Jooa katsoi kännykkäänsä noin viisi sekuntia edellisen tarkistuksen
jäljiltä. Päivä oli edennyt hitaammin kuin etana siirapissa, mutta
viimein kello oli vähän vaille seitsemän. Hän vilkaisi itseään peilistä
ennen kuin suuntasi ulos. Valitettavasti hänen lomavaatevalikoimansa oli
rajallinen, joten hänellä oli yllään samat vaatteet kuin niissä
bileissä.
- Hauskaa iltaa! Kati toivotti ja iski silmää, kun Jooa kulki hänen ohitseen.
Hän pystyi vain hymyilemään leveästi. Tietysti häntä myös hermostutti,
Helmin kanssa oli harvoin ollut sitä, mitä hän oli kulloinkin odottanut.
Kesäilta oli kauneimmillaan hänen kävellessään mökille, mutta Jooa ei
kiinnittänyt ympäristöön huomiota. Mielessä pyöri vain Helmin lämmin
iho, pehmeä suu ja tämän vartalo nojaamassa häntä vasten.
Hän löysi Helmin istumasta mökin portailta, ja vähän varuillaan istahti tytön viereen.
- Moi, tämä tervehti, hänen hymynsä ei ihan yltänyt silmiin asti.
Jooa moikkasi, mutta ei tiennyt sen jälkeen kuinka jatkaa. Mieli olisi
tehnyt vain suudella tyttöä, mutta tämä näytti jotenkin sulkeutuneelta,
siksi hän ei keksinyt mitään puhuttavaakaan. Minuutit kuluivat, jännitys
kasvoi. Helmi oli aivan hänen vieressään, mutta hän ei uskaltanut tehdä
aloitetta. Jooa pelkäsi saavansa taas kerran nenilleen.
Hän katsoi Helmiä, tämä näytti uppoutuneena ajatuksiinsa. Nyt vähän
rohkeutta, Jooa kannusti itseään, ja tarttui tytön käteen. Tämän kapeat
sormet tuntuivat viileiltä, Helmi kääntyi katsomaan heidän yhteen
liitettyjä käsiään ja jotain hymyn tapaista näkyi tytön suupielissä.
- Onko sulla huono verenkierto vai jännittääkö suakin? Jooa kysäisi ja nojasi vähän lähemmäksi.
- Kuinka niin?
- No kun sun sormet on näin kylmät, hän vastasi ja kohotti tytön kättä ylemmäksi ja suukotti jokaista sormea yksitellen.
Jooa huomasi Helmin jälleen jäykistyvän, ja sätti itseään liian pitkälle
menemisestä. Mutta hän ei voinut itselleen mitään, Helmin läheisyys sai
hänet haluamaan aina vain enemmän.
- Miten niin jännittääkö muakin? Jännittääkö sitten sua? Helmi kurtisti otsaansa.
- Et arvaakaan kuinka paljon, Jooa mutisi tennareitaan tuijottaen.
- Miksi ihmeessä? tyttö naurahti epäuskoisena.
Jooa hieraisi vapaalla kädellä kulmiaan ja mietti vastausta. Helmi puristi hänen kättään hiljaisuuden pitkittyessä.
- Mä en ole ikinä halunnut ketään näin paljon, ja samalla mä pelkään, että mä tulen taas kerran torjutuksi.
Helmi nojautui lähemmäksi hänen sanojensa vaikutuksesta. Jooa katsoi
häntä, ja näki tytön silmissä jotain sellaista mitä ei koskaan aiemmin.
Niissä oli hellyyttä. Hänen katseensa siirtyi alemmaksi, Helmin suu
avautui hieman ja Jooa antautui houkutukselle.
Jos he olisivat olleet romanttisessa elokuvassa, siitä olisi tullut
täydellinen kohtaus, mutta nyt päättäväinen mehiläinen ajoi heidät
erilleen ennen kuin mitään ehti tapahtua. Jooa huitoi ilmaa ympärillään,
ja Helmi nousi huokaisten seisomaan.
- Mennään sisälle, täällä on liikaa näitä muitakin hönniäisiä.
Jooa seurasi hiljaisena tyttöä sisälle. Se oli karumpi kuin heidän
mökkinsä, ikkunan edessä pieni pirtinpöytä penkkeineen, seinustalla
takka ja kulunut nahkasohva, nurkassa vanha, kapea sänky korkeine
päätyineen. Jooan katse pysyi sängyssä, vaikka Helmi istui pöydän
ääreen. Viimein hän käänsi sille selkänsä, ja istahti hajareisin
penkille, niin että pystyi tarkkailemaan Helmin profiilia.
Äskeinen hetki oli kadonnut, ja Helmi näytti jälleen levottomalta. Tämä pyyhkäisi pöydältä olemattomia murusia.
- Mä olen kyllä vähän huono emäntä, kun en huomannut tuoda mitään syötävää mukana. Tai edes mehua, hän sanoi ääni pingottuneena.
- Täällä on jo kaikki mitä mä kaipaan.
Helmi vilkaisi hätäisesti Jooaa ja käänsi katseensa takaisin pöydän
pintaan. Tytön hiukset roikkuivat tämän kasvojen edessä kuin esirippu.
- Mitä nyt? Jooa kysyi lannistuneena.
- Mä en vaan ole tottunut tällaiseen.
- Mihin?
- No kuulemaan tuollaisia kohteliaisuuksia ja söpöyksiä.
Jooa tunsi leukaperiensä kiristyvän, Helmin entinen oli vielä suurempi
idiootti kuin hän oli luullutkaan. Varovasti hän siirsi tytön hiukset
korvan taakse ja sanoi varmalla äänellä:
- Sä ansaitset niistä jokaisen.
Mikäli mahdollista Helmi muuttui vielä punaisemmaksi, Jooasta sekin oli käsittämättömän söpöä. Kaikki tytössä oli.
- Ja sitten mulla on vähän huono omatunto. Tai siis, olenko mä ihan
hirveä lorvo, kun haluan sua nyt, vaikka erosta ei ole vielä kahtakaan
vuorokautta? tyttö vaihtoi puheenaihetta takellellen.
- Mikä ihme on lorvo?
- No tällainen kuin minä, hän jatkoi selvästi onnettomana.
- Sä et todellakaan ole mikään lorvo. Ja jos se yhtään lohduttaa jollain on ollut exän ja uuden väli tunti ja vartti.
- Oletko sä se joku? Helmi kysyi, nyt jo hieman huvittuneena.
- En kommentoi.
Jooa siirtyi vähän lähemmäksi, mutta Helmin sydäntä painoi selvästikin vielä joku.
- Miksi minä? tämä viimein kysyi pienellä äänellä, vältellen jälleen miehen katsetta.
- Häh?
- Sä olisit saanut täältä helposti kenet vaan. Mä olin varattu, enkä
mitenkään ystävällinen. Ja kun sä olet noin upea ja mä vain tällainen
tavallinen, niin…
- Sussa ei ole mitään tavallista, Jooa keskeytti päättäväisesti Helmin. – Sä olet kaunis, valloittava, nokkela…
- Taas sä söpöilet.
- Mä en voi sille mitään, sä saat sen mussa aikaiseksi.
Jooalta kesti hetki tajuta mitä seuraavaksi tapahtui. Helmi työntyi ihan
kiinni, tämän ahnas suu asettui hänen omaansa vasten, ja sanonta bensaa
liekkeihin tuntui osuvalta, tosin ehkä vähän laimealta. Jooan kädet
lähtivät vaeltamaan kaikkialle sinne, mistä hän oli tähän asti vain
haaveillut. Helmin iho oli niin pehmeää hänen sormiensa alla. Hän veti
tyttöä vielä lähemmäksi, janosi kipeästi enemmän.
Voihkaisten Helmi vetäytyi hänestä eroon, tuo ääni oli saada Jooan
lopullisesti sekaisin halusta. Hän veti syvään henkeä, yritti
rauhoittua, mutta Helmi aivan tuossa kosketusetäisyydellä teki siitä
mahdottoman tehtävän.
- Sä et todellakaan taida kestää söpöyksiä, Jooa totesi huvittuneena
Helmi rypisti otsaansa, ei tajunnut hänen heittoaan.
- Tuon tehokkaampaa keinoa ei ole saada mua hiljaiseksi, hän valaisi.
Helmi hymyili ja vilkaisi ulos.
- Ihan näin meidän kesken, tuota mä olen halunnut juhannuksesta lähtien.
Jooa ei saanut sanotuksi mitään. Tuollaista tunnustusta hän nyt oli viimeiseksi odottanut.
- Ja näin ilmeisesti saadaan sut hiljaiseksi, Helmi hymähti. – Kuten
olet varmaan huomannut, niin mä tykkään suunnitella asiat pitkälle
tulevaisuuteen. Ja olen muutenkin järki-ihminen, joten tämä kaikki on
mulle niin uutta. Äh, tyttö äsähti turhautuneena.
- Kai mä yritän sanoa, että vaikka mä tiedän, että tämä kestää
maksimissaan viikon, niin mä haluan silti kokeilla, hän lopulta
huokaisi.
Helmin totisen tuijotuksen alla Jooa suli. Yhtäkkiä hän oli se, josta viikko tuntui auttamattomasti liian lyhyeltä ajalta.
- Niin no, ei mua mikään siellä Helsingissä odota, Jooa tokaisi
harkitsematta, mutta sanat lausuttuaan hän tiesi niiden olevan totta.
- Oho.
- Mutta mä olen tällainen hetkessä eläjä, joten en lupaa mitään. Päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tästä tulee? Jooa ehdotti.
- Päivä kerrallaan, Helmi vahvisti ja liukui penkillä hänen syliinsä.
Se mikä alkoi hellästi ja kiireettömästi, oli pian taas ahnautta,
kuumuutta ja käsiä syvällä vaatteiden alla. Helmi perääntyi hieman,
katsoi häntä arasti.
- Mun ajatukset on vielä vähän sekaisin, ja mua pelottaakin kaikki tämä, joten voidaanhan me ottaa hitaasti?
- Tietysti, Jooa kuiskasi ja silitti hellästi Helmin poskea.
Tyttö nyökkäsi tyytyväisenä, nousi seisomaan ja veti hämmentyneen Jooan
perässään sängyn luo. Hän oli luullut, että hidastaminen olisi
tarkoittanut mökistä lähtemistä ja muutamaa pusua jossain tien varressa.
Ei hän kuitenkaan valittanut, kun hän istuutui tytön viereen sängyn
reunalle. Mutkattomasti Helmi kietoi kätensä hänen ympärilleen, eikä
sanoja enää tarvittu.
Jooa myös piti lupauksensa, otti hitaasti, vaikka Helmi jonkin ajan kuluttua alkoikin anoa toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti