Pääskysestä ei päivääkään, osa 7

Janni makasi rannalla pyyhkeen päällä ja nautti auringon paahteesta, hänen vieressään Katri oli keskittynyt johonkin pokkariin, Suvi ei ollut vielä ehtinyt paikalle. Nyt olisi hyvä aika soittaa Peetulle.

- Arvaa mitä? Loman eka aurinkoinen päivä ja mä olen ottamassa aurinkoa!

- Kivat sulle, mä olen tänään vetänyt tunnin punttitreenin ja treenannut ylivoimakuvioita saman verran, Peetu vastasi happamesti.

- Viimeinkin saan tasaisen rusketuksen, töissä kun aurinkoa ei saanut kuin kädet ja jalat, Janni jatkoi intoilua.

- Ai ootsä alasti siellä? Peetu pääsi asian ytimeen

- Idiootti!

- Sillainhan se tasainen rusketus tulee…

- Ikävä tuottaa pettymys, mutta kyllä mulla on ihan bikinit.

- Millaiset bikinit? Jotkut tosi seksikkäät, kuvaile vähän?

- No en varmaan kuvaile.

- Sääli nyt vähän mua, oon oollut täällä maajoukkueleirillä jo ikuisuuden. Pelkkiä jätkiä koko ajan ympärillä, Peetu valitti.

- Ihan perusturkoosit, Janni antoi periksi.

- Näytät niissä varmaan tosi hyvältä.

- Just joo, mä jatkan itteni grillausta, menehän sä juoksemaan pallon perässä.

Katri katsoi häntä kirjansa takaa.

- Toiko se olisi se poika, josta sä aina puhut?

- Joo, se oli Peetu, Janni vastasi, eikä voinut estää hymyn kohoamista kasvoilleen.

- Ooteko te yhdessä?

- Ei olla, musta kuitenkin tuntuu, että näiden puheluiden myötä meistä on tullut tosi läheisiä. Ihanaa palata kotiin, kun tietää, että siellä on ainakin yksi ystävä. Välillä mietityttää kannattaako siitä tehdä sen enempää, Janni pohdiskeli ääneen.

- Kumpaa kadut vanhainkodissa? Että yritit suhdetta vai että ootte pelkkiä ystäviä. Niin mä teen mun päätökset, Katri neuvoi.

***

- Niin milloin sä palaat kotiin? Peetu kysyi pitkän sunnuntaipuhelun aikana.

- Varmaan torstaina. Äiti ja isä palasi viime yönä Lapista, ja me lähdetään huomenna täältä mummolasta jatkamaan etelään. Käydään Ruotsin-risteilyllä ja Lintsillä.

- Voidaanko me nähdä heti torstaina?

- No, pitää katella mihin aikaan me ollaan kotona, jos kovin myöhään menee niin en taida jaksaa. Täytyy tunnustaa, että mua vähän jännittää nähdä sua.

- Miksi ihmeessä? Peety kysyi.

- Mä en ole nähnyt sua kahteen kuukauteen. Me ollaan puhuttu niin paljon, ja olen kertonut sulle juttuja, joita en olisi ikinä kasvokkain kehdannut tunnustaa. Ja se vaan on jotenkin outoa olla kasvokkain.

- Höpsö, se on kuitenkin vaan minä. Enkä mä sua syö, Peetu nauroi Jannille.

Viimein he malttoivat lopettaa puhelun ja Janni jäi tuijottamaan sinistä taivasta. Peetun näkeminen kyllä jännitti, vaikka samalla vatsanpohjassa kutisi mukavasti odotus. Haluaisiko hän Peetusta ystävän vai poikaystävän, ja mitä poika itse halusi? 

Viimeinen osa