinen ihminen, jolle hän oli kertonut kaiken,
osa hänestä oli varma, että Peetu häipyisi saman tien. Poika ei kuitenkaan
lähtenyt mihinkään, vaan veti hänet tiukasti kainaloonsa.
- Mä olen
kauhean pahoillani, että sä olet joutunut kokemaan mitään tuollaista. Sä ansaitset
niin paljon parempaa, poika kuiskasi hänen hiuksiinsa.
Peetun sanat
lämmittivät tyttöä ja hän tunsi olonsa vähän paremmaksi. Janni kaivoi kännykän
taskustaan ja katsoi kelloa, se oli jo yli kymmenen.
- Mun täytyy
alkaa lähtemään, pitää olla tasalta kotona.
Janni oli
juossut rannan lähellä sijaitsevalle omakotitaloalueelle, kotiin sieltä olisi
melkein parin kilometrin matka.
- Mä lähden
mukaan, katson, että pääset ehjänä kotiin.
Peetu sanoi
kuin itsestäänselvyytenä ja mutkattomasti tarttui Jannin käteen, kun he
lähtivät kävelemään. Janni tunsi olevansa turvassa.
Hiljaisina
he kävelivät läpi kesäöisen kaupungin. Jannia alkoi jännittää, oliko kaiken
kertominen sittenkin virhe, ehkä hän olisi Peetunkin mielestä pelkkä likainen
lumppu. Pojan kasvot olivat ilmeettömät, tämän lämmin käsi kuitenkin puristi
edelleen tytön kättä.
Janni
pysähtyi ja nyökkäsi eteensä.
- Mä asun
tuossa.
Punainen,
tavallisen näköinen omakotitalo oli tien toisella puolella. Janni otti kätensä
pois Peetun kädestä ja kääntyi katsomaan tätä.
- Kiitos
tästä illasta, mä kyllä ymmärrän jos sä et halua enää nähdä mua.
- Täh? poika
näytti kuin puusta pudonneelta.
- Kaikki se
sähläys Nikon kanssa ja muutenkin mun menneisyys… Jos mä olen sinusta jotenkin…
Ällöttävä tai jotain.
Peetu
laittoi kätensä Jannin leuan alle ja pakotti tämän katsomaan itseään suoraan
silmiin.
- Sä et todellakaan
ällötä minua ja haluan ehdottomasti viettää aikaa sinun kanssasi. Nyt mä
ymmärrän, että sä et ole vielä valmis siihen mihin minä olisin. Sulla on käynyt
tosi paska mäihä ekan poikaystävän kanssa, mutta minä en ole sellainen, eikä
kyllä suurin osa muistakaan kundeista. Okei?
- Okei.
- Milloin me
voidaan nähdä seuraavan kerran? Mä lähden torstaina korisleirille, käviskö
ennen sitä?
- Sori, mä
lähden jo huomenna mummon luo maalle. Keväällä se tuntui ihan hyvältä idealta,
päästä pois täältä, mulla on siellä kesätyö ja kaikkea. Palaan vasta elokuussa
takaisin.
- No voi
paska. Onhan mullakin leirejä, pelimatkoja ja muuta koko kesä täynnä. Haluan
kuitenkin sun puhelinnumeron.
Poika kaivoi
kännykkänsä esiin ja Janni luetteli hymyillen numeronsa. Samassa hänen
taskussaan alkoi soida.
- Piti varmistaa,
ettet antanut väärää numeroa. Ja nythän sulla on minunkin numero. Soitellaan
ihan oikeasti.
Peetu astui
askeleen lähemmäksi ja painoi kevyen suukon Jannin otsalle.
- Kauniita
unia, poika kuiskasi hellästi.
Jannin olisi mieli tehnyt tanssia sisälle, mutta hän hillitsi itsensä, koska tunsi Peetun katseen niskassaan.
Osa 5
Osa 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti